Onko sitä raskausmahaa ikävä?

Tämä yllä oleva kuva on varmaan yksi kivoimmista raskausmasukuvistani. Vaikka mahani oli jo tuossa vaiheessa aika hurjan iso, se kasvoi vielä aikamoiseksi jättiläispalloksi. 😀 Alkuraskaudesta kirjoittelin siitä, että miten kehonkuva on muuttunut raskausaikana ja kuinka kasvava keskivartalo oli myös välillä vaikea asia peilikuvassa. Vaikka kuinka tiesikin sen ihanan sisällön. <3

En tiedä kuinka nämä luvut menee todellisuudessa, mutta voisin veikata, että noin puolet naisista tykkää raskausvatsastaan ja noin puolet ei. Itselläni vatsan koko loppua kohden tosiaan oli niin älyttömän suuri, että se vaikeutti liikkumista. Siis ihan päivittäistä kaupassakäyntiä ja muuta arkiliikuntaa. Muistan, kuinka löntystin Tuukan perässä ja en todellakaan voinut enää loppuvaiheessa lähteä koirien ja Tuukan kanssa yhteislenkille, koska kaikki olisivat joutuneet odottamaan minua ja minä olisin vaivalloisesti löntystänyt (luultavasti pahantuulisena) perässä.

Jokainen liike oli tuskallisen vaikea ja vaivalloinen. Jos halusin kääntää sängyssä kylkeä, siihen meni noin kaksi minuuttia. Kaikki ketteryys oli tiessään ja rehellisesti sanottuna teki mieli vain maata sohvalla. Paitsi, että ei sekään onnistunut. Sillä minullahan puutui sormet loppuraskaudesta aina maatessa. Yöt eivät olleet kovin ihania.

Tämä kuulostaa jonkun korviin varmasti ihan kamalalta ja itsekkäältä valittamiselta, mutta oloni oli todella tukala. Toivoin koko ajan, että on se päivä kun vauvamme on tässä maailmassa, ulkona vatsasta. Ja kun minulle sanottiin, että ”nauti nyt vielä kun voit”, niin en todella nauttinut. Jos nyt mietin, että oliko ne viimeiset viikot jotenkin sellaista aikaa, että niistä olisin voinut näin jälkikäteen ajateltuna nauttia verrattuna tähän hetkeen, niin vastaus on ehdottomasti ei.

Kyllä mä nautin hurjasti enemmän nyt, kun tämä ihana pötkylä on tässä vatsan ulkopuolella. 😉

Muutenkaan en itse välitä hirveästi sellaisesta ajattelutavasta, että ”sitten kun”. Kyllä ne tuskat ja nautinnot tuntuu juuri siinä hetkessä eniten. En ainakaan itse osaa ajatella elämää niin, että sitten kun vauva syntyy, niin sitten vasta väsyttääkin ja kolottaa. Tai että sitten kun pääsen lomalle etelään, niin sitten vasta nautin ja siihen asti puurran hampaat irvessä töissä. Tai että sitten kun raskauskilot on poissa, niin olen onnellinen, siihen asti inhoan peilikuvaani. Tähän samaan kategoriaan pistän itse sen, että oikeastaan ikinä en ole haikaillut menneeseen. Se on mennyttä ja nyt on nyt. Toki joskus voi muistella, että olipa silloin kiva kesäloma tai ihana joulu. Tai voi ikävöidä jotain henkilöä menneestä ajasta tai jo poismennyttä. Tai voi katsella valokuvia, että olipas minulla tuolloin kroppa hyvässä kunnossa tai kivan väriset hiukset. Mutta jos niitä asioita haluaa tässäkin hetkessä, pitää tehdä jotain. En osaa sanoa miksi, mutta olen oppinut iän ja varmasti monien kivojen ja ei niin kivojen kokemusten vuoksi elämään vahvasti vain tätä hetkeä. Enkä tarkoita tällä nyt mitään jeesustelua hetkessä elämisen taidosta, vaan tarkoitan tällä hetkellä tätä päivää, tätä viikkoa, tätä kuukautta. En osaa ikävöidä raskausmahaani, se oli silloin ja nyt on nyt. Toisaalta en myöskään kyllä kaipaa yhtään sitä oloa, kun tuntui maailman kömpelöimmältä ja vaivalloiselta päästä edes kotitalon rappuset ylös. En osaa myöskään ajatella, että voi kunpa olisin vielä 17-vuotias, vailla huolia, murheita ja vastuuta. Ja että naama olisi rypytön ja tissit sojottaisivat kohti taivasta.

