Sananen siitä BMI:stä..

Mua rasittaa koko hiton BMI. Se on mittari, joka joutais mun mielestä jo roskakoriin!! Ihan tosi! Miten kukaan voi käyttää sitä enää millään tapaa oikeanlaisena mittarina painolle? Sehän on vain matemaattinen kaava. Se ei kerro kehonkoostumuksesta, siitä mistä kroppa on tehty. Siinä ei lasketa rasvamassan suhdetta lihasmassaan, eikä katsota rasvaprosenttia tai viskeraalisen rasvan osuutta.

Nää yllä olevat kuvat on otettu vuosina 2014-2015, jolloin mulla oli kroppa ns. ”parhaimmassa kunnossa”. Silloin mun rasvaprosentti huiteli 20%:n tietämillä, välillä himpan alle ja välillä himpan päälle. Mulla oli koko ajan BMI:n mukaan ylipainoa. Mun painoindeksi oli 25,4 tai 25,6 eli sen mukaan lievän ylipainon puolella. Mulla oli kehossa rasvamassaa 14 kiloa! Siis neljätoista kiloa!! Ja lihasmassaa reilut 30 kiloa.

Mun mielestä mä olin tosi normaalin kokoinen, treenattu nainen. Söin terveellisesti, mutta myös karkkia ja kävin salilla 3 kertaa viikossa. Toki treenasin myös tanssia ja ”temppuilua” pari kertaa viikossa. Mun silmään mun kroppa ei ollut ylipainoinen, vaikka BMI niin kertoikin. Mä voin hyvin, olin energinen ja kroppa toimi.

2014-2015
Rasvamassa: 13-14kg
Lihasmassa: 30-31kg
Rasvaprosentti: 19-21%
BMI: 25,2 – 25,6
2017-2018
Rasvamassa: 22-24kg
Lihasmassa: 28-29kg
Rasvaprosentti: 27-28%
BMI: 25,6 – 25,8

Nyt mulla on suurin piirtein sama BMI kuin ennen raskautta, edelleen lievästi ylipainoinen. Mutta mun kropan koostumus on muuttunut. Koska mulla oli vaikea ja hidas raskaudesta palautuminen, en oo päässyt treenin pariin kunnolla kuin vasta nyt reilu vuosi synnytyksestä. Lihasmassaa on kadonnut ja rasvaa on tullut tilalle. Kertooko BMI nyt miten mun kroppa voi? Ei, ei kerro tässäkään tapauksessa. Mulla on edelleen lihasmassaa kropassa enemmän kuin rasvaa. Mun rasvaprosentti on edelleen viitearvojen sisällä (naisilla 28%).

Mä en käsitä miksi siitä painoindeksistä jauhetaan edelleenkin? Jos ihminen on sairaalloisen ylipainoinen, kyllä sen tietää ilman BMI:täkin. Mun mielestä pitäisi keskittyä esim. siihen, että tutkittaisiin viskeraalisen rasvan arvo. Se voi olla korkea on sitten yli- tai alipainoinen. Sisäelimiä ympäröivä rasvakerros, viskeraalinen rasva on vaarallista jos sitä on liikaa. Sen korkean määrän tiedetään lisäävän mm. riskiä sairastua diabetekseen, sepelvaltimotautiin ja rasvamaksaan.

Mun mielestä pitäisi myös miettiä sitä miten ihminen voi. Jos aina väsyttää, sattuu päähän, aineenvaihdunta ei toimi ja kaikki kenkuttaa – on varmasti jossain jotain vikana. Näistä olotiloista ja vaivoista mikään ei suoraan kerro onko henkilö minkä kokoinen. Toisaalta painoindeksien mukaan ylipainoinen ihminen voi taas vastapainoisesti olla elämänsä kunnossa. Hän on virkeä, harvoin kipeänä, aineenvaihdunta toimii ja elämä kukoistaa. Nää painoasiat ei oo mitään mustavalkoisia juttuja, että jos on näin niin sitten on noin.

Kuva: Petri Mast

Mun mielestä on hassua, että vaikka on olemassa ihan yleinen tieto siitä ettei viskeraalisen rasvan aiheuttamat riskit ole vain BMI:n mukaisesti ylipainoisten ongelma. Silti mm. lääkärit, työterveyshoitajat, kouluterveydenhoitajat jne puhuu aina ja ikuisesti vain siitä pirun BMI:stä!

