It’s London baby!

Lontoo on mulle jollain tapaa tuttu kaupunki. Oon käynyt elämäni aikana siellä useita kertoja. Lapsena perheen kanssa, nuorena ystävien kanssa ja nyt ihan aikuisiällä Tuukan kanssa. Nyt pääsin käymään Lontoossa ihan yksin, se oli jännää se! 😀

Mä en oo koskaan matkustanut yksin Långvikia pidemmälle! Mä oon sellanen ihminen, joka kaipaa ihmisiä ympärilleen. Vaikka toisaalta välillä kaipaan nimenomaan sitä omaa aikaa, ihan vaan yksikseni. Mutta jotenkin oon aina halunnut matkustaa yhdessä, kokea yhdessä nähtävyyksiä, uusia juttuja, makuja ja vaikka mitä.

Kun torstaina aamupäivällä lähdin hotellilta kävelemään kohti keskustan katuja, meinas pieni paniikki iskeä. 😀 Ei siis oikeasti, mutta se ihmispaljous taas yllätti! Porukkaa ku sieniä sateella! 😉 Muistan pari vuotta sitten New Yorkin matkalla miettineeni, että apua tätä väenpaljoutta. Nyt se sama fiilis tuli ensimmäisenä.

Mutta itse asiassa tällä kertaa se meni nopeasti pois. Siihen ihmismäärään tottui nopeasti ja oli ihan hauska tallata menemään siellä muiden seassa. Yksin matkustamisen ensimmäinen hyvä puoli tuli esiin oikeastaan shoppailussa! Kun mukana ei ollut miestä eikä lasta, sain mennä just oman mieleni mukaan niihin kauppoihin mitkä kiinnosti ja olla niissä niin kauan kun halusin. 😉

Torstaina ehdin kierrellä Oxford Streetillä parisen tuntia ja sitten lähdin takas hotellille. Valmistautumaan itse tilaisuuteen, jota varten tänne matkustin. 🙂 Siitä tilaisuudesta voit lukea TÄSTÄ jos et vielä lukenut.

Perjantaina heräsin aamulla kuuden aikoihin paikallista aikaa, eli Suomen aikaa kasilta. Kävin aamupalalla hotellin ravintolassa, jossa olinkin ensimmäinen ja ainoa pitkän tovin. 🙂 Istuin siellä tunnin verran, join kolme kuppia kahvia ja söin rauhassa. Se oli oikeastaan toinen hyvä puoli yksin matkustamisessa. Sai syödä just niin kauan kun itsestä hyvältä tuntui.

Aamupalan jälkeen tulin hotellihuoneeseen tekemään töitä muutamaksi tunniksi ja sitten mä lähdin taas keskustaan päin.

Tiedättekö mitä? Mä ihan sekosin tuolla kaupoilla! 😀 Mä ostan aika vähän nykyään itelleni mitään vaatteita, mutta nyt tuli kyllä ostettua itelle, Emmalle ja tuliaisiakin sen verran, että piti ostaa matkalaukku!! En kestä! 😉 Näissä kuvissa tässä yllä vain osa ostoksista. Hahaha.. apua.

Täytyy kyllä sanoa, että Lontoossa on tosi paljon kivoja vaatekauppoja, joissa on suhteellisen edulliset hinnat. Sellaista ”H&M”-tasoista hintaluokkaa. Ihania kauppoja, joita ei Suomessa oo. JA ihania kenkiä!!! Siis niin aikuisille kuin lapsille! Lontoossa on ehdottomasti paras valikoima kengissä ja vaatteissa verrattuna esim. NewYorkiin tai Berliiniin, joissa oon ite käynyt. Lasten / taaperoiden kenkävalikoima urheiluliikkeissä meinas lähteä ihan käsistä! Kaiken kukkuraks, kun ne maksoi vaan 25-30 puntaa per pari, niin voi luoja!

En ostanut Emmalle kuitenkaan loppujen lopuks ”kuin” kolmet kengät, kahdet lenkkarit ja yhdet sandaalit kesää varten.

***

Reissusta jäi kaiken kaikkiaan tosi kiva fiilis ja vaikka (varsinkin) iltaisin vaivasi kova ikävä Emmaa, teki tällainen pieni miniloma älyttömän hyvää! 🙂 Nyt odotan vaan sitä, että lento laskeutuu Helsinki-Vantaalle ja saan kaapata Emman syliin!!

Matkarattaat ja muita matkavalmisteluja!

Me lähdetään huhtikuun lopussa Kreetalle viikoksi. Ensimmäinen Emman lomamatka ja meidän ensimmäinen koko perheenä.

Ollaan jo tehty kovasti ajatustyötä, että mitä kaikkea pitää ottaa huomioon matkustettaessa pienen vauvan kanssa. Emma täyttää puoli vuotta seuraavana päivänä, kun tulemme matkalta kotiin. <3

Yksi asia, joka oli selkeä heti matkaa varattaessa, että meillä pitää olla kunnon matkarattaat. En halunnut varata hotellin kautta rattaita viikoksi, koska mitä sitten jos ne olisikin olleet jotkut ihan huonot, joissa Emma ei olisi viihtynyt lainkaan? Eihän meidän lomasta olisi oikein tullut siinä tapauksessa mitään.. Rattaat on varmasti yksi tärkeimmistä seikoista lomalla, kun liikutaan kuitenkin päivän aikana paljon.

