4kk – mitä kaikkea se on pitänyt sisällään?

Tänään 6.maaliskuuta tyttömme täyttää neljä kuukautta. Jostain syystä itse olen pitänyt tätä ikää jonkinlaisena rajapyykkinä, että sitten sen jälkeen ollaan jo aika ”isoja tyttöjä”.. 😉 Nyt saa alkaa maistelemaan kiinteitä, vaunukoppa on välillä lenkeillä vaihdettu jo ihan siihen istuvaan malliin (rattaiksi niitä kai kutsutaan), päivän ja yön välinen ero on koko ajan selkeämpi… jne.

Tämä neljä kuukautta on opettanut vaikka ja mitä, niin meille vanhemmille kuin meidän ihanalle pienelle tyttärellemme. Mitä kaikkea matka tähän asti on pitänyt sisällään? Sisältää humoristista sananhelinää. 😉

Ymmärrys siitä, että oikeastaan mikään ei mene niin kuin olet joskus ajatellut. Tai ainakaan samalla tavalla tänään, kuin meni eilen.

Kahvin voi juoda lämpimänä, mutta ruokaa saatetaan syödä kylmänä. Usein. On tullut opeteltua paljon erilaisia ruokia, joita voi syödä yhdellä kädellä tai esimerkiksi juoda (smoothiet). Monta ruokaa on myös tullut syötyä suhteellisen kylmänä. Kahvin olen tähän asti aina saanut juoda kuitenkin lämpimänä.

Koko ajan tuntuu, että on kiire. Vaikka olisi vain kotona vauvan kanssa koko päivän, koko ajan on kiire. Kun vauva nukkuu, pitää ehtiä tehdä niin monta asiaa sinä aikana ja koko ajan on pelko persiissä, että kohta muuten herää. Kynsiä ei ainakaan kannata alkaa lakkaamaan, sillä saattaa olla ettet ehdi kaikkia kymmentä sormea tehdä kokonaan.

Kakka on puheenaiheena usein. Minkä väristä? Kuinka paljon? Ja koska viimeksi?

Peitto heiluu joka ilta. Mutta eri syistä kuin ennen. 😉

Joka päivä saa ihastella oman pienokaisen tekosia. Hymyjä, naurua, erilaisia ääntelyitä, nyrkin jauhamista, höpötyksen tolkutonta määrää. Sitä, kun hän ensimmäisen kerran kääntyy ja sitten sitä, kun hän kääntyessään liian kovalla vauhdilla vatsalta selälle, lyö takaraivonsa lattiaan.

Itkun äänenvoimakkuus todellakin kasvaa iän myötä. Joskus olen kuullut, että jotkut vanhemmat pitävät peltoreita iltaisin päässään, kun on nukutuksen aika.

Emma4_9

Muisti on lyhyt, mutta huono. Neljä kuukautta on mennyt uskomattoman nopeasti, silti viime marraskuisiin pimeisiin ja unettomiin öihin tuntuu olevan todella pitkä aika. Muisti on väsymyksen takia usein aika lyhyt.. 😉 Mutta jotain asioita muistaa erittäin tarkasti. Eräs kirkkaasti mieleen jäänyt muisto on marraskuulta, Emman ensimmäisiltä öiltä kotoa. Tuudittelin Emmaa sylissäni meidän Töölön kodin olohuoneessa kellon ollessa jotain 02-04 välillä, lauloin hänelle Karhunpoika sairastaa ja itkin onnesta.

Se pieni pallero alkaa olla jo aikamoinen jytky. Pieni vauvanpallero, jolla ei ollut motorisia taitoja lainkaan on kasvanut isoksi vauvaksi, joka itse päättää mihin laittaa kätensä ja kuinka kovaa vetää äidin hiuksista. Myös välillä öisin.

Kaikki tasoittuu. Ihan kaikki asiat, mitä tämän neljän kuukauden aikana on kokenut, on emotionaalisesti olleet suuria juttuja. Mutta jo nyt huomaan, että asiat alkavat tasoittua, tunteet alkavat tasoittua. Ihan kaikki asiat ja sanat eivät enää menee suoraan ihon alle ja pistona sydämeen.

Vitsi, kuinka tää elämä on siistiä! T. Emma 4kk

***

Ihanat neljä kuukautta takana ja kyllä joka päivä on vain edellistä ihanempi! Vaikka välissä onkin niitä päiviä, kun miettii, että olisi voinut jäädä peiton alle koko päiväksi. Tai hypätä kokonaan jonkun päivän yli. Mutta toisaalta ne huonommat ja kiukkuisemmat päivät myös opettaa. Jos jonain päivänä pienokaistamme kiukuttaa oikein urakalla, seuraavana päivänä ne hymyt ja naurut ja kuolapusut tuntuu entistä ihanemmilta.

