Päiväkodin aloitus – mitä fiiliksiä siitä nyt?

Noin puolisen vuotta sitten meillä alkoi päiväkotitaival. Silloin sitä koki kyllä niin äiti, isi ja itse lapsikin vaikka mitä tunteita ja ajatuksia, miltä tuntuu nyt?

Loman jälkeen eka päiväkotipäivä edessä.

Helmikuussa Emma aloitti päiväkodin, ollessaan 1v3kk. Tutustuminen päiväkotiin sujui mukavasti, iskän ja äidin kanssa oli kiva käydä leikkimässä uusilla leluilla uudessa paikassa. Välillä haettiin turvaa sylistä ja sitten taas uskallettiin olla itekseen muiden lasten seassa ja jopa ”jutella” päiväkodin hoitajien kanssa. Viikon ajan tutustuttiin ja kerran pari kokeiltiin itsekseen jäämistäkin.

Kun sitten ensimmäinen päivä päiväkodissa koitti, jännitti meitä kaikkia. Päätettiin, että isi vie ensimmäiset päivät – ajateltiin sen olevan helpompi. Oltiin myös kuultu, että tällainen toimintatapa on monilla käytössä. Lapsi aistii äidin  (tai isän) jännityksen ja jos näkee äidin itkevän / empivän hoitoon jättämistä – on paketti valmis ja lapsi ei päiväkotiin jää huudotta.

Ekat päivät oli aika kamalia suoraan sanottuna. Emma itki iskän lähtiessä suoraa huutoa, tutti pysyi visusti suussa kaikki päivät ja pupu kädessä yhtä tiukasti. Ruokaan Emma ei koskenutkaan ja iltapäivällä Emman kotiin hakiessa oli pieni aivan hurjan nälissään. Kun kolmantena päivänä oli mun vuoro viedä Emma, olin ihan järkyttynyt. Emma piti musta kiinni kaksin käsin ja huusi ei-ei-ei-ei.. Yritin reippaana antaa Emman ihanan päiväkodin hoitajan syliin ja sanoa sitten hymyn kera, että ”heippa, äiti tulee hakemaan kohta”. Juuri ja juuri sain pidäteltyä itkua päiväkodin oven ulkopuolelle.

Autossa itkin ihan hysteerisenä. Mulla oli joku työpalaveri kaupungissa ja oli pakko lähteä sinne. Muistan kun mietin siinä autossa istuessani, että nyt haen Emman takas, me lopetetaan koko päiväkoti ja mä perun kaikki työjutut. Soitin Tuukalle ja mun äidille, itkin vaan etten voi jättää Emmaa sinne. (mua alkaa muuten nytkin itkettää kun kirjoitan tätä ja muistan sen tunteen) Tuukka ja äiti kannusti vaan, että nyt lähdet töihin ja luotat siihen ettei Emmalla ole siellä mitään hätää.

Emma oli alkuun vain kolme päivää viikossa päiväkodissa. Se oli meille kevyt aloitus, mutta toisaalta kun päiväkotipäivät oli ti, ke ja to – oli kotipäiviä välissä niin pitkään, että Emma ehti aina välissä unohtaa sen päiväkodin. Ekojen päivien ajan saatiin päiväkodista tekstiviestejä ja kuvia Emmasta. Siellä se istui päiväkodin hoitajien sylilssä, ei itkenyt, mutta ei paljon muutakaan. Ruoka ei maistunut kahteen viikkoon.

Kuulin koko ajan kaikilta, että kaksi viikkoa – se on se maaginen raja ja sitten lapsi tottuu. Mietin hiljaa mielessäni, että niinköhän meillä.. Kun sitten noin pari viikkoa aloituksesta tuli viesti ja valokuva päiväkodista, jossa Emma söi karjalanpiirakkaa ja kurkkua, meinasin alkaa itkemään. Sen jälkeen päiväkotiin jääminen oli koko ajan helpompaa.

