Kuka on sun elämäs tärkein ihminen?

Ootteko miettineet tätä kysymystä? Mitä vastaatte? Helposti sitä lähtis miettimään omaa lasta, omaa kumppania, omaa siskoa tai veljeä, omia vanhempiaan tai jotain ystävää? Eikö vaan? Mutta mitä jos vastaus oliskin SINÄ ITSE!

Se ei oo mitenkään hölmösti sanottu, että sun elämän tärkein ihminen oot just sä ite! Se ei oo edes itsekästä. Koska! Jos sä et oo kunnossa, ethän sä pysty olemaan hyvä äiti, kumppani, ystävä, työntekijä.. tai yhtään mitään.

Mä oon oppinut tän asian vasta ihan lähiaikoina. Oikeastaan suurin opettaja mulle tähän on ollut Emma, meiän pieni 1,5-vuotias tytär. 🙂 Mä oon miettinyt tätä asiaa ensin sitä kautta, että mitä jos mulle tapahtuis jotain ja Emma menettäis äitinsä. Oon sen vuoksi esim. päättänyt käydä lääkärissä jos jokin asia mietityttää tai vaikka tarkastamassa silloin tällöin ihan yleisen perusterveyden.

Kuten mä oon aiemminkin useasti kertonut, mun hyvinvoinnille on tärkeetä saada niitä omia hetkiä säännöllisesti. Ihan vaan yksinään ja myös ystävien kanssa. Mua joskus harmittaa, kun mä pidän mun kalenterista niin tiukasti kiinni. Mietin välillä, että hitsi vieköön pitäiskö sittenkin sopia tuohon väliin treffit ystävän kanssa tai tuohon väliin palaveri tai jokin tapaaminen. Mulle tulee jopa huono omatunto, jos en pysty aina vastaamaan kaikille ystäville JOO HETI VAIKKA HUOMENNA, kun yritetään sopia tapaamista.

Mutta silti mä oon päättänyt, että mun on pakko pitää siitä kiinni etten änge kalenteria ihan tupaten täyteen. Muuten mä en jaksa. En jaksa nauttia niistä hyvistä ystävistä, enkä saa irti niistä palavereista tai tapaamisista. Sitä paitsi ennen kaikkea, mä haluan iltaisin olla kotona kun Emma tulee päiväkodista. Mulle illat on sellaista tärkeää Emma-aikaa. Toki kerran viikossa käyn vetämässä treeniryhmän treenit ja silloin tällöin (n. kerran kuussa) saatan nähdä ystäviä arki-iltanakin.

Mä voin henkisesti huonosti, jos mulla on kalenteri ihan täynnä enkä saa mielestäni tarpeeksi aikaa Emman kanssa. Sen takia, mun on pakko sanoa välillä niin ystävillekin kuin yhteistyökumppaneillekin, että nyt ei valitettavasti sovi – sopisko vaikka parin viikon päästä? Me ollaan esim. mun ystävien Hillan ja Lauran kanssa aina sovittu varmaan reilu kuukausi ennen tapaamista jo aika kalenteriin, kaikilla pienet taaperot ja paljon muitakin juttuja – sit tietää aina, että sinne kuukauden päähän kun sopii, ni varmasti löytyy kaikilta tilaa ja rauhaa kalenterista.

Jos mun hyvinvointiin kuuluu oma aika ja itsestä huolehtiminen lääkärissä käymällä, jos jossain kolottaa, niin siihen kuuluu myös treeni ja hyvä ruoka. Mua harmittaa, että mä en oo päässyt jotenkin siihen treenimoodiin nyt oikeastaan ollenkaan tän 1,5 vuoden aikana. Nyt mulla on ollut pari viikkoa sellainen aito kaipuu kuntosalille ja into liikkumaan. Se on ihana tunne, koska sitä ei oo tässä näkynyt. Mä tiedän, että pitääkseni itsestäni huolta mun täytyy päästä myös treenaamaan.

