Mitä jos ei halua mennä takaisin?

Muistan hyvin, kun mun eräs ystävä oli vasta parikuukautisen vauvan äiti ja juttelin hänen kanssaan. En ollut silloin ite vielä äiti, enkä edes raskaana. En osannut siis samaistua täysin hänen ajatuksiinsa, mutta ymmärsin kuitenkin hänen huolensa. Kysyin häneltä, että ootko vielä ollut erossa vauvasta pientäkään hetkeä ja hän vastasi ei. Hän jatkoi; mua pelottaa, että jos oon tunnin erossa vauvasta ja sitten haluunkin olla kaks tuntia ja sitten puol päivää ja kohta viikon ja entä jos en halua yhtäkkiä sitten mennä enää takaisin kotiin?

Muistan sen huolen, mikä ystävälläni ihan oikeasti oli. Oon miettinyt nyt äidiksi tulemisen jälkeen tätä ystäväni pohdintaa, että voisiko sitä jotenkin luisua oman ajan vietäväksi ja yhtäkkiä ei haluis mennä takaisin? Että mitä jos nyt äitinä yhtäkkiä tulis sellainen olo, että tää oma aika onkin sata kertaa kivempaa ja en muuten enää mee kotiin takaisin? Mä tiedän, että mulle ne omat hetket edes silloin tällöin on äärimmäisen tärkeitä henkisen hyvinvoinnin kannalta.

Nyt koko kevät on ollu aikamoista tukka putkella painamista ja kun mun toinen ystävä kysyi multa muutama viikko sitten, että koska oot Monna ollu yksin jossain vaikka ees muutaman tunnin, niin en osannu vastata. Joo, oon ollu toki yksin kotona arkipäivinä, mutta oon tehnyt töitä jokaisen sekunnin. Oon ollut viettämässä tyttöjen kanssa pari iltaa, ne on olleet omaa aikaa, mutta en oo ollut yksin. Mun yksi lukija kommentoi mun johonkin uupumuksen pohtimis-postaukseen, että Monna sä tarttisit sellaista aikaa kun olisit vaan Monna, et äiti, et vaimo, et bloggaaja, etkä ystävä.

Puhuin tästä Tuukan kanssa kotona vähän ennen CitySurvivorsia ja äitienpäivänä sain super mahtavan yllätyksen: lahjaksi omaa aikaa ja yöpymisen hotellissa.

Omaa aikaa hotellilla.

Meen mä sitten käymään yksin ruokakaupassa (mikä on muuten aika luksus juttu nykyään), lähden tekemään treenin, meen istumaan tyttöjen kanssa iltaa tai vietän yhden yön kotoa pois – on mulla aina ihan kamala ikävä takaisin. Yleensä aina niin, että jo autossa / junassa matkalla alan selaamaan kuvia Emmasta. Jos oon tuntia pidempään pois, alan myös miettimään miten Tuukka jaksaa.

Meillä on kuitenkin aika hyvä sanaton sopimus siitä, että molemmille annetaan aina se oma aika jos sitä haluaa tai tarvitsee. Tuukka oli perjantaina viettämässä poikien iltaa ja minä nyt vuorostani yhden yön viettämässä omaa aikaa. Me molemmat ollaan sosiaalisia ja rakastetaan perhettä, mutta me molemmat myös tarvitaan välillä sitä omaa aikaa.

Vastaus siis siihen, että voisinko mä jotenkin luisua oman ajan vietäväksi ja en yhtäkkiä haluis mennä takaisin kotiin – on EHDOTTOMASTI EN VOISI! Joka tapauksessa se, jos äiti tai isä välillä haluaa omaa aikaa ja hetken ”rauhaa” perhearjelta ei oo millään mittarilla huono asia. Mutta ei oo myöskään se, jos äiti tai isä ei sitä halua. 🙂

Kotiin on aina se paras juttu palata!

 

Nyt kun istun täällä hotellin aamupalalla, vähän levottomasti nukutun yön jäljiltä – mun tekis ihan kamalasti mieli ottaa Emma syliin ja tuntea se pikkuinen ihana rakas tässä lähellä. Vaikka onkin ihana ottaa välillä omaa aikaa tunti tai kaksi tai vaikka se kokonainen yö, niin on kyllä niin super ihana mennä takas kotiin, sinne turvalliseen omaan pesään rakkaiden luokse.

Aurinkoista viikon alkua!