Kurkku ja karjalanpiirakka maistuu. 🙂

Alkuun tuli paljon sairasteluja, kuten monilla päiväkodin aloittaessa. Emma oli kipeänä kolmen viikon sisällä varmaan neljä kertaa ja yksi niistä oli influenssa. Sairastelujen vuoksi tietysti päiväkodista oltiin pois ja mietin, että mitenköhän käy kun taas palataan päiväkotiin. Samaan aikaan saatiin viesti, että meidän lähipäiväkodista vapautuisi paikka Emmalle.

Kävin tutustumassa tähän päiväkotiin, johon kävelin 5min kotoota. Tapasin päiväkodin johtajan, kiersimme päiväkodin ympäri ja sen jälkeen juttelimme. Aloin hänellekin itkemään. Mielessä oli vaan pelko siitä, että se kaikki tutustuminen ja ne kamalat itkut alkaisi alusta. Se tunne oli sydäntäraastava. Päiväkodin johtaja yritti tsempata, että tässä vaiheessa on paras aika vaihtaa, kun pieni ei ole vielä ehtinyt olla edellisessä kuukautta pidempään. Hän myös sanoi, että monesti nämä pienet ymmärtävät, että tämäkin on päiväkoti siinä missä se toinen – eikä tämän vuoksi kaikki ala alusta.

Mietittiin ankarasti Tuukan kanssa vaihtoehtoja. Ensimmäinen päiväkoti oli ihana, pieni yksityinen päiväkoti Tuukan työpaikan vieressä. Emma oli jo alkanut pitämään siellä olostaan ja me Tuukan kanssa tykättiin tosi paljon hoitajista ja koko päiväkodin väestä. Päätettiin kuitenkin ottaa riski ja vaihtaa meidän lähipäiväkotiin. Voi pojat, että mua jännitti!

Myös tässä uudessa päiväkodissa aloitettiin tutustumisjaksolla. Ihan ensin Emman tulevan ryhmän vastuuhoitaja tuli meille kylään. Se oli ihana tapa, mikä heillä on käytössä. Ensimmäinen kontakti uuteen ihmiseen siis kotona, turvallisessa ja tutussa paikassa. Ekan kerran kun sitten jätin Emman päiväkotiin kaupassakäynnin ajaksi, Emma vilkutti vain mulle ja jäi sinne leikkimään muiden kanssa. Silloin uskalsin toivoa, että ehkä sitä kaikkea ei tosiaan tarvi aloittaa alusta.

Niin siinä kävi, että ruoka maistui ekasta päivästä lähtien, leikit muiden kanssa alkoi samantien ja päikkäreillekin nukahdettiin rauhallisin mielin. Itkua ei tainnut Emmalta päästä kuin yhden ainoan kerran mun lähtiessä ja sekin oli luultavasti enemmän väsymyksen piikkiin menevä juttu.

Nyt kesäloman jälkeen taas vähän jännitti, että muistaako Emma kavereita päiväkodista ja hoitajia. Mutta niin vaan meiän pieni reipas tyttö asteli päiväkotiin loman jälkeen kuin vanha tekijä. <3 Miten ihana fiilis onkaan, kun voi hyvällä mielellä jättää rakkaan lapsen päiväkotiin hoitoon. Ja ihan tosi, niin se kuuluisa ”ekat kaksi viikkoa on pahimmat ja sitten helpottaa” kävi meilläkin toteen.

***

Miten päiväkodin vaihto on sujunut?

Kirjoitin muutamia viikkoja sitten postauksen siitä, että Emma sai päiväkotipaikan tästä meiän kodin läheltä. Silloin jännitti ja mietitytti miten vaihto onnistuu – jopa pelotti tuleeko koko ruljanssi alkamaan alusta. Kuten oon kertonut, Emmalla ei päiväkodin aloitus ollut helpoimmasta päästä. Oli kahden viikon syömälakko päiväkodissa ja joka kerta jäätiin itkun kera.

