Suuri suositus: Fuerteventura

*Sisältää mainoslinkkejä

Kotona ollaan oltu jo muutama päivä ja edelleen on hymy huulilla, kun miettii meidän ihanaa lomaamme!!

Ajattelin tehdä teille vielä pienen koosteen hotellista, kylästä ja koko Fuerteventurasta – siten miten me sen koimme.

Hotelli

Me varasimme huoneen Playitas Hotellista, koska se vaikutti niin hyvältä kokonaisuudelta. Löytyy kunnollinen iso kuntosali, uima-altaita, monta ravintolaa jne. Hotelli oli jopa odotuksiamme parempi. Playitas Hotel muodostaa siis yhdessä Playitas Aparthotelin ja Playitas Villasin kanssa ison sport-hotellikokonaisuuden, Playitas Resortin.

Ollaan matkustettu Tuukan kanssa jonkin verran ja rehellisesti sanottuna tässä hotellissa oli varmasti yksi parhaita ja ystävällisimpiä henkilökuntia! Kaikki toimi! 🙂 Siellä oli myös minimarket, josta sai hyvin välipalaa ja evästä hankittua. Pari ravintolaa löytyi myös buffetin lisäksi, josta toisesta käytiin yhtenä iltana hakemassa pizzat mukaan huoneeseen. Ruoka oli tosi hyvää kaikissa näissä ja yksi merkittävä asia oli se, että yksikään ravintoloista ei ollut ”ryyppybaari”.

Fuerteventura

Playitas ja Gran Tarajal

Playitaksen kylä, joka oli ihan hotellin lähellä oli todella pieni. Sieltä löytyi yksi Spar ja muutama ravintola. Hiljainen ja kaunis kylä. Viiden kilometrin päässä hotellista oli vähän isompi kaupunki Gran Tarajal, joka oli oikein mukava paikka. Siellä käytiin yhtenä päivänä ruokakaupassa ja vähän pällistelemässä. Tehtiin Emman päikkäriaikaan kävelylenkki sinne ja otettiin taxi kotimatkalle.

Auton vuokraus ja Corralejo

Auton vuokraus oli todella halpaa! Meidän hotellilla oli Ciras – autovuokraamo ja saatiin kätevästi siinä vuokrattua auto, joka haettiin hotellin parkkipaikalta ja palautettiin siihen. Vuokra maksoi 40€ / pvä (riippuen autosta tuo hinta) ja siihen meillä meni bensaa 10€:llä päälle. Ajettiin saaren pohjoisosaan Corralejo – nimiseen kaupunkiin. Se oli sitten selkeästi isompi kaupunki ja siellä oli myös hyvät shoppailumahdollisuudet. Samalla reissulla käytiin myös saaren pääkaupungissa Puerto del Rosariossa, mutta se jäi vähän ”kylmäksi” meille. 😀 Super ihana ostoskeskus siellä kylläkin oli, josta vähän shoppailtiin. Mm. mulle ja Emmalle samanlaiset Reebokit, yhteensä 60€!

Tiet oli rauhallisia ja hyväkuntoisia ja Fuerteventurassa oli helppo ajaa.

Sää

Meitä varoiteltiin saaren tuulisuudesta etukäteen, mutta ainakin Playitaksen ranta oli hyvän mietotuulinen. 😉 Kyllä siellä joka päivä vähän tuuli, mutta tuuli oli lempeä. Corralejossa saaren pohjoisosassa taasen tuuli aika kovaa, sieltä löytyy myös hyviä surffirantoja, koska aalloilla on kokoa.

Sää oli koko viikon todella lämmin ja aurinkoinen. Joka päivä oli varjossa vähintään +22c ja auringossa lämpötila kohosi +30c:hen! Parina päivänä oli vähän pilvistä puolet päivästä, mutta niinä päivinäkin paistoi aurinko osan päivästä.

***

Kokonaisuus oli niin super ihana, että voisin koska tahansa lähteä tuonne uudestaan! Lennot meni upeasti ja pieni maailmanmatkaaja Emma oli ihan super reipas!

Mutta tiedättekö mitä?! Apollomatkat ihastui edelliseen postaukseeni matkasta niin, että halusi tarjota teille alekoodin heidän matkoilleen!
Tarjouskoodi on voimassa joulukuun, joten kannattaa käyttää se hyödyksi! Koodi käy kaikkiin Apollo Sports hotelleihin joita on 9 eri kohteessa kuten Fuerteventuralla, Kreetalla ja Thaimaassa. Koodi on APOLLOMT ja sillä saa -100 eur/ varaus. Koodi on voimassa siis joulukuun 2017 ja matkustusaika pitää olla välillä 1.12.2017-31.12.2018. TÄSTÄ klikkaamalla pääset tutustumaan näihin Sports-lomakohteisiin!!

***

Lue myös: Ihanaakin ihanempi Fuerteventura!

Ihanaakin ihanempi Fuerteventura!

Mä olen niin myyty!! Tämä loma on ollut just niin ihana, upea ja mahtava, kuin olin odottanutkin – plus triljoona kertaa päälle!! Aloitanpa ihan siitä mistä lomamatka alkoi, eli lennosta!

Kuten jo aiemmin olin kertonut, jännitin hieman (eli paljon) lentoa. En itseni vuoksi tai Tuukan 😉 Mutta pienen tyttömme vuoksi, tämä oli hänen ensimmäinen lentonsa. Jännitin sitä miten nousu ja laskeutuminen tuntuu hänellä korvissa ja miten energiapommimme jaksaa istua kuusi tuntia koneessa. Ja vielä sitäkin, että mitenköhän hän nukahtaa päikkäreille, kun ei syliin nukahda ikinä..

