It’s London baby!

Lontoo on mulle jollain tapaa tuttu kaupunki. Oon käynyt elämäni aikana siellä useita kertoja. Lapsena perheen kanssa, nuorena ystävien kanssa ja nyt ihan aikuisiällä Tuukan kanssa. Nyt pääsin käymään Lontoossa ihan yksin, se oli jännää se! 😀

Mä en oo koskaan matkustanut yksin Långvikia pidemmälle! Mä oon sellanen ihminen, joka kaipaa ihmisiä ympärilleen. Vaikka toisaalta välillä kaipaan nimenomaan sitä omaa aikaa, ihan vaan yksikseni. Mutta jotenkin oon aina halunnut matkustaa yhdessä, kokea yhdessä nähtävyyksiä, uusia juttuja, makuja ja vaikka mitä.

Kun torstaina aamupäivällä lähdin hotellilta kävelemään kohti keskustan katuja, meinas pieni paniikki iskeä. 😀 Ei siis oikeasti, mutta se ihmispaljous taas yllätti! Porukkaa ku sieniä sateella! 😉 Muistan pari vuotta sitten New Yorkin matkalla miettineeni, että apua tätä väenpaljoutta. Nyt se sama fiilis tuli ensimmäisenä.

Mutta itse asiassa tällä kertaa se meni nopeasti pois. Siihen ihmismäärään tottui nopeasti ja oli ihan hauska tallata menemään siellä muiden seassa. Yksin matkustamisen ensimmäinen hyvä puoli tuli esiin oikeastaan shoppailussa! Kun mukana ei ollut miestä eikä lasta, sain mennä just oman mieleni mukaan niihin kauppoihin mitkä kiinnosti ja olla niissä niin kauan kun halusin. 😉

Torstaina ehdin kierrellä Oxford Streetillä parisen tuntia ja sitten lähdin takas hotellille. Valmistautumaan itse tilaisuuteen, jota varten tänne matkustin. 🙂 Siitä tilaisuudesta voit lukea TÄSTÄ jos et vielä lukenut.

Perjantaina heräsin aamulla kuuden aikoihin paikallista aikaa, eli Suomen aikaa kasilta. Kävin aamupalalla hotellin ravintolassa, jossa olinkin ensimmäinen ja ainoa pitkän tovin. 🙂 Istuin siellä tunnin verran, join kolme kuppia kahvia ja söin rauhassa. Se oli oikeastaan toinen hyvä puoli yksin matkustamisessa. Sai syödä just niin kauan kun itsestä hyvältä tuntui.

Aamupalan jälkeen tulin hotellihuoneeseen tekemään töitä muutamaksi tunniksi ja sitten mä lähdin taas keskustaan päin.

Tiedättekö mitä? Mä ihan sekosin tuolla kaupoilla! 😀 Mä ostan aika vähän nykyään itelleni mitään vaatteita, mutta nyt tuli kyllä ostettua itelle, Emmalle ja tuliaisiakin sen verran, että piti ostaa matkalaukku!! En kestä! 😉 Näissä kuvissa tässä yllä vain osa ostoksista. Hahaha.. apua.

Täytyy kyllä sanoa, että Lontoossa on tosi paljon kivoja vaatekauppoja, joissa on suhteellisen edulliset hinnat. Sellaista ”H&M”-tasoista hintaluokkaa. Ihania kauppoja, joita ei Suomessa oo. JA ihania kenkiä!!! Siis niin aikuisille kuin lapsille! Lontoossa on ehdottomasti paras valikoima kengissä ja vaatteissa verrattuna esim. NewYorkiin tai Berliiniin, joissa oon ite käynyt. Lasten / taaperoiden kenkävalikoima urheiluliikkeissä meinas lähteä ihan käsistä! Kaiken kukkuraks, kun ne maksoi vaan 25-30 puntaa per pari, niin voi luoja!

En ostanut Emmalle kuitenkaan loppujen lopuks ”kuin” kolmet kengät, kahdet lenkkarit ja yhdet sandaalit kesää varten.

***

Reissusta jäi kaiken kaikkiaan tosi kiva fiilis ja vaikka (varsinkin) iltaisin vaivasi kova ikävä Emmaa, teki tällainen pieni miniloma älyttömän hyvää! 🙂 Nyt odotan vaan sitä, että lento laskeutuu Helsinki-Vantaalle ja saan kaapata Emman syliin!!

Mitä jos sohva houkuttaa enemmän kuin treeni?

