Nimi kertoo kantajastaan!

Vai kertooko? Eihän etunimeä saa itse päättää, sen päättää vanhemmat. Tai sitten jos hakee joskus nimenvaihtoa, niin sitten tietysti voi päättää itse.

Useinhan vanhemmat katselee pientä vastasyntynyttä ja miettii, että onko tämä nyt Inkan vai Emman näköinen? Vai ehkäpä Hertan tai Martan? Kun lapsi kasvaa nimen kanssa, on hän nimensä näköinen. Tiedättekö mitä tarkoitan? Toki myös monilla vanhemmilla on mielessä joku nimi jo ennen kuin vauva edes syntyy. Se voi olla myös suvun ”perintöä”.

Entäs koiran ja kissan nimet? Mielestäni on hauskaa, kun jonkun koiran nimi on Timo tai Anneli. Sellainen oikein ihmisen nimi. Me saimme päättää Pimun nimen, mutta Gere oli Gere – koska opaskoirakoululta se annettiin. Gere syntyi G-pentueeseen ja hänestä tuli Gere, niin kuin Richard. 😉

Minä halusin pienenä, että nimeni olisi ollut Tiina. Monna oli jotenkin liian erilainen silloin ala-asteella. Silloin ei ollut vielä niin paljon erilaisia nimiä. Oli Lauraa, Tiinaa, Maijaa ja sen sellaisia. Nykyään taas nimi voi olla Brooke, Ridge, Sahara tai vaikkapa Kumina. Se on aika hauskaa! Nimien kirjo kasvaa koko ajan, mutta perinteiset nimet nostaa myös päätään. On pikkuisia tyyppejä, joilla on ihania vanhoja suomalaisia nimiä: Hertta, Martta, Olavi, Iivari jne.

Luin jostain, että Emma-nimi on ollut viiden suosituimman tytön nimen joukossa jo vuosia. Se oli hämmästyttävä tieto, koska silloin kun mietimme nimeä Emma, emme oikeastaan kumpikaan tunteneet tai tienneet kuin yhden tai kaksi Emmaa. Mielestäni Emma on ihana nimi. <3 Kaunis, perinteinenkin, mutta ei kuitenkaan ihan kaikesta yleisin.

Yläasteella aloin jo pitämään kovasti nimestäni. Oli kivaa, kun luokalla tai edes koko koulussa ei ollut muita Monna-nimisiä. En elämäni aikana ole tavannut ketään Monnaa. Tiedän muutaman tutuntutun, jonka nimi on Monna. Väestörekisterikeskuksen mukaan Monna on annettu etunimeksi 137:lle ihmiselle vuodesta 1899 lähtien. Kymmenelle miehelle ja 127:lle naiselle. 2010-2017 välisenä aikana Monnaksi on kastettu 9 tyttölasta.

Koska nimi kertoo kuitenkin jotain, olen miettinyt pitäisikö blogini nimeksi vaihtaa pelkkä MONNA? Koska blogi ei ole enää vain treeniblogi, vaan hyvinvointiblogi, jossa kerrotaan paljon myös perhejutuista – ei Monna treenaa ole enää kovin kuvaava nimi. Mutta kuitenkin blogini on aina ollut sen niminen.. Hmmm.

Mitä mieltä te olette? Kertooko nimi kantajastaan? Mikä on teidän nimenne? Tykkäättekö siitä? Entä lapsenne tai koiranne nimi? 🙂 Olisiko blogin nimenvaihto hyvä idea?

***

 

1359 päivää = 3,72 vuotta

Se on se aika kun Monna treenaa-blogi on ollut pystyssä! Ajatelkaapas sitä!

IMG_7428

Tuo kuva on ensimmäisistä postauksistani kesältä 2012. Juuri kun olin valmistunut personal traineriksi. Kun mietin tuota aikaa, siitä tuntuu olevan tosi kauan.

Kun selailin vanhoja postauksia, jotenkin ihan vähän hävetti. 😀 Tai tuli sellainen olo, että olisi tehnyt mieli paijata silloista Monnaa päähän ja sanoa jotain kannustavaa. Voi ettien että. Kyllä sitä tuli laitettua itsensä likoon ihan satasella. Nyt kun mietin, oikein puskin itseni alttiiksi sille p**kapuheelle, jota silloin sain kuulla niin tuntemattomilta kuin tutuiltakin. Otin kuvia edestä ja takaa ja olin niin jumalattoman innoissani tästä kaikesta uudesta. Uusi työ, uusi ammatti, uusi blogi, uudet elämäntavat, jnejne.. Pursusin sitä fiilistä niin kovaa, että en osannut sensuroida edes henkisen hyvinvointini vuoksi.

