Haluatteko lisää lapsia? Mikä on sun paheesi?

Sain hurjan määrän kysymyksiä instagramin puolelle, kun annoin teille mahdollisuuden kysellä mitä vain! 🙂 Karsin niistä nyt aika monta ja vastasin 23 kysymykseen videolle. Loput kysymykset kirjoitin myös ylös ja vastaan kaikkiin jossain välissä. 🙂 Kertokaan jäikö jokin vastaus mietityttämään tai olisitko halunnut jostain aiheesta laajemman vastauksen? Voin mielelläni kirjoittaa blogipostauksen näistä aiheista.

Tässä kysymykset, joihin vastaus löytyy mun uusimmasta IGtv-videosta. Linkki siihen on TÄSSÄ tai sitten voit mennä mun bioon IG:ssä TÄSTÄ ja löytää IGtv:n videot sieltä. 🙂

  1. Haluatteko lisää lapsia?
  2. Mikä on ollut parasta vanhemmuudessa? Entä paskinta?
  3. Kauan meni, että imetyksen lopettaminen tuntui hyvältä päätökseltä?
  4. Mikä on sun arjessa väsyttävintä ja mistä saat energiaa?
  5. Ootko koskaan miettinyt, että kävisit terapiassa?
  6. Minkä kokoisia vaatteita Emma käyttää?
  7. Mikä on sun paheesi?
  8. Teidän suhtautuminen Emman ”raivoamiseen”?
  9. Haluaisitteko lisää eläimiä? Kolmas koira?
  10. Pohditko pitkään pt-hommien jäihin laittoa?
  11. Minkä yhden neuvon antaisit 20-vuotiaalle Monnalle?
  12. Miten sait Emman luopumaan tuttipullosta?
  13. Oletteko viihtyneet Espoossa?
  14. Voisko Tuukka joskus tulla leikkimään meiän lasten kanssa?
  15. Mitä sulle kuuluu? Oletko onnellinen?
  16. Ootko ikinä joutunut sun julkisuuden takia ahdistavaan tilanteeseen esim. kaupungilla?
  17. Mikä oli sun haaveammatti pienenä?
  18. Millainen olit koulussa?
  19. Nauratko välillä Tuukan videoita täällä IG:ssä?
  20. Oletko uskonnollinen? Uskotko Jumalaan?
  21. Hehkut ihanaa itsevarmuutta, oletko joutunut tekemään sen kanssa töitä?
  22. Millaista on olla äiti?
  23. Tuleeko blogiisi yhteistyötarjouksia enemmän itsesi pyytämänä vai lähestytäänkö sinua enemmän? Meneekö paljon aikaa tällaisten etsimiseen / karsimiseen?

Kiitos kaikille hurjasta määrästä kysymyksiä!! <3

Ensimmäinen uhma!

OMG! Nyt se taitaa alkaa; ensimmäinen uhmaikä! Vaikka meiän pienellä murulla on aina ollut kova tahto, on nyt muutaman päivän ajan tahto ollut entistäkin kovempi. Mun on pakko sanoa, että kyllä uhmakkaan taaperon tempaukset pistää välillä oikeasti pinnan kireälle. Onko se ihan ok, jos menettää joskus malttinsa? Onko sitä ihan kurjaakin kurjempi vanhempi, jos korottaa ääntään kun muuten ei mene asia perille? Miten hallita omia hermoja ja selittää kaksivuotiaalle ”järjellä” asioita?

Nää on varmaan asioita, joita aika moni vanhempi miettii. Mä ainakin. Mietin melkein koko maanantaipäivän, kun aamulla hermostuin hampaiden pesuhommissa. Vielä viime viikolla saatiin pestä hampaat ihan normaalisti, ensin pupulta ja sitten Emmalta. 😉 Mutta pari päivää tämä pikkuneiti on pistänyt suun suppuun ja huutanut vain, että ”ITTE”. Kun maanantaina sitten kolmatta kertaa (aamukiireessä) yritin lempeästi ehdottaa hampaiden pesua ja joka kerta se päättyi huutoon, karkuun juoksemiseen ja lopulta itkuun, menetin hermon ja sanoin kovaa, että se on sellainen juttu, että sun hampaat tippuu kohta suusta jos niitä ei pestä.

No eihän Emma sitä ymmärtänyt, katsoi vaan mua ja sanoi joo – ippuu. Huoh.. 🙁 No tuosta aamuisesta mulle jäi inhottava olo koko päiväksi, miksi mun piti korottaa ääntä ja jäikö Emmalle nyt traumat siitä ja inhooko se mua nyt ja tuleeko siitä nyt yhtäkkiä isin tyttö pelkästään, koska isi on kiltimpi..

Tuohon maanantain aamutunnelmiin vaikutti ehkä myös se, että Emma heräsi su-ma välisenä yönä klo 05, eikä enää suostunut takaisin unille. Hän vain nousi kerta toisensa jälkeen ylös sängystä, huusi mulle TOIS (pois) ja pyysi isiä paikalle. Loppujen lopuksi pikkuneiti nukahti meiän väliin (ekaa kertaa ikinä) ja nukuttiin iloisesti koko porukka ”pommiin”. Ei oltu laitettu mitään herätystä, koska normaalisti Emma herää seiskan maissa ja se on just passeli aika myös päiväkotipäivinä.

Mä muistan, että luin joskus raskaana ollessani sellaisen artikkelin, jossa kerrottiin miten toimia uhmaikäisen lapsen kanssa. Siinä sanottiin mm., että pitää mennä lapsen tasolle (siis ihan fyysisesti, mennä esim. kyykkyyn) ja yrittää keskustella lapsen kanssa mikä vetää mielen niin maahan. Kysellä harmituksen syitä ja yrittää kertoa järjellä, että: tänään ei ole karkkipäivä, mutta ymmärrän toki harmituksesi ja parin päivän päästä saat karkkia. Tai, että: miksi sinua harmittaa tämä hampaiden pesu? Tiedäthän, että hampaiden puhtaus on iso osa terveyttä?

Se kuulosti silloin tosi loogiselta ja fiksulta. Mietinkin, että noin teen sitten oman lapseni kanssa. Mutta annas olla, kun se tilanne on päällä ja vielä kaiken lisäksi kaksivuotiaan kanssa, joka ei välttämättä vielä IHAN kaikkea puhetta ja keskustelua ymmärrä. You know…

Toki suurimmaksi osaksi Emma kuuntelee ja tottelee kyllä, enkä tietysti joka kerta korota ääntä tai hermostu. Mutta kyllä te tiedätte nämä jutut! Mitä ajatuksia ne herättää teissä? Tuleeko siitä huono omatunto, jos korottaa ääntään lapselle? Tai tuntuuko se tyhmältä jälkikäteen, että pinna palaa ihan pikkuisten lasten kanssa?

***

Äiti vain,