Iloista ja aurinkoista viikon alkua kaikille toivotellen,

Mistä sinä olet kiitollinen?

Tänä aamuna facebook muistutti minua vuosi sitten kirjoittamastani toivepostauksesta Kiitollisuus toimivaa kehoa kohden. Eilen juttelin myös hyvän ystäväni kanssa kiitollisuudesta. Me ihmiset usein kun tuppaamme unohtamaan ne asiat, jotka on hyvin. Murehditaan ehkä jostain tulevasta tai tässä hetkessä olevasta huonosta. Mutta ei muisteta, että moni asia on kuitenkin erittäin hyvin.

Törmäsin viime viikolla instagramissa kuvaan, joka oli mielestäni älyttömän hyvä. Nyt en enää muista tarkalleen miten se meni, tai kuka sen oli julkaissut, mutta siinä oli tämän tyylinen viesti:

Tiskit on tiskaamatta, mutta meillä on astioita.

Pyykkivuori on iso, mutta meillä on vaatteita.

Pölyä on lattioilla, mutta meillä on koti.

Tämä oli mielestäni ihan älyttömän hyvä oivallus! Niinpä niin! Eihän tässä arjen häsellyksessä useinkaan tule miettineeksi sitä, että oikeasti on se katto pään päällä, on astioita jota tiskata ja on niitä pyykkejä joita pyykätä. Tulee vaan helposti kiukustuttua siitä, että on likaista ja sotkuista ja pitäisi ehtiä sitä ja tätä.. 

Kävin eilen osteopaatilla hoidatuttamassa erkaumaani. Olen nyt syönyt säännöllisesti kollageenia ja jättänyt kaiken treenamisen pois. Ainoa treeni mitä olen tehnyt on ollut vaunulenkit ja lantionpohjalihasten aktivointi ja harjoitteet syville vatsalihaksille. Eilen sain kuulla, että erkauman tilanne on lähtenyt paranemaan! Voi että, kuinka iloinen olin siitä!! Pikku hiljaa kehoni paranee, kun vain jaksan maltilla tehdä näitä juttuja enkä höyryä salille treenaamaan. 😉 Olen kiitollinen siitä, miten vartaloni toimii ja ottaa vastaan apua.

Puhuimme ystäväni kanssa siitä, että sitä tulee väsyneenä huokailtua ja tuskasteltua jos kaikki ei kotona ole tiptop ja koirat hilluu ja vauva itkee. Mutta puhuimme myös siitä, että minulla on ne koirat, koti ja pieni ihana rakas tytär, sekä ihana mies. Ystäväni taasen on raskaana ja hänellä on ihana mies ja ihana koti. Kun lauantaina luin itkua tihrustaen juttua eräästä naisesta, joka oli joutunut synnyttämään kuolleen vauvan viikolla 39+6, mietin kuinka kiitollinen olen siitä, että meillä on tämä pieni rakas pakkaus tässä näin. Ihan sama, vaikka se välillä olisi vähän kiukkuinen. Oikeasti ihan sama!

Vaikka kuinka välillä väsyttää ja turhauttaa jokin tilanne, yritän ainakin itse nyt ajatella taas sitä, että miten hyvin minulla on asiat. En oikeasti halua valittaa siitä, että en pääse vielä treenaamaan, sillä minulla on kuitenkin toimiva vartalo ja siinä nyt vain pieni tilanne joka korjaantuu ajan kanssa. En halua valittaa siitä, jos kotona on kaksi roskapussia eteisessä, eikä niitä ole ehditty viemään, koska meillä on kuitenkin se koti. En halua turhautua Emman itkuun, koska hän on hyvin tyytyväinen lapsi ja itkee oikeasti todella vähän, vain silloin kun väsyttää tai on nälkä. En halua hermostua koirille, kun ne vinkuvat tai sähläävät kotona, sillä meillä on ne ihanat koirat. En halua kiukutella Tuukalle pienistä asiosita, sillä minulla on maailman ihanin mies.

Mutta koska ihmisiä me vain olemme, välillä kiukuttaa ja suututtaa ja turhauttaa, vaikka kaikki asiat olisivatkin todella hyvin. <3

***

Mutta mistä sinä olet juuri nyt kiitollinen? 

Ihanaa päivää toivotellen,