Lue myös: Lapsuus se on korvaamaton.

It’s London baby!

Lontoo on mulle jollain tapaa tuttu kaupunki. Oon käynyt elämäni aikana siellä useita kertoja. Lapsena perheen kanssa, nuorena ystävien kanssa ja nyt ihan aikuisiällä Tuukan kanssa. Nyt pääsin käymään Lontoossa ihan yksin, se oli jännää se! 😀

Mä en oo koskaan matkustanut yksin Långvikia pidemmälle! Mä oon sellanen ihminen, joka kaipaa ihmisiä ympärilleen. Vaikka toisaalta välillä kaipaan nimenomaan sitä omaa aikaa, ihan vaan yksikseni. Mutta jotenkin oon aina halunnut matkustaa yhdessä, kokea yhdessä nähtävyyksiä, uusia juttuja, makuja ja vaikka mitä.

Kun torstaina aamupäivällä lähdin hotellilta kävelemään kohti keskustan katuja, meinas pieni paniikki iskeä. 😀 Ei siis oikeasti, mutta se ihmispaljous taas yllätti! Porukkaa ku sieniä sateella! 😉 Muistan pari vuotta sitten New Yorkin matkalla miettineeni, että apua tätä väenpaljoutta. Nyt se sama fiilis tuli ensimmäisenä.

Mutta itse asiassa tällä kertaa se meni nopeasti pois. Siihen ihmismäärään tottui nopeasti ja oli ihan hauska tallata menemään siellä muiden seassa. Yksin matkustamisen ensimmäinen hyvä puoli tuli esiin oikeastaan shoppailussa! Kun mukana ei ollut miestä eikä lasta, sain mennä just oman mieleni mukaan niihin kauppoihin mitkä kiinnosti ja olla niissä niin kauan kun halusin. 😉

Torstaina ehdin kierrellä Oxford Streetillä parisen tuntia ja sitten lähdin takas hotellille. Valmistautumaan itse tilaisuuteen, jota varten tänne matkustin. 🙂 Siitä tilaisuudesta voit lukea TÄSTÄ jos et vielä lukenut.

Perjantaina heräsin aamulla kuuden aikoihin paikallista aikaa, eli Suomen aikaa kasilta. Kävin aamupalalla hotellin ravintolassa, jossa olinkin ensimmäinen ja ainoa pitkän tovin. 🙂 Istuin siellä tunnin verran, join kolme kuppia kahvia ja söin rauhassa. Se oli oikeastaan toinen hyvä puoli yksin matkustamisessa. Sai syödä just niin kauan kun itsestä hyvältä tuntui.

Aamupalan jälkeen tulin hotellihuoneeseen tekemään töitä muutamaksi tunniksi ja sitten mä lähdin taas keskustaan päin.

Tiedättekö mitä? Mä ihan sekosin tuolla kaupoilla! 😀 Mä ostan aika vähän nykyään itelleni mitään vaatteita, mutta nyt tuli kyllä ostettua itelle, Emmalle ja tuliaisiakin sen verran, että piti ostaa matkalaukku!! En kestä! 😉 Näissä kuvissa tässä yllä vain osa ostoksista. Hahaha.. apua.

Täytyy kyllä sanoa, että Lontoossa on tosi paljon kivoja vaatekauppoja, joissa on suhteellisen edulliset hinnat. Sellaista ”H&M”-tasoista hintaluokkaa. Ihania kauppoja, joita ei Suomessa oo. JA ihania kenkiä!!! Siis niin aikuisille kuin lapsille! Lontoossa on ehdottomasti paras valikoima kengissä ja vaatteissa verrattuna esim. NewYorkiin tai Berliiniin, joissa oon ite käynyt. Lasten / taaperoiden kenkävalikoima urheiluliikkeissä meinas lähteä ihan käsistä! Kaiken kukkuraks, kun ne maksoi vaan 25-30 puntaa per pari, niin voi luoja!

En ostanut Emmalle kuitenkaan loppujen lopuks ”kuin” kolmet kengät, kahdet lenkkarit ja yhdet sandaalit kesää varten.

***

Reissusta jäi kaiken kaikkiaan tosi kiva fiilis ja vaikka (varsinkin) iltaisin vaivasi kova ikävä Emmaa, teki tällainen pieni miniloma älyttömän hyvää! 🙂 Nyt odotan vaan sitä, että lento laskeutuu Helsinki-Vantaalle ja saan kaapata Emman syliin!!