Kotona on ihmisen hyvä olla.

Vai onko? Siis varmasti on ja niin pitääkin! 😀 Mutta mä olen silti sitä mieltä, että matkailu avartaa!

Me ollaan pienestä pitäen matkusteltu. Kun mä ja mun veli oltiin pieniä, me tehtiin ensin reissuja Eurooppaan ja Pohjoismaihin autolla ja yövyttiin hotelleissa. Jossain vaiheessa äiti ja pappa osti meille asuntovaunun ja sitten reissattiin ympäri Eurooppaa sen kanssa.

Tanskaan menevällä lautalla vuonna 1985.

Mä olen käynyt Ruotsissa, Virossa, Norjassa, Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Hollannissa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Luxemburgissa, Iso-Britanniassa, Kanariansaarilla, Tunisiassa, Maltalla, Kyproksella, Jenkeissä; Miamissa, New Yorkissa, Las Vegasissa ja Phoenixissa.

Oon nähnyt siis aika paljon ja oon tästä tosi kiitollinen. Suurin osa matkoista on tapahtunut lapsuudessa ja nuoruudessa. Muistot niistä on ihan huippuja. Varsinkin leirintäalue-elämä on jäänyt ihanana muistona mieleen. Meillä oli tapana aina tutustua kyliin ja kaupunkeihin. Missään paikassa ei yövytty vain yhtä yötä, vaan aina haluttiin pysähtyä ja tutustua. Niin maan kulttuuriin, nähtävyyksiin kuin ihan vaan olla pötköttää.

Tunisiassa hotellin altaalla.

Tuukan kanssa ollaan matkusteltu joka vuosi. Aina ei oo ollut rahaa mihinkään ulkomaanreissuun, mutta sitten ollaan lähdetty kotimaassa sellaisiin paikkoihin, jossa ei olla käyty ennen. Turun saaristossa ollaan käyty monesti, yövytty B&B:ssä tai leirintäalueella. Siellä myös lapsena käytiin. Niin ja tietysti Tuukan vanhempien mökki Nurmeksessa on paikka, jossa käydään joka vuosi.

Kaikki lomamatkat on olleet mahtavia! On oikeastaan vaan yksi paikka, johon en lähtisi uudestaan: Tunisia! 😀 Siellä ei ollut turvallinen olla. Se ei tuntunut mukavalta, kun hotellista ulos lähtiessä kaduilla pyöri huumeidenmyyjiä ja kaikenlaista sakkia, aseistettuja poliiseja ja vaikka mitä. Onneksi siellä oli hyvä hotelli, jossa vietimmekin sitten oikein treeniloman.

Miami Beachilla <3
New Yorkissa!

Miami on varmasti yks upeimmista paikoista, jossa oon käynyt. Fuerteventuran loma oli ihan huippu kokonaisuutena. Tanska on maana sellainen, joka on jäänyt positiivisena mieleen. Siellä käytiin monta kertaa lapsuudessa ja myös Tuukan kanssa ollaan Kööpenhaminassa käyty. Tanska on jotenkin lämminhenkinen ja ihana maa.

Mä olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että kun raha ei kasva valitettavasti puissa, niin matkustaessa kannattaa aina valita uusi kohde. Se on siis vain mun mielipide. Monihan tykkää matkustaa monta kertaa samaan paikkaan, johonkin sellaiseen joka on joka kerta ollut nappivalinta. Mun mielestä on kiva käydä jossain ihanassa kohteessa joskus uudestaan, mutta saan ite rahoille vastinetta parhaiten näkemällä uusia maita ja kaupunkeja.

Nyt kun selailin vanhoja matkapostauksia ja mietin kaikkia maita, jossa oon käynyt – tuli heti matkakuume, vaikka ihan muutama viikko sitten tultiin kotiin Fuerteventuran lomalta. 🙂

Muistakaahan muuten hyödyntää 100€:n alennuskoodi Apollomatkoilta!! Tarjous on siis voimassa 31.12.2017 asti ja loman voi ostaa 2018 vuodelle. 🙂 Alekoodi on APOLLOMT ja sillä saa tosiaan 100€ alennusta Sport -lomakohteista, joita on yhdeksässä eri maassa. Mm. juurikin tuo meidän Fuerteventuran kohde, myös Thaimaasta löytyy ja seitsemästä muusta kohteesta. TÄSTÄ pääset katsomaan matkoja! <3

***

Lue matkakertomukset myös näistä:

* New York * Miami * Tunisia * Fuerteventura * Miami vs. New York

 

Miami vs. New York – Pelkätyttö maailmalla

Pelkätyttö – siksi mun äiti kutsui mua pienenä. Myös mun äitiä on hänen äitinsä kutsunut pelkätytöksi. Oon varmasti oppinut siis pelkäämisen osittain äidiltäni, mutta isoin ”kiitos” siitä kuuluu mun järjettömän vilkkaalle mielikuvitukselle.