Kun nää kaikki asiat on kunnossa, mä oon kunnossa. Silloin mä pystyn olemaan 100% hyvä äiti ja kumppani ja ystävä ja työntekijä. Jos mä spontaanisti vastaan kysymykseen, että kuka on sun elämäs tärkein ihminen, mä vastaan Emma. Ihan ykkösellä ja suoraan sydämestä. Mutta kuitenkin se on niin, että on pakko opetella pitämään itseään siellä tärkeimpänä – jotta voi olla sille maailman rakkaimmalle pienelle ihmiselle paras mahdollinen versio. Eikö vaan?

Eihän nää asiat oo mitään mustavalkoisia. Enkä mä oikeesti voi rehellisesti sanoa, että vastaisin rinta rottingilla aina olevani itse elämäni tärkein ihminen. Se nimittäin oikeesti kuulostaa jotenkin itsekkäältä. Kyllä mä sanon, että mulle tärkeimpiä on Emma, Tuukka, mun äiti ja veli ja koko perhe. Mutta kyllä te tajuatte pointin. Vai mitä? 😀

Ootteko ite miettineet koskaan tällaisia?

Minkä ikäinen olisit jos saisit valita?

Törmäsin tällaiseen kysymykseen FB:n feedissä, se taisi olla jonkin sellaisen testisivun tuottaman kyselyn vastaus. En tehnyt testiä, mutta kysymys sai mut miettimään mitä vastaisin kysymykseen minkä ikäinen olisin loppuelämän ajan, jos saisin itse valita.

Mä vastaisin ehdottomasti 37-vuotias. Eli se, mitä oon nyt. Mulla on tasapainoisin olo tällä hetkellä, mitä mulla on koskaan ollut. Oon rauhallisempi ja jotenkin rennompi kaiken suhteen nykyään. Myöskin se oppi, että kaikkia ei tarvi miellyttää, on tullut sisäistettyä vasta tässä lähivuosina.

Vaikka ikä tuo ryppyjä kasvoihin ja ehkä joskus huolia vähän enemmän kantaa kuin parikymppisenä, en haluais olla enää 25-vuotias. Mä tykkään siitä, että on iän tuomaa kokemusta ja näkemystä asioihin.

Joskus nuorempana ajattelin, että sitten nelikymppisenä oon jo ihan ikäloppu. Ajattelin, että kaikki siinä neljänkympin korvilla olevat on jo oikeesti ihan vanhoja. 😀 Nyt kun oon ite tässä lähellä 40-v:tä, ajattelen olevani vielä tosi nuori! Nyt ne 18-vuotiaat varmaan ajattelee musta, että oon jo ihan käppänä. Haha! Mutta niinhän se menee.

Mä tein vähän kyselyä ystäviltä ja teiltä seuraajiltani, että missä iässä nainen / mies on parhaimmillaan. Ja kyselin myös, että minkä ikäisiä ihmiset haluais olla jos sais päättää. Tosi moni vastasi haarukalla 30-40v. iän, jossa haluais olla. Oikeastaan suurin osa vastasi niin. Kun vastattiin siihen, missä iässä mies on parhaimmillaan 84% vastasi 30-40v. Ja kun vastattiin siihen, missä iässä nainen on parhaimmillaan 42% vastas 20-30v ja 58% vastas 30-40v. Tässä vielä muutamia hyviä vastauksia ja mielipiteitä, mitä sain:

”30-vuotiaana on itsevarma ja sinut itsensä kanssa ja ei enää mieti, että pitävätkö muut minusta, vaan toisinpäin.”

”Mä vastasin 30-40v ihan sen takia, että koen että itellä ainakin oli tuo 20-30v -ikä isoa henkistä kasvua ja muutosta. Ja kyllä mä tota miestänikin aattelen niin, että tuo 30-40v haarukka häneenkin sopii samoilla ajatuksilla.”

