Miten raskaus on muuttanut minua ihmisenä?

Tiistaina tapasin 08.45 Iltalehden Ilona-liitteen toimittajan Kampin Motivuksessa. Hän oli ottanut minuun yhteyttä, että tekisi mielellään työpäivästäni juttua viikonlopun Iltalehteen. Joten hän kulki matkassani aamusta iltapäivään.

img_1838

Kun treenit Motivuksessa oli tehty, suuntasimme meille kotiin. Kotona työpäivä jatkui Tuukan kanssa muutamia juttuja läpikäyden ja blogia kirjoittaen. Toimittaja seurasi mukana. Kun sitten päätettiin päivä lounaan merkeissä – toimittaja vielä haastatteli minua. Hän esitti monia kysymyksiä, joihin vastaus minulta ei tullut ihan liukuhihnalta.
Yksi niistä oli tämä: Miten raskaus on muuttanut sinua ihmisenä?

Muistan kuinka helmikuussa positiivisen raskaustestin tehtyäni oikein uhmakkaasti mietin ja toitotin ääneen, että tämä ei tule muuttamaan minua yhtään! Että minusta ei tule mitään äityliä, vaan minä olen ikuisesti sama Monna, niin raskaana, äitinä kuin kaikissa muissakin jutuissa. En edes oikeastaan tiedä, miksi niin kovasti olin muutosta vastaan. Mitä siinä pelkäsin?

fullsizerender1
Liittyikö pelko ulkonäköön tai sen menettämiseen? Vai vaan luonteeseen?

Pelkäsin luultavasti niin ulknonäköön, kuin luonteeseenkin liittyviä asioita. Olin jotenkin kovin itsenäinen, uraa tekevä ja paljon treenaava, henkisesti vahva nainen. Pelkäsin kuitenkin siellä vahvuuteni alla jonkinlaista kontrollin menettämistä.

Kuitenkin nyt raskauden loppumetreillä ja tuon ihanan toimittajan esittämän kysymyksen myötä huomaan, että muutosta minussa todella on tapahtunut. Ja vaikka suurin muutos muille näkyykin jättimäisessä masupallossa, on se muutos itselleni tapahtunut pään sisällä.

Olin luullut olleeni itselleni jo kovin armollinen. Mutta vasta nyt huomaan, että moni ennen tärkeäksi luokittelemani tai kokemani asia on menettänyt arvoaan. Armollisuus oman ulkonäön, liikunnan ja syömisten kautta on kasvanut. Sillä ei ole enää merkitystä lähdenkö kauppaan meikittä tai onko minulla samat vaatteet useampana kertana saman viikon aikana päällä. Niinpä.

rv34

Syömisten kanssa olen ennenkin ollut sitä mieltä, että turhat ääripäät ei sovi minulle. Toki jotkin ruoka-aineet on sellaisia, joita on ollut pakko vältellä niiden aiheuttamien vatsakipujen vuoksi. Nyt olen huomannut, että ajattelen vielä avarammin. Ei se ole niin tarkkaa syönkö joskus tuotteita, joihin on lisätty sokeria eikä se ole niin tarkkaa jos ihan kaikki mitä turpaani pistän ole gluteenitonta tai maidotonta. Olen huomannut myös mahani siedättävän paremmin erilaisia ruokia.

Olen miettinyt, että miksi olen aiemmin niin kovasti halunnut pysyä tietyssä kunnossa fyysisesti. Olen tajunnut määritelleeni itselleni tietyn ulkonäön, jossa minun on pysyttävä – tai olen huono esimerkki asiakkailleni. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt, että ei se jos pt ei ole ihan täydessä tikissä 365 päivää vuodessa tarkoita sitä, etteikö hänen ammattitaitonsa olisi edelleen ihan yhtä hyvä.
Haluan toki päästä raskauden jälkeen takaisin hyvään kuntoon, mutta syy siihen on se, että haluan päästä taas harrastamaan akrobatiaa ja muita ihania lajeja. Ei se, että minun pitäisi näyttää joltain tietyltä tietyn ajan kuluessa synnytyksen jälkeen. Toki ulkonäkö edelleen merkitsee minulle – enkä halua homssuisena kulkea sinne tänne tai päästää itseäni rupsahtamaan. Fyysinen hyvinvointi on kuitenkin iso osa henkistä hyvinvointia – ainakin itselleni.

P1152743

Jos voisi käyttää sanaa ”easy going” – olisi se aika kuvaava sana siitä miten näen itseni nyt. Ja sitä se ei todella ollut aiemmin. Tai oli hetkittäin, mutta ei läheskään aina.