Vaikka mä kirjoitin postauksessa Onko normaali vartalo nykyään ”se isompikokoinen”? siitä, että minkä kokoisia vaatteita mä käytän – ei vaatekoko todella kerro kaikkea. Kyllä normaalikokoisia on yhtä lailla S-kokoa tai 40-kokoa käyttävät ihmiset! 🙂 Kyllä mullakin löytyy kaapista vaatteita niin S-kokoa kuin L-kokoakin.

Kun mä kirjoitin ”normaalikoosta” en tarkoittanut yleistää kokoa M ainoaksi sellaiseksi. 😉 Tarkoitin lähinnä sitä, että kuinka vääristynyttä kuvaa some antaa vartaloista. Kun osataan vääntää ja kääntää lantiota ja peppua juuri oikeassa kulmassa peiliä kohti, näyttää se vyötärökin kapeammalta kuin oikeasti on. Myös unohdetaan se, että vaaka ei kerro koko totuutta. Eikä tosiaan ainakaan se BMI!! 😀

***

UGH! Olen puhunut! 😉

 

Miltä näyttää 165cm ja 73kg?

Piia Pajunen kirjoitti reilu viikko sitten postauksen, miltä näyttää 156cm ja 61kg. Jonka jälkeen Umppu kirjoitti oman versionsa ja sitten vielä Mansikkapilvi omansa. Mielestäni kaikki postaukset olivat ihan huippuja! 🙂 Jo silloin ajattelin, että minäkin voisin kirjoittaa omani. Miltä näyttää 165cm ja 73kg?

Tässä tulee sitten taas rehellistä ajatusta tuutin täydeltä. Näppäilen kirjainta toisen perään ja suollan ajatukseni suoraan tähän.

Joku teistä ehkä näki instagram-päivitykseni keskiviikkona. Kirjoitin siihen näin:

Muistan miettineeni raskauden vikoina päivinä, kun painoa oli kertynyt reilut 20kg ja vaakalukema alkoi ysillä, että kuinkahan kauan palautuminen ”vanhoihin mittoihin” vie kohdallani aikaa. Mietin myös, tulenko koskaan olemaan saman kokoinen tai näköinen, kuin ennen raskautta. Nyt kilot on lähes tippuneet kokonaan, 2kg painoa nyt enemmän. Katson itseäni peilistä todella erilaisin silmin. En arvostele itseäni pepun koon tai timmin vatsan perusteella. Armollinen on varmasti se kuvaavin sana. Kun katson nyt itseäni peilistä, olen lempeä itselleni. Se on hienoa, että palautuminen on tapahtunut suhteellisen pian kohdallani. Mutta en jollain tapaa koe siitä mitään hurjaa riemuvoittoa! Olen tyytyväisempi kroppaani nyt, kuin silloin ennen raskautta. Vaikka se onkin pehmeämpi. Jollain tapaa rakastan vartaloani nyt enemmän. Lempeästi. 💛

Tuohon samaan aikaan, raskauden loppuvaiheessa mietin, että en tule julkaisemaan enää mitään kuvia – jossa vatsani näkyy. Sillä siihen oli tullut raskausarpia. Mietin sitä ihan tosissani. Mietin, että en halua näyttää julkisesti löysää vatsanahkaani tai niitä raskausarpia. No, nyt arvet ovat haalentuneet ja vatsanahka kiristynyt. Se on kiva asia, mutta se ei merkitsekään enää mitään hurjaa hyväksymisen tunnetta kroppaani kohtaan. Arpia on edelleen, mutta se ei ole asia, joka tekisi itselleni pahanmielen tai saisi katsomaan itseäni halveksuen peilistä.

Olen rehellisesti sanoen yllättynyt siitä, kuinka nyt ajattelen vartalostani. Sitä on jopa vähän vaikea selittää. Nyt oikeastaan huomaan, että vielä viime vuonna ajattelin loppujen lopuksi kuitenkin aika pinnallisesti vartalostani. Nyt se, että pääsen taas kevään mittaan treenaamaan on enemmän henkinen asia. On se toki ollut sitä ennenkin, olen nauttinut treenaamisesta ihan älyttömästi. Mutta silloin kuitenkin olen treenannut MYÖS ulkonäkö mielessäni. Pakaroita pyöreämmäksi ja vatsaa timmimmäksi. Nyt tuntuu, että ihan oikeasti tärkeintä on kropan toimivuus ja liikkumisesta tuleva hyvänolon tunne.