Tässä hetki sitten oli juttua useammassakin blogissa äitien tekosyistä tai oikeista syistä laiskuudelle, liikkumattomuudelle ja lihavuudelle. En ota nyt sen enempää kantaa kirjoituksiin. Hyviä kirjoituksia oli suurin osa.. 😉 Osa ehkä ”hieman” syyllistäviä. 😀

Mutta, mitä jos sohva houkuttaa enemmän kuin treeni? Mitä jos elämässä tulee sellaisia vaiheita, että ei vain kertakaikkiaan kiinnosta rampata kuntosalilla tai jumpissa? Eikö se oo sallittua? Oli sitten äiti, isä tai lapseton sinkku!

Eikö kuitenkin moni asia elämässä mene aaltoillen eteenpäin? Onko kaikesta suoriuduttava 24/7 korkealla intensiteetillä ja ihan joka ikinen päivä vuodessa? Eikö välillä voi ihan vaan olla ja suoda sen olemisen itselleen? Mitä sen on väliä, jos joskus tulee sellainen vaihe elämässä, että se oman kropan peilikuva ei kiinnosta niin paljoa? Tai ehkä jopa kiinnostaa, mutta ettei se sixpäkki ja pyöreä peppu olekaan ihan joka päivä siellä TAVOITE NRO 1:senä mielessä?

On jotenkin aika hurjaa lukea, kun joka tuutista ponnahtaa otsikoita: SAAVUTA UNELMASI – ÄLÄ ANNA PERIKSI – NÄIN ONNISTUT – MUISTA JAHDATA UNELMIASI! Siis se on upeaa, että onnistumisen tunteita ja vinkkejä siihen, kuinka voi oikeasti saavuttaa niitä unelmia jaetaan. Niissä jutuissa on ehdottomasti pointtia! Mutta jos koko elämä on yhtä unelmien jahtaamista, niin missä vaiheessa sitä ehtii sitten elämään?

Kyllä mulle ainakin itselleni on aina tehnyt hyvää pienet breikit treenaamisessa ja ”hyvinvointivouhotuksessa”. Myös silloin, kun ei ollut vielä lasta. 😉 Eikä ne breikit oo nyt eikä oo ollut silloinkaan mitään tekosyitä. Eikä myöskään missään nimessä sitä, että olisin jollain tapaa luovuttanut hyvinvoinnin suhteen. Ei todella! Mutta pieni tauko tekee välillä hyvää.

Kuitenkin niiden unelmien jahtaamisen paine on aika kova nykyään. Sen vuoksi välillä tuleekin syyllinen olo, kun ei ehdi salille vaikka herää 06.00 ja ei pysähdy sekunniksikaan ennen klo 22. Ajatelkaa! Missä ihmeen välissä siinä ehtisi salille?! Sanoohan se järkikin, että ei ehdi. Mutta silti saattaa tulla huono omatunto, miten minä en nyt sitten saanut jostain puristettua sitä aikaa?!

Oon ehdottomasti sitä mieltä, että unelmia ja tavoitteita on hyvä olla. Ei se kroppa sieltä miksikään muutu, jos vaan valittaa ja pähkäilee. Jos asettaa tavoitteita, on niitä kohti helpompi edetä. Suunnitelmallisuus arjessa toimii ja sitä kautta sitä aikaa treeneille ehkä löytyy! 🙂 Mutta ei sekään ole väärin, jos kaikkein kiireisimmissä tai väsyneimmissä elämäntilanteissa suo itselleen aikaa levätä ja olla. Kyllä sitä sitten taas ehtii sinne salillekin, kun aika on siihen valmis!

Mä oon huomannut, että jos pitää pienen breikin välillä – on into palata takaisin treenien pariin taas kahta kovempi! 

Kysyin instagramissa teiltä aiheeseen liittyen kolme kysymystä. Lupasin lisätä tähän postaukseen vastausprosentit. 🙂 Nämä prosentit otettu klo 22.30, tällöin kyselyä oli takana 11 tuntia. Näin te vastasitte:

  1. Onko äitiys tekosyy lihomiselle? KYLLÄ 15% EI 85%
  2. Eikö se oo ihan ok, jos välillä sohva on kivempi paikka kun kuntosali? KYLLÄ 93% EI 7%
  3. Muistatko sä jahdata unelmiasi 24/7? KYLLÄ 23% EN 77%

***

Mitä ajatuksia tämä herättää teissä? Voiko sohva välillä olla kivempi paikka kuin treenisali tai lenkkipolku? Onko ihan ok välillä pitää breikkiä?