Kun pääsimme koneeseen Tuukka nosteli laukut hattuhyllylle ja me mentiin Emman kanssa jo istumaan. Odotettiin, että kone lähtisi rullaamaan kohti kiitorataa ja sitten vasta tuttipullosta maitoa. Tämä onnistui, maito tosin tuli hörpättyä jo ennen nousuun lähtöä, mutta tyttö nukahti syliini nousun aikana. Siis !!! Hymy levisi korviini, pieni rakas uuvahti siihen syliini. Herättyään vähän ihmetteli missä ollaan, mutta loppulento meni BabyBasinetissa tai meidän syleissä istuen ja hymyillen muille matkustajille, leikkien leluilla tai kirjoja selaamalla. Laskeutumisen aikana Emma hörppi maitoa silloin tällöin ja leikki kengillään, ihan kuin ei olisi edes huomannut mitään paineiden vaihtelua. Niin ylpeä äiti!!

BabyBasinet tilattiin Apollomatkoilta jo etukäteen lennolle. Suosittelen!

Perille saavuimme iltasella, pimeään Fuerteventuraan – mutta niin lämpimään. Playitas Hotel ja huone ilahdutti, sillä varatessamme matkaa meiltä meni varauksen aikana haluamamme huone alta, meidät upgreidattiin Junior Sviittiin! Oujea! Makuuhuone erikseen ja olohuone erikseen. Mahtava homma, sillä Emman nukkumaanmenon jälkeen ollaan saatu istuskella olohuoneessa ja syödä iltapalaa.

Aamulla heräsimme Tuukan kanssa jo 5.30! Eli Suomen aikaan 7.30. Emma sen sijaan jatkoi vielä uniaan, täysin (nolla heräämistä) nukutun yön jatkeeksi! Kun koko perhe oli hereillä pistimme kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdettiin tutkimaan hotellia, koko isoa hotelli-aluetta, sekä aamiaiselle.

Voin kertoa, että pari kertaa tuli sanottua tuon ensimmäisen (ja toisenkin) aamun aikana, että en ehkä kestä miten ihanaa täällä on! 😉

Tämä hotellimme on oikein treenajan unelma! Täältä löytyy ihan älyttömän paljon kaikkea sporttailua! Jumppia, joogaa, pilatesta, vesijumppia, uimakouluja, juoksukouluja, crossfittia, super iso kuntosali jne.. Ja vaikka tämä Playitas Resort on aktiivilomakohde, on täällä paljon pieniä lapsia ja ihana lapsiystävällinen tunnelma.

Sanoin tänään juuri Tuukalle, että varmaan missään käymässämme hotellissa ei ole ollut näin ystävällistä henkilökuntaa. Emma saa vilkutuksia ja hymyjä koko ajan ja muutenkin täällä todella hyvä tunnelma.

Sää on suosinut meitä joka päivä. Maanantaina oli vähän puolipilvistä aamupäivällä, mutta silti lämpötila kipusi yli +20c:n. Muina päivinä on paistanut siniseltä taivaalta ja auringossa lämpötila on ollut varmasti lähemmäs +30c.

Me ollaan käyty uimassa, myös Emma on päässyt pulikoimaan. Ollaan kävelty joka päivä yli 30 000 askelta ja oikeastaan ihan koko ajan ollaan menossa. Se on varmasti myös syy siihen, että Emma nukkuu täällä yöt läpeensä! Ensimmäinen yö ikinä kertaakaan heräämättä oli siis täällä ja samanlaisia katkeamattomia öitä on ollut kaikki muutkin. Aurinko, lämpö, paljon kävelyä myös Emman osalta ja kaikki uudet virikkeet jne on suoneet meille kaikille hyvät yöunet.

Näkymä huoneestaamme. <3

Meidän huoneemme edustalta.

Katseltiin jo ensi keväälle matkoja tänne, josko tulisimme taas viikoksi ja ehkä saisimme jopa isovanhempia mukaan! 😉

Lomaa on vielä onneksi jäljellä muutama päivä ja lauantaiksi olemmekin vuokranneet auton, lähdemme sillä seikkailemaan ympäri saarta. Autonkin sai kätevästi vuokrattua suoraan hotellilta ja yksi päivä auton vuokraa oli vain 40€!! Ihan mahtavaa!

Ruoka täällä on myös todella hyvää. Meille kuuluu aamiainen huoneen hintaan, aamiainen on ihan todella kattava ja sieltä on löytynyt hyvin aamupalaa niin meille kuin Emmallekin. Sen lisäksi ollaan käyty välillä lounasbuffetissa samaisessa hotellin ravintolassa. Myös pizzat haettiin yksi ilta hotellin alueella sijaitsevasta ravintolasta.

Keskiviikkona täällä oli markkinat illalla, sieltä tuli ostettua kotiin pari pientä juttua. Hotelli on ihan täynnä, mutta silti alue on ihanan väljä. Suomalaisia, ruotsalaisia ja saksalaisia näkyy eniten. Ihana tunnelma, iloinen ja rento.

Emma ihmettelee kyyhkysiä huoneemme parvekkeelta.

Tämä loma tuli todella tarpeeseen!! Ja voin sanoa, että vaikka kotiin on aina ihana palata – ainakin nyt tuntuu siltä, että tänne voisi jäädä vielä toiseksi viikoksi. <3

***