Nyt kun kävelen peilin ohi, minulla on tämä rakas ihanuus sylissäni useasti. Peiliä tulee katsottua, että ”hihiii kukas se siellä kurkistaa?” ja sitten nauretaan yhdessä. Kun seison peilin edessä yksin, näen onnellisen, hyvinvoivan naisen. Äidin. Monnan. En katso sitä, että alavatsani pömpöttää tai peppu ei ole ihan yhtä terhakka kuin ennen. Olen jopa hieman hämilläni siitä, miten lempeästi ajattelen nyt itsestäni. Ja silti, pidän itseäni edelleen kauniina ja viehättävänä naisena.

Olen tammikuusta asti katsonut vähän tarkemmin mitä pistän suuhuni. Olen edelleen meidän Muutos-valmennuksessa mukana ja yritän pitää herkuttelun viikonlopuissa. Tällä viikolla olen kuitenkin syönyt tiistaina berliininmunkkia ja keskiviikkona irtokarkkeja ja eilenkin taisi jotain mennä. Ja varmasti menee myös viikonloppuna. 😀 En kuitenkaan ahdistu herkuttelusta. Mielestäni elämässä pitää kuitenkin nauttia asioista ja jos nautintoa tuo jonain päivänä herkuttelu ja toisena päivänä salitreeni ja kolmantena päivänä joku muu juttu, niin sitten pitää mennä niiden mukaan. Ei pipo tiukalla 24/7 voi elää onnellisesti. Tai ainakaan minä en voi.

Silti tämän vuoden puolella painoa on tippunut nelisen kiloa. Tämä on oikein todella hyvä esimerkki siitä, että kun kokonaisuus on kunnossa, voi silloin tällöin löysätä. Jos syö 80% ajasta järkevästi, tarpeeksi paljon ja terveellisesti – voi 20% ajasta ottaa vähän rennommin.

Mielestäni kokonaisuuteen pitäisi aina kiinnittää eniten huomiota kaikissa asioissa. Kenenkään terveyteen tai hyvinvointiin ei vaikuta yksittäiset asiat niin paljoa, kuin kokonaisuus. Jos syö päivittäin pikaruokaravintoloissa, ei liiku muuta kuin omalla autolla, syö karkkia useita kertoja viikossa ja alkoholiakin kuluu usein – on kokonaisuus jo sen verran epäterveellinen, että varmasti näkyy niin vartalossa kuin henkisessä hyvinvoinnissa. Jos syö 80% ajasta terveellisesti, liikkuu edes muutamia kertoja viikossa ja herkuttelee silloin tällöin, on kokonaisuus jo aivan toista luokkaa. Se, että ostaa spirulinaa ja BCAA-kapseleita ja luulee pelkästään niitä syömällä saavansa terveellisen ja hyvinvoivan vartalon – on homma pielessä. Yksinään mikään superfood ei vaikuta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Eikä myöskään se, jos herkuttelee silloin tällöin.

Mutta nyt ajatukset näköjään meni jo seuraavaan aiheeseen.. 😀

***

Olen ihan hurjan onnellinen. Elämä tuntuu ihanalta. Se tuntuu ihanalta, koska meillä on tällainen maailman ihanin pieni tyttö elämässämme, meillä on ihanat koiramme, meillä on Tuukan kanssa toisemme. Ihanat isovanhemmat ja muu lähiperhe. Onnellisuuteeni ei vaikuta se, kuinka paljon vaakalukema näyttää tai onko minulla raskausarpia. Joka aamu kun herään, vaikka yöllä olisin nukkunut vain pari tuntia, olen ihan älyttömän onnellinen. Kun me täällä hääräämme pienen perheemme kanssa aamutoimia, jompi kumpi käy koirien kanssa ulkona, jompi kumpi vaihtaa Emmalle vaipat ja pesee pyllyn, jompi kumpi keittää kahvit ja tekee smoothiet ja sitten vain istuskellaan olkkarissa koko perheen voimin ja katsotaan aamu-tv:tä. Niinä hetkinä tuntuu siltä, että mikään ei voisi olla paremmin. <3

Ihanaa viikonloppua kaikille!! <3

 

 

Tässä vielä Piian, Nooran ja Umpun kirjoituksiin linkit: