Muhkuramanifesti!

Sain jokunen aika sitten sähköpostia, josko lähtisin mukaan kirjoittamaan postausta muhkuramanifesti -aiheella. Muhkuramanifesti on kampanja selluliitin häpeämistä vastaan. Lilyn bloggaajista jokunen on tästä kirjoittanut ja Trendi haastoi mukaan muutamia Lilyn ulkopuolisia bloggaajia. Minut myös.

Ajattelin pitkään, että en ehkä kirjoita asiasta. En ole mitenkään suuremmin koskaan kärsinyt selluliitista, mutta on minulla sitä silti ollut. Etenkin etureisissä ja etenkin niissä elämänvaiheissa, kun treeni ja puhtaat ruokavalinnat ei ole olleet pääosassa. Jotenkin ehkä ihan vähän jopa hävetti lähteä kirjoittamaan asiasta. En tiedä edes miksi. Vaikka olen esitellyt raskausarpiani täällä blogissa ja aina korostanut sitä, että itsensä pitäisi pystyä hyväksymään ja omasta peilikuvasta pitäisi pystyä tykkäämään.

Kehonkuva on muuttunut raskauden jälkeen. Ennen raskautta olin todella sinut kroppani kanssa. Oikeasti pidin peilikuvastani, olin jopa ylpeä siitä miten olin treenillä ja hyvillä ruokavalinnoilla saanut kroppani naisellisen sporttiseen kuntoon. Pidin siitä, että minulta löytyi reittä, peppua ja muotoja. Mutta pidin myös siitä, että selluliittia ei näkynyt. Pidin litteästä ja kiinteästä mahastani.

Nyt treeni on jäänyt hyvin pienelle prosentille elämässä, eikä ruokavalinnatkaan ole todellakaan aina sitä mitä omille asiakkailleni opetan. Että kohtuus kaikessa ja 80/20 on hyvä. Minulla on on monesti mennyt tämän viimeisen vuoden aikana ruokailuhommat enemmänkin 60/40. Maananataista torstaihin jaksan syödä terveellisesti ja perjantaista sunnuntaihin miten sattuu. Ihan rehellisesti.

Ehkä syy miksi minua jotenkin hävetti vastaanottaa tämä haaste, on se että edelleen on jotenkin vahvasti läsnä kuva siitä ettei liikunta-alan ammattilaisella saisi olla muhkuraa tai muotoja. En tiedä onko se ajatus niin vahvasti ihmisissä, jotka liikuntapalveluja käyttävät vaiko vain suuremmalta osin liikunta-alan ammattilaisten kesken? Ehkä vastaisin jälkimmäiseen kyllä ja ensimmäiseen ehkä.

Joka tapauksessa tällä hetkellä minulla on etureisissä selluliittia. Mitäs sitä kiertelemään. Ei sitä mitenkään super paljon ole, mutta jos uikkarissa kulkee menemään, niin kyllä ainakin itse sen näen. Myös mahani löysä nahka häiritsee minua. Rehellisesti. Kun ystäväni katsoi minulta vatsalihasten erkaumaa muutama viikko sitten kuntosalilla ja veti paitaani ylös, vedin ihan hätääntyneenä paidan helmaa alaspäin. Ettei vain kukaan näkisi sitä nahkaa. Raskausarpia ei enää oikein näe, niistä voin kertoa lisää myöhemmin.. Mutta tilalle on tullut löysä nahka, joka ei meinaa kuroutua kasaan millään.

Vaikka edelleenkin pidän peilikuvastani, en ehkä ole katsonut sitä hetkeen enää ylpeästi. Mutta itse asiassa minun pitäisi. Tämä keho on käynyt läpi ison prosessin, raskaus ja siitä palautuminen ei ole mikään pikkujuttu. Sen vuoksi ihan joka ikinen äiti varsinkin saisi olla YLPEÄ kehostaan!! Ja mitä sitten jos sitä selluliittia on vähän kertynyt vauvavuoden tai vaikka ihan vaan minkä tahansa vuoden aikana reisiin? Ei se ole niin vakavaa!

Selluliittia ja raskausarpia voi olla treenaavilla, laihoilla, ylipainoisilla, muodokkailla, solakoilla ja ihan kaikilla, ne ei katso kiloja. Niitä voi olla myös liikunta-alan ammattilaisilla, lääkäreillä, poliiseilla ja vaikka kirjastonhoitajilla. Eihän ne katso ammattia.

Yritetään olla vaan ylpeitä kehoistamme!! Eikö vaan? 

***