Lihaskintuille housut!

*Sisältää mainoslinkkejä

Housuistani varmasti 90% on treenitrikoita. Minulla on vain kahdet, kolmet housut, joita ei voi käyttää myös salilla. 😉

Koska jaloissani on aina ollut aika paljon sitä niin kutsuttua jerkkua, on minun ollut aina melko vaikea löytää hyvin istuvia housuja. Jos ne on olleet reisistä ja pohkeista hyvät, on ne olleet vyötäröltä liian isot.

Housut – Chiara Forthi Photo Ready

Paita – 77th FLEA Prague Shirt

Yhdet omat ”kestosuosikit” näissä normihousuissa on myös tietysti Freddyt! Ne vaan yksinkertaisesti sopii treenatuille kintuille ja pakaroille. 😉 Näistä kahdesta, kolmesta housuparista joita omistan niiden kymmenien treenihousujen ohella, on Freddyt niistä yhdet.

Nämä kuvissa olevat housut, on aika saman malliset kuin Freddyt. Niissä ei tosin ole vetoketjua, vaan kuminauharesori. Eli vähän kuin vetäisi ne treenihousut jalkaan. 😉 Nämä ovat mielestäni mukavan tuntuiset jalassa, näyttää hyviltä ja istuu hyvin, eikä näissä ole liian pitkät lahkeet.

Tavalliset farkut on olleet minulle aina ihan nounou-kamaa. En vaan koskaan ole löytänyt oikeasti istuvia farkkuja. Cubuksesta ostin toissa keväänä hyvät farkut, tai ne oli farkkujen ja farkkulegginsien yhdistelmä. Mutta ne on varmasti olleet ainoat ”farkut”, jotka minulle on aikuisiällä istuneet.

Edelliset farkut, joista olen oikeasti tykännyt on olleet vuonna 1995 Leviksen 501:t! 😀 Että sillä lailla! Mutta nämä kuvissa olevat housut ja Freddyt on varmasti niitä parhaimpia, mitä olen käyttänyt ja tulen käyttämään.

***

Mitä te muut ”lihaskintut” tykkäätte käyttää treenisalien ulkopuolella?