IMG_20150619_140217Nyt kun olemme kotona ja ilmakuoppainen paluumatka on turvallisesti takana, voin tarkastella kahta matkakohdetta etäisyyden päästä. Jos on pakko valita, että kumpaan matkustaisin uudestaan – sanoisin Miami. New Yorkista sain enemmän irti vikoina päivinä kuin ekoina. Mutta silti kaikenkaikkiaan Miamista jäi parempi fiilis.

Miamissa tutustuttiin älyttömän hyvään kauppaketjuun WholeFoodsiin.
Miamissa tutustuttiin älyttömän hyvään kauppaketjuun WholeFoodsiin.

IMG_20150615_075804

Tässsä vikan illan illallisella Miamin hotellissamme.
Tässsä vikan illan illallisella Miamin hotellissamme.

Miamissa sää teki varmasti osan fiiliksestä, vain yhtenä päivänä satoi ja sekin oli vain aamupäivä. Sitten jo paistoikin aurinko. Miamin ihanuuteen vaikutti varmasti myös se, että se oli ensimmäinen lomakohde. Sinne päästiin karkuun työjuttuja ja arkea. Se otti meidät lämpimästi ja hyvin rennolla ilmapiirillään vastaan.

IMG_20150614_144705 IMG_20150615_193045 IMG_20150616_134715 IMG_20150616_135929Miamissa oli oikeasti melkein käsinkosketeltavaa se rentous. Jopa vähän löysyys. Mutta ei huonolla tavalla löysyys. Sitä on vaikea selittää, mutta jollain tapaa siellä kaikkien ihmisten tekeminen ja oleminen oli vähän niin kuin slowmotionilla. Hyvällä tapaa.

Aurinko lämmitti meitä joka päivä todella kovasti. Ja me molemmat Tuukan kanssa rakastetaan lämpöä. Välillä kuumuus meinasi mennä jopa vähän yli, mutta onneksi oli ilmastoitu hyvä hotelli ja hotellihuone. (Ocean Five Hotel – suosittelen)
Hotellissa kaikki toimi älyttömän hienosti, sielläkin henkilökunta oli sellaista easygoing ja slowmotion. 🙂 Yksi respan työntekijöistä oli sellainen varmaan 25-30v nuori mies, joka oli jotenkin aivan älyttömän ihana tyyppi. Oli kohtelias, hoiti asiat ihan prikulleen kuten pitää ja oli silti jotenkin lämmin. Ei flirttaileva ja tökerö, mutta jotenkin vaan siitä jäi tosi hyvä fiilis. Myös Tuukalle. 😉 Tämä ei siis tehnyt vaikututsta vain mulle. 😀 Haha.. Ja siis koko henkilökunta oli äärimmäisen osaavaa ja mukavaa.

Jos jotain negatiivista tai sanotaanko, että ei niin mukavaa pitäisi Miamista sanoa, sanoisin sen jonkinlaisen huumekulttuurin. Miami on tunnettu siitä, että sieltä saa ”hyvää tavaraa”. Se on myös aikoinaan ollut todella vilkas huumesatama. Ja on kait edelleen. Tuukka luki jostain, että siellä on helppo saada laadukasta tavaraa ja sinne hakeutuu sen vuoksi sitten moni siitä kiinnostunut. Miamin lämpö aiheuttaa sen, että sinne on myös helppo lähteä pummiksi, ei ole niin vaarallista jos joutuu asumaan yöt ulkona – onhan siellä lämmin. Ja kodittomia siellä oli ihan älyttömän paljon.

Kodittomat ei sinällään mua pelottaneet, mutta ne huumehörhöt jota siellä liikkui aina illan tullen oli mulle vähän kammoksuttavia. Kovien aineiden kanssa pläräävät kun usein on jossain aivan omassa maailmassaan ja saattaa sen vuoksi käyttäytyä myös todella agressiivisesti. Ja sitten vielä näiden hörhöjen seuraksi kun liitti ne, jotka yrittivät kaupitella tai tarjota myös meille aineita – oli pelkätyttö jo valmiina painelemaan suorinta reittiä hotellihuoneeseen.