Googlettelin erilaisia matkarattaita ja luin erilaisia kokemuksia. Ennen pitkää tuli selväksi, että Mutsy Nexo -matkarattaat saivat kehuja sieltä ja täältä. Ja itse asiassa, ne myös hivelivät omaa silmää aikamoisesti, teknisten hyvien puolien lisäksi. 😉

Pistin sitten samantien rattaat tilaukseen. Tilasin rattaat Baby Style:stä. Halusin rattaat suhteellisen nopeasti, koska ajattelin että on hyvä testailla rattaita jo täällä kotimaassa ennen matkaa. Jotta rattaat eivät siellä sitten olisi Emmalle ihan uusi kokemus. 🙂

Baby Stylen sivuilla Mutsy Nexon matkarattaista kerrotaan hyvin. Nappasin sieltä minun päätöstäni vastaavat kohdat ja kursivoin vielä ne pointit, mitkä vaikutti minuun:

  • tyylikkäästi muotoiltu ja viimeistelty ratas kasautuu helposti ja nopeasti erittäin pieneen tilaan
  • vakaa ja tukevarunkoinen Nexo kulkee kevyesti ja sujuvasti
  • Nexoissa on tilava istuinosa, joka soveltuu vastasyntyneestä noin 3-vuotiaaksi asti
  • portaaton selkänoja säätyy makuuasentoon
  • sekä selkänojassa että jalkatuessa helppo yhden käden säätömekanismi
  • suojaavassa kuomussa on vetoketjulla avattava lisäosa ja aurinkolippa
  • kestävät nahkapäällysteiset työntöaisa ja turvakaari
  • vettä ja likaa hylkivät kankaat voidaan irrottaa pesua varten

Pari juttua vielä, mitä käytössä olen huomannut ja muutama sellainen fakta vaunuista, joka varmasti kiinnostaa:
  • Yleensä portaaton selkänojan säätö tarkoittaa siis kahdella kädellä säädettävää hihnaa, mutta Nexoissa säätö toimii super helposti yhdellä kädellä – vastaavaa säätömekanismia ei muista malleista oikein löydykään. Ja tosiaan tuosta istuma-asennosta makuuasentoon on helppo vaikka ”vauhdissa” säätää selkänojaa.
  • Nexojen kasauskoko on jopa niin pieni, että ilman renkaita rattaat mahtuvat joidenkin lentoyhtiöiden käsimatkatavaroiden mittoihin.
  • Matkarattaissa on jousitusta yleensä hyvin vähän jos sitä löytyy ylipäätään. Nexoissa runkojousitus on kuitenkin piilotettu kivasti rungon muotoilun mukaiseksi, joten jouset myötäilevät huomaamatta menoa ja tekevät työntötuntumasta erittäin mukavan.
  • Rattaisiin saa adaptereilla Cybexin, Maxi-Cosin ja Kiddyn kaukalot.

Meillä tyttö on viihtynyt todella hyvin rattaissa. Ollaan käytetty rattaita päivittäin. Monesti vaikkapa kauppaan lähtiessä Emma on vielä hereillä, joten on kiva kun hän saa töllistellä maailmanmenoa rattaista istuvammassa asennossa. Ja sitten kun hetken aikaa on tallusteltu, hän nukahtaa ja rattaat on saatu makuuasentoon. Todella usein hänet on sitten rullattu kauppareissun jälkeen suoraan parvekkeelle jatkamaan unia. Kolmea tuntiakin on mennyt näissä rattaissa sitten makuuasennossa päikkärien kanssa. 🙂

Tykkään myös siitä, että nämä rattaat tulevat olemaan käytössä pitkään, eivät vain siis lyhyeksi ajaksi tehty hankinta.

Mutta mitä muuta sitä pitäisi ottaa huomioon matkalle lähtiessä?

Olen sitäkin jo selvitellyt stalkkaillut muiden pikkuvauvojen vanhempien matkakertomuksia.. 😉 Nämä asiat ainakin ovat nyt itsellä mielessä:

  • Lämpimään maahan matkustettaessa:
    • mukaan korkealla suojakertoimella olevaa aurinkorasvaa
    • uv-suojalla olevat kunnon aurinkolasit
    • suojaava uikkari, ei mitään pikkubikineitä 😉
    • hattu
  • Yleistä muistettavaa:
    • nenäfriida ja keittosuolatipat mukaan
    • kuumemittari mukaan
    • paljon harsoja
    • lentokoneeseen vauvan lentokehto, flyebaby (tämä vielä hankinnassa)
    • muutamia lempileluja
    • joku kantoväline (meillä Tula ja myös sellainen reppu, jossa naama eteenpäin)
    • tietysti tuttipulloja ja tutteja mukaan
    • Emma syö Tuutia, joten otetaan varmasti sitäkin mukaan jokunen purnukka

***

Minkälaisia kokemuksia teillä on pikkuisen kanssa matkustamisesta? Nyt saa pistää kaikki parhaat vinkit kommenttiboksiin! <3

Me kiitetään Emman kanssa jo etukäteen.. 😉

Ps. Jos liikutte Tampereen suunnalla, käykää BabyStylen Lielahden myymälässä testailemassa näitä Mutsyja ja muitakin juttuja. Ihana, auttava ja ammattitaitoinen henkilökunta ja oikeasti kattava valikoima lastentarvikkeista! <3