Liikunta-alan ammattilaiset

Nyt kirjoitan sellaisesta aiheesta, joka on muhinut päässäni jo pitkään. En ole viitsinyt kirjoittaa siitä, vaikka välillä on päässä puhissut todella hämmästyneitä mietteitä aiheeseen liittyen. En ole viitsinyt kirjoittaa sen vuoksi, että olen ajatellut kirjoituksen vain lisäävän vettä myllyyn ja lisäävän negatiivista asennetta. Mutta nyt kirjoitan, koska eräs kollegani otti aiheen rohkeasti puheeksi.

Olen aina, jo pienestä pitäen ollut sitä mieltä ettei omaa hyvyyttään tai viisauttaan tarvitse tuoda esille niin, että samalla painaa muita alas. Omista saavutuksistaan, tiedoista ja taidosta saa olla ylpeä. Niistä saa hehkuttaa vaikka kuinka jos siltä tuntuu. Mutta se, että omia saavutuksiaan, tietojaan tai taitojaan tuo esiin toisia lyttäämällä – osoittaa mielestäni vain oman epävarmuuden.

Facebookissa on kaksi ryhmää meille liikunta-alan ammattilaisille; Liikunta-alan ammattilaiset ja Suomen Personal Trainerit. Liityin molempiin ryhmiin jo muutama vuosi sitten. Ajattelin, että onpa hienoa kun on tällaiset verkostot olemassa. Ryhmät, joissa voi kysyä kollegoiltaan apua kinkkisissä tilanteissa. Me monet kun toimimme yksityisyrittäjinä, ei varsinaisia työkavereita löydy aina siitä vierestä. Näin ollen teemme siis monesti ratkaisumme aina yksin tai sitten kysymme joltain tutulta kollegalta vinkkiä. Tai kysymme sitä näissä FB-ryhmissä.

Itselleni tuli hyvin pian selväksi, että en lähde kyselemään näissä ryhmissä yhtään mitään. Monesti olen myös ollut poistumassa ryhmistä kokonaan, niiden negatiivisen ja piikittelevän sävyn vuoksi. En ole kuitenkaan poistunut, koska aina välillä ryhmissä jaetaan jotain mukavaa ja välillä jopa jotain informatiivista.

Kuitenkin suurin osa viestiketjuista ryhmissä on aivan lastentarhameininkiä. Tai sanotaanko, että yläastemeininkiä. Oikein etsitään sitä yhtä pientä virhettä ja sitten aletaan joukolla lahtaamaan. Joku kysyy neuvoa johonkin asiaan ja pian on kymmeniä kommentteja rustattuna ”ai, miksi sinä sellaista suosittelisit”, ”nimet esiin”, ”ei hyvää päivää mitä ammattilaisia”, ”käykää ihmiset kouluja, viikonloppukurssit eivät ole kouluja” jne jne jne..

Itse olen sitä mieltä, että on äärettömän hienoa kun meitä liikunta-alan ammattilaisia on erilaisia. Personal Trainereita ja valmentajia on erilaisia – luojan kiitos! Niinhän ne valmennettavatkin on erilaisia. Joku pt osaa kaikki voimaliikkeet a:sta ö:hön, mutta ei ole paras neuvomaan juoksutekniikassa. Joku valmentaja tietää maidottomasta ruokavaliosta ja sen hyödyistä, joku toinen taas suosittelee maitorahkaa. Tärkeintä olisi, että asiakas löytäisi itselleen juuri sen hänen tarpeittensa mukaisen pt:n tai valmentajan. Ja sitten sitäkin tärkeämpää olisi, että valmentaja osaisi kuunnella asiakkaan tarpeita ja toiveita – eikä ladata vaan jotain nivaskaa käteen, että ”syö ja treenaa näin – niin kaikki minun asiakkaani syövät ja treenaavat, ja niin minäkin. ugh.”

Joku suosittelee kehonpainotreeniä, joku toinen salitreeniä. Jonkun mielestä kookosöljy on hieno juttu ja toisen mielestä taasen pellavansiemenöljy. Joku on sitä mieltä, että aamuaerobinen on parempi kuin keskellä päivää tehty aerobinen. Jonkun mielestä on parempi vähentää hillihydraatteja iltaa kohden ja joku toisen suosittelee toisin päin. Kukaan ei mielestäni ole väärässä. On vaan näkemyseroja. Ja niistä näkemyseroista pitäisi löytää ne, jotka palvelevat kutakin asiakasta parhaiten. Eikä löytää niitä, jotka pönkittävät kunkin valmentajan egoa parhaiten.