Jos ajattelee jälkikäteen Miamin turvallisuutta, niin sanoisin sen kuitenkin olevan hyvä. Tuukka ei kertaakaan kokenut siellä vaarallista tai pelottavaa tilannetta. Itse koin muutaman kerran juurikin näistä yllämainituista seikoista johtuen. Mutta kuten me teimme, liikuimme iltaisin vain pääkaduilla emmekä kiinnittäneet mitään huomiota näihin tyyppeihin, selvisimme todella hyvin. Ja niin selviää kaikki, jotka haluavat Miamiin lähteä. 🙂

Kunhan välttelee yöaikaan pimeitä ja syrjäisiä kujia, eikä jää kauheasti toljottelemaan jos näkee jotain omituista – niillä ohjeilla oikeastaan pärjää ihan missä vaan. Myös pelkätyttö. 😉

IMG_20150616_185309 MonnaMiami***

Kuten kirjoitinkin jo edelliseen postaukseen, New Yorkiin saavuttuamme saimme ikävän uutisen. Varaamaamme hotellihuonetta ei löytynyt. Siitä selvittiin onneksi ”vain” rahalla, jouduimme ottamaan astetta verran kalliimman huoneen, mutta saimme kuitenkin huoneen.

Hotellimme myös New Yorkissa oli todella hyvä. (Radisson Martinique Broadway – suosittelen)
Sijainti oli aivan loistava, aivan Empire State Buildingin juuressa. Siitä oli helppo lähteä mihin suuntaan tahansa.

IMG_20150619_101715 IMG_20150619_093056(1)IMG_8977 IMG_8979 IMG_8984 IMG_20150619_175534Me käytiin myös NY:ssä WholeFoodsissa ja monena päivänä haettiin sieltä eväät, joko salaattia lounaaksi tai aamupalatarvikkeita. Joinain päivinä haettiin myös iltapalaa hotellihuoneeseen.

Moni sanoo, että New Yorkissa on kallista olla. On toki. Mutta muutamilla fiksuilla ratkaisuilla pystyy kuitenkin elämään suhteellisen samanlaisella budjetilla kuin Suomessakin.
Meillä kun kävi huoneen kanssa vähän kehnosti, päätettiin kiristellä hieman lompakon nyörejä sitten muuten. Ja esim. tuolta WholeFoodsista sai ihan törkeän hyvät salaatit kerättyä lounaaksi. Isot buffet-laarit täynnä niin paljon erilaisia salaattitarpeita ja myös lämmintä ruokaa, että oksat pois. Ja annos per lätty oli aina n.9-12€. Eikä päälle tarvinnut lisätä tippiä. 🙂

Toinen juttu missä pystyy ja kannattaa ehdottomasti säästää on matkat. Ne kannattaa tehdä kävellen tai pyörällä. Myös metro on halpa, mutta takseja en suosittele hinnan enkä ruuhkien vuoksi. Taxi on toki kätevä ja luotettava Nykissä, mutta en turistina nähnyt sen käyttämisessä oikeastaan mitään pointtia.
Me käveltiin kaikki matkat mitkä tehtiin. 🙂 Joka päivä askelmittariin tulikin lähes 30 000 askelta ja me nähtiin niin Sohot, Nohot, Little Italyt, Chinatownit, Uptownit, Midtownit ja Downtownit. Ainoa missä ei tämän viikon aikana ehditty käymään oli Brooklyn. Mutta jääpähän jotain katsottavaa myös seuraavaa kertaa varten.

20150619_115200 20150619_134047 IMG_8853 IMG_8904IMG_8910 IMG_8920 IMG_8924 IMG_8944-001 IMG_8949-001 IMG_20150619_130245IMG_8952-001 IMG_8958-001 IMG_8963Muhun suurimman vaikutuksen paikoista teki Soho. Se oli tosi ihanaa aluetta ja siellä oli todella paljon pieniä putiikkeja, kahviloita ja ravintoloita. Jos joskus muuttaisin New Yorkiin haluaisin asumaan Sohoon.

Shoppailtavaa Nykissä on. Mikään ei oikeastaan oo halvempaa kuin Suomessa, mutta tarjonta on suurempi. Mun suosikkikaupoiksi siellä valikoitui Forever21, American Apparel ja Victoria’s Secretin Pink. Footlocker ja Urban Outfitters oli sellaisia missä me molemmat tykättiin käydä. Ja niistä löytyikin meille molemmille pari kivaa juttua.
Käytiin kääntymässä myös Macy’s tavaratalossa, mutta se oli kyllä sellainen pääovista sisään – rullaportaat ylös ekaan kerrokseen – ja aivan helvetin kovaa takas ja ulos.

