Tulppa kurkussa.

Nyt kirjoitan teille jotain todella henkilökohtaista.

Lauantaina istuin ystäväni edessä penkillä. Hän pyysi minua laittamaan kaksi penkkiä erilleen toisistaan, sellaisen matkan päähän joka kuvaa sitä eroa miltä niiden penkkien päällä istuminen tuntuu. Toinen penkki oli se, missä minulla oli paha olla. Siinä penkissä olin se, joka olen nyt bloggaajana. Toisessa penkissä olin minä muutama vuosi takaperin. Rinta rottingilla, intoa puhkuen ja maailma täynnä uusia ideoita. Siinä penkissä istuin menestyvänä bloggaajana.

Ystäväni pyysi minua laittamaan silmät kiinni ja kuvailemaan sitä tunnetta mikä minulla on nyt. Hän kysyi onko minulla fyysisesti jokin kohta, jossa tuntuu painetta tai jotain muuta tunnetta. Tarkastelin kroppaani ja tunsin valtavan paineen rinnan ja kaulan kohdalla. Ystäväni kysyi, miltä tämä tunne näyttää. Sanoin, että tulpalta. Isolta mustalta tulpalta.

Minun piti nostaa tulppa pois rinnastani ja kurkustani, se oli vaikeaa. Se ei meinannut irrota. Kun sain sen irti lähes kokonaan, ystäväni kysyi miltä se tulppa näyttää nyt siinä edessäsi. Aloin itkeä. Se näytti isolta. Kamalalta. Tunteet ryöpsähtivät sisältäni ja itkulle ei tullut loppua. Ystäväni kysyi mikä se on, miksi se on ollut sisälläsi ja osaatko sanoa koska se on sinne tullut.

Osasin. Se tuli sinne tammikuussa. Rakensin itselleni suojan. Olin niin rikki ja hajalla siitä paskamyrskystä ja niistä kamalista haukuista joita tuoreena äitinä sain. Muistan edelleen sen hetken, kun istuin sängyllä ja itkin. Äitini oli meillä silloin ja sanoin etten voi enää kirjoittaa blogia. En pysty. En uskalla. Olin poljettu niin alas, että se tuntui aivan kamalalta. Se tuntuu samalta myös nyt, kun muistelen sitä. Tätä kirjoittaessani kyyneleet valuvat pitkin poskiani.

Tiedostamattani lähdin rakentamaan suojaa. Tulppa pitäisi siitä lähtien henkilökohtaisimmat asiat pois blogista, tulppa hallitsisi äänen tulemista suustani ulos. Se säätäisi sitä mitä kirjoitan blogiin. Siitä asti olen kirjoittanut paljon, kertonut paljon, mutta persoonattomammin. Ymmärsin sen eilen siinä penkillä istuessani.

Kun ystäväni sitten kysyi minulta, että kenelle kirjoitan blogia tällä hetkellä – vastasin, että niille kiusaajilleni. Koitan jokaisessa postauksessa miellyttää heitä. Josko saisin heidät pitämään minusta. Ymmärsin tämän asian vasta eilen. Olen unohtanut kirjoittaa teille ihanille lukijoilleni, jotka olette olleet matkassa mukana jo yli viisi vuotta. Käteni tärisevät nyt. Tulppa on otettu pois sieltä rinnan, kaulan ja kurkun alueelta. Pistin sen sivuun, mutta en vielä uskaltanut heittää sitä kokonaan pois.

Sitten istuin siihen toiseen tuoliin. Ensimmäisenä asiana ystäväni sanoi minulle, että huomaatko istuvasi aivan eri asennossa kuin äsken tuolla toisella penkillä? Huomasin. Tajusin istuneeni ensimmäisellä penkillä aivan lysyssä, kädet suojanani, silmät kiinni ja kasvot alaspäin. Kun istuin siihen toiseen penkkiin, istuin ryhdissä, hymyilin ja katsoin ystävääni koko ajan silmiin.

Ymmräsin sen, että minun täytyy uskaltaa taas istua siinä penkissä. Olla täysin oma itseni. En aio enää kirjoittaa kiusaajilleni, kirjoitan tästä lähtien taas teille uskollisille, ihanille seuraajilleni. Ystäväni sanoin; tulppa kurkkuuni tuli tarpeesta. Tein itselleni suojan, jotta pystyin jatkamaan eteenpäin. Nyt tulppa on kuitenkin poissa.

Sattumalta eilen selasin vanhoja juttuja Facebookissa ja eteeni tuli tämä:

” Moi Monna!
Mä ajattelin nyt ensimmäistä kertaa tulla kommentoimaan sulle. Tää saattaa kuulostaa jotenkin hassulta, ja toivon ettet ajattele mun olevan joku hullu stalkkeri… 😀