Yksi ensimmäisistä bannereistani. <3
Yksi ensimmäisistä bannereistani. <3

Olin niin korvia huumaavassa endorfiinryöpyissä koko ajan, että hyvä kun housuissani pysyin. Enkä ihan koko ajan pysynytkään. 😀 Ehkä pari vatsakuvaa vähemmän tai pari belfietä vähemmän olisi riittänyt. Mutta toisaalta, hittoakos sitä mitään katumaan tai häpeämään. Enpä ole ennenkään mitään tekemääni katunut. Se endorfiini ja riemu tätä kaikkea kohtaan on päivä päivältä vienyt eteenpäin.

IMG_5465
No jos nyt vähän voi olla silleen, että OMG!! 😀
Siinä se on. Mun maha 30.4.2013
Siinä se on. Mun maha 30.4.2013

Yhden ystäväni kanssa meni jopa välit poikki, koska hän ei enää jaksanut katsoa vatsakuviani. No ehkä se ystävyys ei ihan vaan sitten siihen kaatunut. Tai varmasti siellä taustalla oli jotain muutakin kaihertamassa.

Muistan myös kuinka eräs miespuolinen entinen ”kollega” haukkui minua ystävälleni. Naureskeli, että miten hitossa se Monna kehtaa laittaa tollasta matskua nettiin. Vielä muka ammattilainen liikunassa..

Jotenkin kuitenkin tuo mikään ei saanut mua pysähtymään. Samalla tavalla mä pistin vatsakuvia nettiin ja kirjoitin siitä, että en tykkää syödä aamupalaa ja kuinka kävin bilettämässä. Niin. Kerroin ihan kaikesta mitä tein, enkä sensuroinut.

20140128_081703 20140129_163314 IMG_6560 Downloads IMG_6141 IMG_6153 Pidennykset 20140115_071957

Ja jotenkin sitä sitten kuukausien rullatessa eteenpäin se vatsakin sieltä kapeni ja kroppa alkoi olemaan enemmän treenatun, kuin sohvaperunan näköinen. Sitten alkoikin reisieni haukkuminen. Näytin mieheltä, eikä ollut enää kuulemma mitään järkeä treenata jalkoja, jollen halunnut muuttua kokonaan miehen näköiseksi.

No jatkoinpa kumminkin. 😉
Se on hassua, sillä blogin kirjoittamisen myötä olen oppinut itsestäni kokonaan uuden puolen – periksiantamattomuuden. Olin pitänyt itseäni luovuttajana, sellaisena etten varmasti ainakaan toistamiseen tekisi jotain josta saattaisin saada haukkuja niskaan. Etten varmana haluaisi asettaa itseäni oikein tarjottimelle, että tässä nyt olen – kiusatkaa!

IMG_8706 20140425_113245 DCIM100GOPRO 20140411_190530 IMG_8395 20140411_202940 DCIM100GOPRO

Treenaaminen omalla tyylilläni oli jotain sellaista, mikä loi uskoa itseeni ihan mielettömästi. Kun onnistuin, tunsin itseni ihan voittajaksi. Yksinäni siellä Mäkelänrinteen katsomossa. Hihkuin. Kirjoitin taas blogiin, sain innostavia ja iloisia kommentteja – joku kertoi motivoituneensa blogistani niin, että uusi liikuntaharrastus oli alkanut. Joku toinen pisti yksityisviestiä ja kertoi saavansa uskomattoman paljon tsemppiä ja uskoa itseensä lukemalla kirjoituksiani.

Ja kirjoitin lisää. Kohta olen kirjoittanut neljä vuotta. Välillä itsestäni tuntuu siltä, että mikään ei ole muuttunut. Että kirjoitan niistä samoista jutuista edelleen, miten ihmiset jaksaa niitä vieläkin lukea?! Välillä taas huomaan, että olen kirjoittajanakin muuttunut. Vuosien myötä.

kesä IMG_20140814_143305 IMG_20140921_130200 OLYMPUS DIGITAL CAMERA IMG_2824-001

Koko seinän kokonen minä.. ;)
Koko seinän kokonen minä.. 😉

Välissä kirjoitin blogia Fit-lehden alla. Mutta tulin reilun puolen vuoden päästä maitojunalla takaisin FitFashionille. Täällä minun on ollut aina hyvä olla. 🙂

Vielä ajattelin kirjoittaa blogia paljon. Vieläkö teitä kiinnostaa lukea? 😉
Postausideoita saa antaa kommenttiboksiin!! <3
Kiitos rakkaat lukijat! Ilman teitä tätä ei olisi! <3

12-001 Monna-043 IMG_2314 IMG_2120-003 IMG_1881

Tukipilarini <3
Tukipilarini <3