IMG_20150620_193202 IMG_20150621_162238 IMG_8895Mä tein oikeastaan isoimmat ostokset Miamissa, kun käytiin yhtenä päivänä siellä outlet-ostarilla Dolphin Mall:lla. Se oli kyllä hyvä. Mutta ei sielläkään ollut mitenkään erikoisen halpaa. Tai olisi tietysti löytynyt halpoja juttuja, mutta ne oli vähän kakkoslaadun tuntuisia ja näköisiä.

Näkymä hotellin ikkunasta.
Näkymä hotellin ikkunasta.

IMG_20150620_090520 IMG_20150621_114301

Vikan päivän aamutreeni ennen lentoa.
Vikan päivän aamutreeni ennen lentoa.

Käytiin tokavikana päivän Nykissä Hudson-joen risteilyllä. Nähtiin mm. Vapaudenpatsas ja WTC:n uusi torni mereltä päin. Sekä Manhattanin eteläkärki, joka olisi ollut varmasti aika upea illalla valaistuna. Mutta iltaristeilyt olivat jo tuon viikon osalta täynnä.

IMG_8996 IMG_9011 IMG_9035 IMG_9050 IMG_9079Risteilyn jälkeen käveltiin hakemaan eväitä WholeFoodsista ja mentiin piknikille Central Parkiin. Central Park oli Sohon lisäksi toinen muhun vaikutuksen tehneistä asioista Nykissä. Siellä oli ihanan rauhallista, ihanan vehreää ja jotenkin sellainen ihan oma tunnelma. Ihan kuin oltaisiin yhtäkkiä tipahdettu sieltä 5th Avenuen metelistä ja hälinästä ihan kokonaan toiseen kaupunkiin ja jonkun rauhallisuuskuplan sisälle.

IMG_9102 IMG_9113 IMG_9119 IMG_9132 IMG_9144 IMG_20150622_125119Henkilökohtaisesti mulle ei ihan hirveästi merkitse lomalla se, että onko nähnyt jonkin nähtävyyden vai ei. Vaikka oli ihan hienoa nähdä Vapaudenpatsas tai vaikkapa Empire State Buidling, niin ei niiden näkeminen mussa mitään ihmeellisiä tunteita herättänyt. Jokainen kokee kaupungit ja matkakohteet eri tavalla. Me ei usein haluta mennä ihan jokaiseen turistinähtävyyteen, meitä ei kumpaakaan ne niin kiinnosta. Meitä kiinnostaa nähdä mitä muuta kohteissa tapahtuu. Paikallisten elämä, ruokakaupat, kotikadut jnejne.. ne on sellaisia mitä on kiva nähdä.

Monna NYMatkailu avartaa ja niin tälläkin kertaa. Nähtiin ja koettiin uusia hienoja juttuja. Oli mahtava päästä pitkään matkakohdetoiveissamme olleeseen New Yorkiin ja ihana nähdä ja kokea Miami Beachin lämpö ja rentous. New Yorkissa oli myös paljon kodittomia ja mitä syrjäisemmille kaduille meni illemmalla, sitä hämärämpää tyyppiä siellä pyöri. New Yorkin melu ja ihmispaljous ei ollut itselle mikään mieluisa juttu ja siksi varmaankin Miami osoittautui itselle näistä kahdesta kohteesta suosikiksi. 🙂

Tälläkin kertaa reissusta oli super ihana palata kotiin.
Pelkätyttö valloittaa maailmaa kohde kerrallaan, mutta nauttii silti joka kerta kotiinpaluusta. Meillä täällä Suomessa on kuitenkin äärimmäisen hyvät oltavat ja todella moni asia niin paljon paremmin kuin muualla.

Lomaa on jäljellä vielä muutama päivä, mutta pikkuhiljaa on kiva jo vähän lueskella meilejä ja kahden viikon rentoilun jälkeen on ihan superisti motivaatiota kaikkeen mahdolliseen!! 🙂

Niin ja btw sain tänään siteen ja lastan pois sormesta, vaikkakin se oli sidottu väärin ja luutunut väärään asentoon… Mutta so not. Elämää tää vaan on! 😀 Sitä paitsi mä olen päättänyt, että saan sen sormen toimimaan ihan kuin kaikki muutkin sormet.

pus! <3

IMG_20150621_113333