Kun Emma just oli tottunut entiseen päiväkotiin ja ruokakin oli alkanut maistumaan, tuli meille postia uudesta päiväkotipaikasta. Arvottiin jonkun aikaa, että mitä tehdään. Kävin tutustumassa uuteen päiväkotiin, joka tosiaan sijaitsee meiltä kotoa alle 5min kävelymatkan päässä. Päiväkoti kokonaisuudessaan oli isompi, mutta pikkuisten ryhmä vain se 12 lasta ja kolme hoitajaa.

Loppujen lopuks sitten järki voitti tunteet ja päätettiin yhteistuumin Tuukan kanssa, että on paljon helpompi tehdä se muutos nyt kuin syksyllä. Tässä vaiheessa Emma ei ollut ehtinyt vielä tottua silloiseen päiväkotiin kuin vajaa pari kuukautta, vaihto olisi siis ehkä helpompi nyt kuin vasta syksyllä, kun pikkuinen olis ehtinyt olla siellä jo puoli vuotta.

Nykyisestä päiväkodista tuli Emman ryhmän vastaava, aivan ihana ja lempeä nainen meille kylään uutta aloitusta edeltävällä viikolla. Tässä uudessa päiväkodissa on siis tapana aina ottaa ensitutustuminen ja kontakti lapsiin lasten kotona, turvallisessa ympäristössä. Ihana juttu! Huhtikuun puolivälissä alkoi sitten tutustumisviikko uuteen, viikko meni hyvin ja ekan kerran jätin Emman kokeilemaan ”yksin” olemista tarhassa kauppareissun ajaksi. Ei ensimmäistäkään kyyneltä, sinne hän jäi tököttämään muina tyttöinä.

En tiedä oliko sillä kotikäynnillä, tutustumisviikolla (joka tosin tehtiin jo ekassa tarhassakin) vai millä isoin vaikutus, mutta tää nykyinen päiväkoti on ollut aivan lottovoitto! Emma on syönyt siellä joka päivä, nukkunut hyvät päikkärit ja puuhannut omiaan ja leikkinyt muiden lasten kanssa. Kertaakaan ei oo jäänyt itkun kanssa, vaan joka kerta tyynen rauhallisesti jonkun hoitajan syliin.

Joku teistä lukijoistani epäili, että vaihto tulee olemaan helppo, koska Emma on jo ymmärtänyt päiväkodin tarkoituksen. Nyt vaan vaihtuisi rakennus ja hoitajat ja leikkikaverit. 🙂 No, näin se tosiaan meni. Ihan kuin Emma olis tosiaankin ymmärtänyt, että muutaman kerran viikossa käydään päiväkodissa ja sitten iskä tai äiti tulee aina hakemaan kotiin.

Voin kertoa, että olo on niin huojentunut!! Edellisessä päiväkodissa ei ollut mitään vikaa, päinvaistoin. Ainoa ”miinus” siinä oli etäisyys meiän kotiin – 15km. Nyt viedään Emma aamulla kävellen päiväkotiin ja iltapäivällä kun haetaan, kestää kotimatka sen 5min. 🙂 Tuntuu, että iso kivi on vierähtänyt sydämeltä.

Keskiviikkona päiväkodilla oli äitienpäiväkahvit ja yllätyksenä kahvien jälkeen meille äideille jaettiin maailman hienoimmat äitienpäiväkortit!! Sydän suli ja mun mielestä tää kortti on ihanin lahja mitä oon saanut!!

Emma on näyttänyt päiväkodissa jo omat metkunsa ja ilostuttanut hoitajia mm. tarttumalla rikkaharjaan ja lapioon, sekä työntämällä likaisten astioiden kärryt keittiöön. 😀 Myös Emman oma tahto ja päättäväisyys on tullut ilmi jo tarhassakin. Joka kerta kun oon hakenut Emmaa päiväkodin pihalta hiekkalaatikolta kotiin, on Emma sanonut ei, kun oon kysynyt lähdetäänkö kotiin. <3

***