Omaa ammattitaitoa ei todella tarvi pönkittää sillä, että painaa muita alas. Sanoisinkin niin, että mitä reilummin voi käyttäytyä kollegoitaan kohtaan, sen parempi itseluottamus on omaa ammattitaitoaan kohtaan. Jos minä tarvitsen apua joskus jonkun työasian kanssa, tiedän monta ihanaa kollegaa keneltä voin kysyä. Autan myös heitä aina jos he tarvitsevat apua. Olen myös suositellut kollegoideni valmennusta asiakkailleni silloin, kun en itse ole ehtinyt heitä ottaa tai silloin kun olen kokenut etten itse pysty antamaan asiakkaalle sitä mitä hän tarvitsee. Olen myös saanut kollegoiltani asiakkaita tällä samalla ajatusmallilla. Jos oma kalenteri on täysi tai asiakkaan tavoitteet ei ole omaa vahvuusaluetta – on tullut yhteydenotto josko minä voisin ottaa asiakkaan.

Tämä on sellaista reilua peliä. Tämä on myös ammattitaitoa. Voin tältä kädeltä suositella monta hyvää pt:tä, eikä se ole minulta itseltäni pois. Minun ei tarvitse päteä toisten kustannuksella, tai lytätä muita alas, että huh huh miten paskoja valmentajia tällä alalla näkee.
Se taas ei ole reilua peliä, eikä ammattitaitoa, että osaa ladata tuutin täydeltä paskaa jostain toisesta nostamalla sillä omaa egoaan.

Monna

Varmasti jokaisella alalla on tätä samankaltaista toimintaa, mutta itselleni tämä liikunta-ala on tuonut räikeimmin tämän kummallisen käytöksen esiin. Otetaan yksi silmätikku ja sitten pistetään kaikki peliin – ja sen pelin nimi ei ole Fair Game.

Monna

Pakahduttava tunne.

Tiedättekö, mä mietin tuossa yksi päivä miten onnellinen oon,
kun saan tehdä tätä työtä mitä teen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mietin miten ja miksi olen ajautunut valmennustyötä tekemään. Jotenkin tuntuu, että sillä on ollut tarkoituksensa. Kaikella kokemallani elämäni varrella on tarkoituksensa ja nyt teen työtä, jossa niistä kaikista kokemuksista, myös negatiivisista on apua.

Mä uskon jollain tavalla kohtaloon. Elämä ohjaa meitä johonkin suuntaan ja itse voi mennä mukana tai pistää hantiin. Mä en usko, että sitä suuntaa voi tietää muusta kuin olosta. Jos koko ajan kaikki tuntuu p**kalta, niin ehkä silloin on mennyt eri suuntaan kuin elämä olisi ohjannut.

Huomaan, että mulla on sellainen pakahduttava tunne vällillä rinnassa. Se on positiivinen tunne. Tää voi kuulostaa vähän älyttömältä, mutta musta tuntuu välillä todella voimakkaasti, että pitää päästä jakamaan iloa ja positiivisuutta. Jotenkin konkreettisesti.
Kun tätä mietin, tajuan tekeväni työkseni juuri sitä. Haluan jakaa positiivista energiaa mahdollisimman monelle. Omille asiakkailleni, sekä teille blogin lukijojille. Ja tottakai niille rakkaille ympärilläni. <3

12743515_10153795984580351_3969820219958472758_n

Sanoisin, että parasta palautetta mitä voin saada ihmisiltä on se, kun joku tulee sanomaan mulle, että mun ilo tarttuu. Tai että mun seurassa positiivinen energia välittyy ja tulee hyvä olo. Tai kun joku teistä lukijoista kirjoittaa ja kiittää aitoudesta ja siitä positiivisuuden levittämisestä. Se tuntuu todella hyvältä. <3

Elämässä ja maailmassa tapahtuu niin paljon pahoja asioita, että otan kunnialla vastaan ”positiivisuuden lähettilään” roolin. Ja ei se tarkoita sitä, ettäkö mulla ei olisi omia huolia tai huonoja päiviä. Kyllä on ja on niin pirun huonoja päiviä ja hetkiä, että ihan sääliksi käy välillä Tuukkaa, kun kiukuttelen tai mökötän. Mutta se, että haluanko jakaa sitä negatiivisuutta ja niitä harmeja ja v***tuksia eteenpäin, on se avain. Helpottaako kenenkään olo, kun lukee facebookkia ja päivitys toisensa jälkeen on jostain asiasta valittamista? Ei, en usko. Negatiivisuus lisää negatiivisuutta, ihan samoin kuin positiivisuus positiivisuutta.

PhotoGrid_1455260893713

Kun keskiviikkona vedin treenin kolmelle naiselle ja he kertoivat jutelleensa ennen treeniä, että ”Jos olisin naisiin päin menevä, niin Monnaan varmasti ihastuisin.” Naurettiin me kaikki yhdessä. 😀 He sitten vielä täsmensivät, että puhuivat siis nimenomaan siitä positiivisuudesta – vaikkei siinä ulkokuoressaakaan vikaa ole. 😉

***

Kiitos siis siitä, että saan tehdä tätä. Kiitos, että saan olla iloinen ja energinen. Ja kiitos, että otatte vastaan sen ja ammennatte iloa omaan päiväänne. 

Super kivaa viikonloppua tyypit!! <3 <3

Kiitos kuvista Nana! <3

Housut: Biancaneve

 

* Sisältää mainoslinkin