Mielestäni jokainen kokemus ja ajanjakso opettaa ja kasvattaa. Mutta en kaipaa niihin takaisin. Se, että itse koin kömpelyyttä, sormien puutumista, pahoinvointia jne raskausaikana opetti minulle pidempää pinnaa ja sitä, että mihin kroppa voi muokkaantua lyhyessäkin ajassa. Minua huvittaa, kun kyselen jatkuvasti Back on track -valmennuskurssilla, että kuinka pian voi näkyä tuloksia erkauman palautumisessa ja koska sitä pääsee treenaamaan. Että hinkuisin kamalasti eteenpäin. Mutta ei se ole sitä, olen vain innoissani siitä, että saan erkauman hoidettua kuntoon ja tietysti olen vähän sellainen kaikkitännehetinyt -tyyppi, niin se kiinnostaa kuinka pian tällainen asia voi korjaantua. Mutta en kuitenkaan ajattele, että sitten kun keskivartaloni on kunnossa, niin elämäni on parempaa.

***

Kyllä minä nautin kaikkein eniten juuri tästä hetkestä, tästä päivästä (vaikka juuri nyt väsyttää niin paljon, että tekisi mieli vain kaivautua sängynpohjalle koko päiväksi), huomisesta ja ensi viikosta. Tulevaisuutta voi suunnitella ja kannattaakin. Tavoitteita voi asettaa ja sekin motivoi. Mutta silti tämä hetki on se, mitä me eletään. Ei ensi kesä, ei viime kesä, ei vatsa ennen raskautta, raskauden aikana tai viikko sen jälkeen – vaan nyt.

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3

Salitreenikielto

Niinpä niin. Innoissani aloitin salitreenaamisen jälkitarkastuksen jälkeen joulun tienoilla. Aloitin hyvin rauhallisesti ja varsinkin jalkaliikkeiden kanssa, älyttömän varovaisesti ja pienillä lisäpainoilla. Kyykkyä tai prässiä en tehnyt painoilla lainkaan, vain kehonpainolla peruskyykkyä. Muutenkin tein kaikki liikkeet mahdollisimman hallitusti ja keskittyen.

Viime viikolla ystäväni, osteopaatti Sara Lexmond katsoi vatsalihasteni erkauman tilannetta. Olin jo toiveikas, että erkauma olisi jo miltei hävinnyt. Minulla erkaumaa oli jälkitarkastuksen aikoihin (6 vkoa synnytyksestä) kahden sormen mittainen rako. Se on tosi normaali tilanne tuohon aikaan synnytyksestä. Noh… kuinkas sitten kävikään. 🙁

Sara oli katsonut vatsalihakseni samoihin aikoihin, kun kävin jälkitarkastuksessa. Hän tunsi saman, noin kahden sormen levyisen raon. Sara sanoi silloin, että jos nyt ehdottomasti haluat jo salille mennä, tee siellä ihan huippu varovaisesti ja ihan pienillä painoilla. Itse ajattelin, että tunnen kroppani todella hyvin. Tunnen missä kohtaa mikäkin tuntuu ja osaan hallita keskivartaloani. No enpä ihan osannut.