Alotin vuosia sitten, varmaan 2011-2012 käymään Märskyssä salilla. Näin sua siellä useasti, tietämättä vielä sillon kuka olit. Muistan aina miettineeni, että vau, onpa kaunis nainen, rohkea tyyli ja upea kroppa. Sitten joskus sun blogin siirryttyä tänne fitfashioniin, löysin sen sattumalta tosta etusivulta. Avasin sun blogin, ja tajusin että ei vitsi, se on juurikin se sama nainen sieltä Märskystä. Niin musta tuli sun lukija.
Aika meni eteenpäin ja salilla käyminen vähentyi. Luin kyllä sun blogia edelleen satunnaisesti. Sitten yhtäkkiä tajusin, että sähän käyt samassa tanssikoulussa kun minäkin. Näin sua siis edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti. Kesällä, kun en käynyt tanssitunneilla, törmäsin suhun muutamia kertoja muualla, ihan sattumalta.
Ja mä oon vähän taikauskoinen ihminen. Sen jälkeen kun aloin lukea sun blogia, en enää katsonut sua ihailevasti, vaan koska oot niin upea tai kaunis, vaan lähinnä siksi että sulla on niin mahtava asenne. Niin kauniita ajatuksia. Ja kun mä ajattelen Monnaa, mulla tulee mieleen positiivisuus. Aina kun mä nään sut, sä oot hymyillyt. Ja se taikauskoinen osa musta on ajatellut, et siinä on ollu joku tarkoitus. Että sun tarkoitus on ollu tuoda sitä positiivisuutta, elämäniloa ja riemua, herkkyyttä, edes ajatuksen tasolla mun elämään.

Hahaa, toivottavasti et pelästy tätä kommenttia. Oot Monna upea! Ens kerralla kun törmätään, tuun vetämään hihasta. Ihanaa loppusyksyä 🙂 ”

Tämän lukijan viestin siivittämänä päätän tämän postauksen. Vaikka aihe on erittäin henkilökohtainen ja herkkä, halusin kertoa tämän teille. Tämä aihe on bloggaaja-minusta ja se jos joku liittyy teihin. <3 

Somessa v*ttuilu on makee juttu?

Uusi tapa kiusaamiselle? Läpän heitto! Tai v*ittuilun sellaiseksi pukeminen.

Olen ihmeissäni. Aikuiset ihmiset kiusaavat entistä enemmän toisiaan somessa. Ja varmasti myös ”irl”. Olen monesti kirjoittanut siitä, että en ymmärrä oman egon pönkittämistä toisia polkemalla. Mielestäni hyväntahtoinen v*ttuilu on jotain sellaista missä on todella vaikea vetää raja. Aina se saattaa satuttaa sitä keljuilun kohdetta. Ja onhan monet kuulleet sanonnan; Ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli. 

Toisten solvaaminen oikein ryhmissä on aivan käsittämättömän yleistä, sillä niitä varten perustetaan ryhmiä facebookkiin. Ei ole enää vain vauva.fi-palstat, vaan on kaikenlaiset fb-ryhmät, joissa otetaan yksi kohde ja sitä solvataan. Puhutaan nimillä, otetaan ruudunkaappauksia henkilön kirjoituksista tai kuvista ja sitten v*ttuillaan oikein kilpaa. Kuka keksii parhaimman läpän?!

En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että minkä vuoksi toisen valintoja tarvii arvostella? Jos valinta tai teko ei ole haitallinen kenellekään toiselle – ei siihen pitäisi mielestäni kellään olla mitään sanomista. Jos joku uskoo horoskooppeihin ja toinen ei, niin millä tapaa se horoskooppeihin uskova ihminen satuttaa tätä toista? Jos joku tykkää syödä nokkosia aamupalalla, onko se jollain tapaa pois siltä, joka syö jauhelihaa aamupalalla? Jos teko tai valinta vaikuttaa muihin ihmisiin välillisesti tai suoraan, on se tietysti sellainen asia, johon voi ainakin näillä vaikutuksen kohteina olevilla olla jotain sanottavaa.

En muutenkaan ymmärrä sitä ilmiötä, joka koko ajan kasvaa: kerrotaan ”vitsin sävyttämänä” joku juttu jostain toisesta. Se tehdään julkisesti ja tasan sillä tavalla, että kaikki ymmärtävät kenestä tai mistä puhutaan. Asioiden väärinymmärtäminen tahallaan tai pikkuruisenkin virheen etsiminen jostain tuntuu olevan joillekin ihan työtä. Ja kun tällainen virhe löydetään tai tahallinen väärinymmärrys keksitään, pistetään se äkkiä ilmoille. Kuka keksii parhaimman läpän ja kelle nauretaan isoiten?

Käsittämätöntä!! Näissä kivoissa ”pikku” läpissä ei useinkaan oteta selvää taustoista tai faktoista, mitä asioiden takana on. Ei viitsitä käyttää aikaa taustojen tutkimiseen, vaan käytetään se aika vain siihen parhaimman v*ttuilun muotoilemiseen. Tällä käyttäytymisellä aikuiset ihmiset näyttävät mallia nuoremmille. Tämä on ok ja makee juttu! Kiusatkaa tekin toisianne, kuka keksii parhaimman kiusan on paras! Sitten tulee niitä uutisia, jossa teinipojat raiskaavat teinitytön ja se kuvataan ja sille nauretaan. Herranjumala sentään!!! Joku ajattelee, että hänen pienen pieni vitsinletkautus ja läpändeeros on vain super hauskaa, mutta ei ole niin fiksu ymmärtääksen tekevänsä kiusaa. Tällainen ihminen on ennen kaikkea KIUSAAJA! Ei missään tapauksessa hauska ja humoristinen ihminen. Piste. Miettikää ihmiset oikeasti omien tekojenne ja sanojenne seuraksia vähän pidemmälle!!

***

Itse olen saanut nettikiusaamisen pahimman ryöpyn tämän vuoden alussa. Siihen ei kuulunut v*ttuilu, se oli vain suoraa arvostelua ja haukkumista. Kirjoitin siitä postauksen Se on aina väärin. Kuten kirjoitin silloin; KAIKKI KIUSAAMINEN ON VÄÄRIN! SE ON AINA VÄÄRIN! Keksikää ihmiset parempia läppiä, sellaisia joille myös läpän kohde voi nauraa.