Tänään

..teen veljelleni aamupalaa ja keitän meille maistuvat kahvit, koska hän tulee kylään.

..vietän Emman kanssa koko loppupäivän kaksistaan, hänen tahdissaan.

..aion kaivaa jumppamaton esiin ja venytellä.

..haaveilen uudesta kodistamme, johon ehkä pääsemme pian muuttamaan.

..haluaisin ostaa karkkia, mutta pidättäydyn vielä lauantaihin asti.

..ikävöin jo koiria ja Tuukkaa, onneksi he tulevat tänään kotiin Rukalta.

..haaveilen platinan vaaleasta hiuspehkosta.

..mietin miten moni ystäväni on kirjoittanut seinälleen #metoo.

..suunnittelen reissua Ikeaan, koska siellä on jo joulu.

..mietin, että ehkä saadaan viettää joulu uudessa kodissa.

..olen iloinen, että lastentarvikkeilla on niin hyvä jälleenmyyntiarvo.

..suunnittelen meneväni huomenna treenaamaan ja perjantaina myös.

..toivon etten tule kipeäksi, sillä niiskututtaa nyt.

***

Askeleen edellä.

Tiedättekö luulen, että en ole ainoa äiti, joka koittaa olla koko ajan askeleen edellä. Vai mitä tuumaatte?

Kun Emma nukkuu päikkäreitä, on todella harvassa ne kerrat kun minäkin osaan vain olla. 98% niistä hetkistä käytän tehokkaaseen toimintaan. Niin tehokkaaseen, että tulee hiki ja pienehkö stressikin pukkaa päälle. Kun parin tunnin aikana (tai joskus tunnin) yrittää tehdä kaiken.

Kirjoitan blogia valmiiksi.

Yritän näpytellä aina päikkäriaikaan edes jotain luonnosta postaukselle, jotta saisin postauksia ulos tasaiseen tahtiin. Sehän kun on fakta, että jos postaustahti harvenee tai tulee epäsäännölliseksi – karkaa lukijat muualle. Tietysti samalla pitäisi ehtiä vastaamaan kommentteihin ja muokkaamaan myös kuvat valmiiksi seuraavaa postausta varten.

Tiskaan, imuroin, laitan pyykkejä, järjestän.

Nopeasti kun heti Emman nukahdettua tiskaa edes muutaman lasin ja lautasen altaasta, niin on taas keittiö siistimpi. Ja tyhjentää pyykkikassin ja petaa sängyn ja pyyhkäisee olkkarin pöydän. Jos oikein vauhdikkaaksi meinaan, otan äkkiä imurinkin esiin.

Luen meilit ja kirjoitan pari.

No sitten tietysti katson nopeasti meiliin, onko tullut jotain super urgenttia. Vastaan pikaisesti niihin. Ja voi apua, kun en todellakaan ehdi vastata kaikkiin. Vastaan kuitenkin vielä pariin, että ”hei kiitos viestistäsi, palaan sinulle mahdollisimman pian”…

Syön lounasta. 

Tai edes kupillisen kahvia ”rauhassa” samalla, kun näpytän meilejä tai postausta. Hyvässä lykyssä ehdin tehdä jotain lounastakin. Paras tilanne on silloin, kun edellisenä päivänä on tullut tehtyä jotain sellaista ruokaa, mitä riittää vielä tällekin päivälle.

Laitan itseni kuntoon.

Käyn pikasuihkussa, laitan vähän bb-voidetta nassuun ja valokynää silmien alle. Harjaan hiukset ja suihkutan niihin kuivashampoota, hyvällä tuurilla ehdin pestä hiukset. Jos olen pessyt hiukset, kuivaan ne ja jopa suoristankin välillä.

Emman kamppeet valmiiksi.

Tuttipullot puhtaiksi, vaippakassiin vaippoja ja eväitä Emmalle. Vaatteet valmiiksi lipaston päälle, jos päikkäreitä ennen ei ole vielä vaihdettu yökkäriä pois. Mietin myös läpi, että mitä Emma söi ennen päikkäreitä ja mitä niiden jälkeen syötäisiin.

***

Jos olen sopinut lounastreffeistä tai jostain muusta tapaamisesta, lähden ehkä päikkäriaikaan jo kaupungille. Emma nukkuu matkalla rattaissa ja minulta jää tuo kaikki yllämainitsemani tekemättä. Ja vaikka siellä kaupungilla olisi aivan ihanaa, jyskyttää seuraavia päikkäreitä varten vielä enemmän hommia. Kasautuneita sellaisia. Koska koko ajan pitää olla askeleen edellä ettei hommat vaan kasaantuisi liian suuriksi pinoiksi.

Aivan. Kyllä ne pienet Sappeen lomat ja muut hetket, joissa ei tarvitse päikkäriaikaan kun pötköttää sohvalla hetki, tekee ihan älyttömän hyvää ainakin tälle äidille!! Onneksi on osallistuva mies, joka tekee näitä arjen askareita yhdessä kanssani, hoitaa koirat lähestulkoon yksin ja päälle omat työnsä tietysti. Mutta silti Tuukka osaa ottaa myös välillä rennosti Emman päikkäriaikaan, mennä pötkölleen ja lukea kirjaa.

Miksi me äidit ei osata? Tai ainakaan minä. 😀

Lue myös: Vaapero!