”30-40v. Ite olin ainakin aivan pihalla parikymppisenä. Tänhetkistäkin naiivimpi, sinisilmänen ja tosi tiukka itelleni. Mikään itsessä ei ikinä kelvannut. Kolmenkympin hujakoilla on alkanut itsetunto ja omakuva vahvistua. Uskon, että nuorempana myös oma epävarmuus ja itseinho oikein paistoi ulospäin. Tulevasta en tiedä, mutta suunta on oikee ja uskon sen näkyvän myös ulos, vaikka mitat ei oo samaa luokkaa kun nuorena.”

”Kyl mä väitän et 30 rajapyykin ku ylittää ni voi olla jo aika perillä itestään ja elämästään, vrt. 20v ikäkriiseilyyn, tulevaisuuskriiseilyyn, elämäkriiseilyyn ja parisuhdekriiseilyyn.”

”Pahimmat kriisit on jo käyty. Ja nyt on aika keskittyä itse elämään ja itsensä kehittämiseen. Neljä vuotta sitten täytin 40 ja jotenkin tuntunut tosi hyvältä. Enää ei ole tarvetta näyttää nuoremmalta kuin on ja liikuntakin on muuttunut terveyttä edistäväksi eikä ole enää ulkonäkö tärkein syy liikkua.”

”Sanoisin, että näin 40+ ei ole yhtään hullumpaa. On elämänkokemusta, tehtyjä virheitä ja niistä saadut opit. Kaikessa on jotenkin rennompi suhtautuminen ja mustavalkoisesta ajattelusta on päästänyt irti aikaa sitten. Itseään osaa arvostaa ja tietää mitä haluaa, niin elämässä yleensä kuin ihmissuhteissakin.”

”Sanoisin, että aina on paras ikä, mut nyt oon 57v ja tämäkin ikä on hyvä, hörhöilyt on hörhöilty ja osaan nauttia elämän pienistä asioista täysillä.”

”Tää 55 on ihan passeli. Isoimmat angstit alkaa olla takana ja on oppinut katsomaan asioita vähän useammalta kantilta, yleensä, toivottavasti.”

”Mä tykkäsin kyllä kauheasti 30+ -vuosista, Nyt 40 on ylittynyt jo monella vuodella ja elämä vähän jumittanut. Mutta en siis sano, etteikö taas kohta voi tuntua (ja varmaan usein tuntuukin), että nyt on ihan paras ikä . Joka tapauksessa ”joka ikä on paras ikä”, erilaiset vaiheet ovat ihania ja kaikkina ajanjaksoina on ollut hyvät puolensa. Toki maailma ympärilläkin on muuttunut siitä, mitä se oli silloin kun olin 20+. Itse en ole ikinä kokenut niinkään ulkonäköpaineita (ellen juurikin vanhemmiten!) ja koen, että olen ollut aina aika huoletta oma kummallinen itseni.
Toki tähän vaikuttaa varmaan niin monet asiat, esim. onko perhettä ja missä iässä lapsia on saatu jne.”

”Jos lähden asiaa tutkimaan laajasti, ihmisiä yleisesti niin koen että 50- vuotiaat ovat parhaimillaan. Minulla on työkavereina paljon sen ikäisiä ja ihailen heidän elämänkokemusta, tietoa ja taitoa käsitellä asioita niin isoja kuin pieniä. Heillä on kenties omia lapsia ja lapsenlapsia, heillä on takana työhistoriaa ja he ovat elänyt monet kolhut ja opit. +/- 50 vuotiaita kuuntelen arvostaen, kunnioittaen ja ihaillen. Heissä on sitä jotain. Mikäli katson asiaa ulkonäkö keskeisesti niin naiset jotka ovat 30-40 vuotiaita ovat parhaimillaan. He ovat itsevarmoja, kroppansa ylpeydellä kantavia jotka eivät jokaisesta makkarasta välitä vaan ovat sinut itsensä kanssa.”

37-v ja oikein onnellinen! 😉

***

Minkä ikäinen sä oisit, jos saisit valita? Mikä sun mielestä on paras ikä? 🙂