Mikä viikonloppu! <3

Siis yksi ihanimmista viikonlopuista takana! <3 Meillä oli tiedossa juhlat Itä-Suomessa lauantaina. Oltiin suunniteltu lähtöä lauantaille, aikaisin aamusta. Perjantaina kuitenkin ultran jälkeen Tuukka sanoi, että nyt on sellainen juttu, että pakkaa mukaan koko viikonlopuksi vaatteet ja muut tarvikkeet – mukaan lukien juhlavermeet Annan juhliin.

Kotoa lähdimme hieman ennen puoltapäivää ja minulla ei ollut minkäänlaista aavistusta minne. Tuukka oli hoitanut koirille hoitajan, äitini ja veljeni. Ja kaikki muutkin jutut oli Tuukka suunnitellut selkäni takani yllätystä varten. 🙂

(varautukaa kuvapaljouteen)

Savonlinna

Jossain Mikkelin kohdilla aloin vähän aavistella ja kun näin kyltin Savonlinna 79km, tiesin mihin menemme. <3 Minä en ole käynyt koskaan Savonlinnassa ja Tuukkakin vain nuorempana futisturnauksessa. Olimme puhuneet jo muutamana kesänä, että siellä haluaisimme käydä. Oli siis aivan super ihana yllätys päästä kahdestaan Savonlinnaan. Ja vaikka koirat onkin meille super rakkaita, oli ihana viettää aikaa ihan vain toistemme kanssa. <3

Tuukka Monna Sarastro Sarastro

Kiertelimme pitkin kaupunkia ja kävimme syömässä Sarastro-nimisessä ravintolassa. Oli ihana vain tallustella ilman kiirettä mihinkään. Hotelliin Tuukka oli varannut astetta paremman huoneen ja sielläkin oli kiva köllötellä sängyssä ja katsella telkkaria. Kovat sateet ja tuulet raivosivat Savonlinnassa sekä perjantaina, että lauantaina aamusta. Meille oli kuulemma suunniteltu myös parin tunnin risteily, mutta sää ei antanut siihen mahdollisuutta.

Lauantaina sitten aamusalin, aamupalan ja lounaan jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Kiteetä. Olimme saaneet kutsun Annan valmistujaisiin. Ja ilolla juhliin osallistuimme. Oli myös ihana nähdä muut ystävät, jotka paikalle oli kutsuttu. Marissa, Ville, Aino, Petra, Elina, Santtu, Janina, Miko, Terhi ja Matias.
annajaperhe annanjuhlat9 annajamatias annanjuhlat26 annanjuhlat31 annanjuhlat34annanjuhlat8Tunnelma juhlissa oli alusta asti aivan mahtava. Annan äiti ja Anna itse oli kyllä niin mukaansa tempaavia, iloisia ja toivottivat olemuksellaan kaikki sydämellisesti tervetulleiksi. Juhlissa oli paljon Annan sukulaisia ja sitten meitä kavereita. Myös Henryn (Annan veli) kavereita oli paikalla, koska valmistujaiset olivat tuplavalmistujaiset. Sekä Anna, että Henry olivat siis lauantain tähtiä.

ruoka ruokaannanjuhlat18 jälkkäri mansikat

Ruokapöytä notkui kaikkia herkkuja! Oli niin hyviä ruokia ja jälkiruokia, että oli pakko santsata molemmista pöydistä pariin otteeseen.. 😉 Ja nuo mansikat oli aivan super herkullisia! Kuulemma Kiteen omia. <3

marissa aimojamiko janinajaaino DSC05622 DSC05646

Meillä oli oman porukan kanssa pieni takkanurkkaus vallattuna ja siellä kikatimme ja höpötimme reilut kuusi tuntia. Aika meni ihan siivillä tällaisessa seurassa ja puoli kymmenen aikaan me Tuukan kanssa sitten poistuimme vuokramökillemme nukkumaan. Juhlat olivat jatkuneet pitkälle yli puolen yön.

Tuukkajaminä 13493202_10154238374549808_1652798559_o

Vielä sunnuntaina ennen kotiinlähtöä saimme nauttia ihanasta brunssista Annan luona. Foodin oli pistänyt mukavan lähetyksen Annalle ja Anna ja Terhi oli loihtunut niistä mahtavia herkkuja.

Foodin13499884_10154103384061233_137942794_o

Mahat ja mieli onnellisina lähdimme sitten kotimatkalle. <3

Kyllä voi pistää hymyilyttämään tällainen viikonloppu vielä monta päivää jälkeenkin. Maailman paras mies, joka järjestää tällaisia yllätyksiä ja niin ihania ystäviä olemassa. <3 
Olen onnekas! <3 <3

tuukkajaminä