Viime viikolla Sara tunki sormensa vatsalihasteni väliin ja sinne mahtui KOLME sormea! Eli erkaumani on pahentunut. 🙁 🙁 🙁 Ihan älyttömän tylsä juttu!! Sara sanoi, että hän pistää minut nyt salitreenikieltoon. 😉 Tietysti vain suositteli sitä, mutta minä uskon hänen ammattitaitoonsa ja päätin tehdä kuten hän kehotti. Tällä viikolla jäi siis salitreenit tekemättä ja niin jää nyt muutaman seuraavan viikon ajankin.

Vaikka kuinka tiedän, että mitä liikkeitä kannattaa välttää näin pian raskauden jälkeen, enkä ole ottanut ensimmäistäkään juoksuaskelta, on keskivartalon lihakset vielä niin ”pihalla”, että se oman kropan vahvasti tunteminenkaan ei ole kohdallani riittänyt. Mietin asiaa ja sisäistin nyt vielä paremmin sen, että tosiaan raskauden tuoman erkauman lisäksi, 3 kuukautta sitten alimmat vatsalihakseni leikattiin kahtia sektiossa. Ei siis ole ihmekään ettei keskivartalon hallinta ole vielä kunnossa.

Tätä ei olisi ehkä kanntta tehdä vielä näin pian synnytyksestä..

Mitään vatsalihasliikkeitä en ole tietenkään tehnyt. Enkä tosiaan niitä raskaita jalkaliikkeitä tai ottanut juoksuaskelia tai tehnyt hyppyjä. Silti olen tehnyt jollain tapaa väärin jotain. Sara kertoi, että osalla naisista kudokset palautuvat ja uusiutuvat hitaammin kuin toisilla. Nyt olenkin jo kolmena aamuna lisännyt kollageenia aamusmoothien sekaan. Eihän se yksinään mitään korjaa, mutta voi edesauttaa.

Sen lisäksi käyn Saran Back on Track -kurssilla vielä viisi viikkoa, jonka aikana tehdään osteopaattisia harjoitteita vatsalihasten erkauman palautumiseksi ja lantionpohjan lihasten vahvistamiseksi. Tämän viisi viikkoa olen vielä salitreenikiellossa ja noiden kurssilla opittujen liikkeiden lisäksi ainoa sallittu liikuntamuoto on koira- tai vaunulenkit.

Kun jo pääsin treenaamisen makuun, on tosi tosi vaikea nyt sitten vielä malttaa ainakin viisi viikkoa. 🙁 Treenaminen tuo niin hyvän olon, henkisesti ja fyysisesti. Mutta kun kuulin tämän erkaumatilanteen, tiesin heti, että nyt on himmattava.

Rauhallisin fiiliksin siis tähän uuteen viikkoon! 🙂

Ja ottakaa äidit selvää oman kroppanne tilanteesta ammattilaiselta!! Vaikka kuinka tuntuisi jo hyvältä ja luulisi kaiken olevan kunnossa, se ei välttämättä ole totuus. 🙁 Kannattaa käydä fyssarin tai osteopaatin luona vierailulla synnytyksen jälkeen. Tai vaikka siitä olisi jo kaksi vuotta. Jos erkaumaa on jäljellä, eikä sitä korjata, on riskinä erilaiset tyrät, todella kovat alaselkäkivut, lantionpohjan lihasten pettäminen ja sitä kautta erilaiset pidätyskyvyn ongelmat.. 🙁 Ja ne ei näy heti, vaan pahimmassa tapauksessa sitten 10-20 vuoden päästä.

***

Meidän Hyvinvoiva äiti -tapahtumassa on osteopaatti puhumassa juurikin näistä asioista!! Tapahtumaan on vielä paikkoja jäljellä, mutta vain 20 mahtuu mukaan ja ilmoittautumisia on jo tullut.

Joka tapauksessa iloista viikkoa täältä kaikille! 🙂

Käykääpä muuten kurkkaamassa mun ystävän tekemä sivusto: Mitä harrastaa?