Olen myös tullut itsevarmemmaksi. Jonkinlainen lempeys niin itseäni kuin muitakin kohtaan on lisääntynyt. Huomaan, että vaikkapa jotkin negatiiviset kommentoinnit ei oikeastaan enää hetkauta ollenkaan. Toki saatan hetkellisesti kiukustua jostain, mutta kuitenkin ymmärrys siitä, että meitä on täällä moneen junaan on vain kasvanut. Eikä niillä muilla junilla ole oikeastaan mitään merkitystä minulle. Kunhan pysyn oman junani kyydissä, jossa on minulle tärkeitä ihmisiä ja asioita kyydissä. <3 Ja vaikka välillä meinaisin tippua kyydistä, niin pääsen aina takaisin. Ei kaikkea tarvitse pystyä kontrolloimaan.

Monna

 

 

ps. Lauantaina 24.9 ilmestyvässä Iltalehden viikonloppunumerossa löytyy tämä haastattelu kuvineen päivineen. <3

 

Jos saisin yhden asian sanoa kaikille naisille..

..ja miksei miehillekin – se olisi se, että yritä oppia katsomaan itseäsi jonkun toisen silmin.

IMG_9360

Nyt raskauden myötä olen oppinut katsomaan ”aikasempaa itseäni” toisin silmin. Huomaan, että vaikka olen luullut olleeni silloin armollinen itselleni, olenkin ollut aika ankara.

Tämä yllä oleva kuva on otettu aika tarkalleen vuosi sitten. Muistan, että silloin mietin voinko julkaista tätä kuvaa. Näyttääkö peppu siinä tarpeeksi hyvältä ja entä reidet tai vatsa. Muistan myös, että kuvaushetkellä mietin kehtaanko olla vain lyhyet shortsit jalassa ”ihmisten ilmoilla”.

Nyt kun katson kuvaa, mietin miksi ihmeessä en ollut itseeni ihan 150% tyytyväinen tuolloin? Olen ollut äärimmäisen hyvässä kunnossa. Silti aloitin silloin elämäni ensimmäisen dieetin. Koska halusin olla 35-vuotis synttäreilläni elämäni kunnossa. Ihan kuin tuo tuonhetkinen kunto ei jo olisi sitä ollut? Enhän kuitenkaan ollut menossa mihinkään fitnesskisoihin?! Ja olinhan aina puhunut ja kirjoittanut itsensä hyväksymisestä ja siitä, että rasvaton vartalo ei ole naiselle ns. normaalitila. Eikä se ole sitä edes fitnesskisailijoille kuin sen muutaman päivän ajan.

Jos nyt voisin sanoa tuolloiselle minälleni muutaman valitun sanan, sanoisin:

Katso peiliin uudestaan. Katso tarkkaan ja mieti mitä näet, mikä asia ei muka ole kunnossa? Miksi et voisi olla itseesi ihan satasella tyytyväinen, vaikka joku selluliittimuhkura reidestä löytyisikin? Mihin se vaikuttaa? Olet terve, fyysisesti erittäin hyvässä kunnossa ja olet myös monelle esikuva. Miksi ihmeessä siis mietit tuollaisia, näyttääkö peppu hyvältä jokaisesta kuvakulmasta? Katso itseäsi jonkun toisen silmin ja mieti mitä hän näkisi sinussa? Tai mieti, jos näkisit sinun näköisen ja kokoisen ystävän, mitä ajattelisit hänen ulkonäöstään?

Välillä on oikeasti hyvä hypätä ulos siitä omasta pienestä pääkopasta ja katsoa itseään ulkopuolisin silmin. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. Koska itsensä näkee AINA kriittisemmin.

Monna
Oliko tämä kunto tosiaan dieettiä vailla?

Kyllä minä olin tyytyväinen itseeni viime kesänä. Ihan todella tyytyväinen olinkin. Mutta silti se heikko itsetunto, joka vuosia minua vaivasi – niin kovin vahvana edelleenkin nosti päätään. Niin vahvana, että näin itsessäni parantamisen varaa fyysisesti. Oikeasti parantamista olisi ollut korvien välissä, siinä itseensä uskomisessa.

***

Vahvan itsetunnon rakentamiseen menee vuosia. Ja silti on hetkiä, jolloin vahvakin itseluottamus horjahtelee. Voi kunpa silloin aina muistaisi katsoa peiliin oikein tarkasti ja miettiä mikä oikeastaan edes on huonosti? Koska monesti siihen kuitenkin loppupeleissä voi vastata, että ei mikään. Ei niin mikään.