Vauvavegaani?!

Mieheni linkkasi eilen Facebookkiin TÄMÄN uutisen. Uutinen käsitteli sitä, että kaikki kunnat eivät tue vegaania ruokavaliota päiväkodeissa. Ymmärrän sen täysin, että päiväkodeissa ja/tai kouluissa ei ole resursseja alkaa keittelemään jokaiselle lapselle omaa ruokaa. En ymmärrä sitä silloin, jos siihen liittyy allergiat tai uskonto.

Olen samalla linjalla Tuukan kanssa, on melko hurjaa pistää pieni vaapero/taapero vegaanille ruokavaliolle ja vaarantaa sillä lapsen riittämätön ravintoaineiden saanti. Vanhemmat voivat pitää omista ruokavalioistaan kiinni, on ne sitten maidottomia, viljattomia tai lihattomia. Mutta lapsen pitäisi antaa päättää se itse, sitten kun on siihen kykenevä. Siihen asti vanhemmat tuovat ruuan kotiin ja pitävät huolen lapsen riittävän monipuolisesta ravinnonsaannista.

Eettiset syyt nousevat nykyään paljon lihattoman ruokavalion puolesta. En ole kovin paljon asiaa tutkinut, lukenut muutaman artikkelin ja dokumenttielokuva Before the flood on tarkoitus katsoa pian. Mutta tiedän toki jo nyt, että punaisen lihan tehotuotanto ja nykyään myös massamainen broilerituotanto olisi todella tärkeä saada maailmassa vähemmälle.

Kuitenkin minua itseäni huolettaisi kovasti pistää oma pieni tyttäremme jollekin todella rajatulle ruokavaliolle kasvuiässä. Jos päättäisimme Tuukan kanssa, että meidän pieni yksivuotias tyttömme ei muuten enää tätä maailmaa vedä alaspäin syömällä yhden lihapullan päivässä, kokisin suuren moraalittomuuden tunteen äitinä.

Eettisiä arvoja voi lapselle opettaa, kun se niitä alkaa ymmärtämään. Sitä ennen aion ainakin itse antaa Emmalle monipuolista ruokaa. Paljon kalaa, kasviksia ja jonkin verran myös lihaa. Me olemme antaneet hänelle eniten kalaa, koska hän myös pitää siitä eniten. Broileria emme ole antaneet kertaakaan, mutta jauhelihaa kyllä. Sen tiedän, että voisin skarpata ostamalla lähituotettua lihaa pieniltä farmeilta enemmän.

 

Itsensä huijaaminen on helppoa.

Elo-, syys- ja tammikuu ovat varmasti vuoden ahkerimmat kuukaudet. Silloin halutaan eroon kesäkiloista, joulukiloista, bikinikuntoon tai grillikunnosta pois. Eikä siinä mitään! Hyvähän se on, että ihmiset ovat kiinnostuneita elintavoistaan. Harmillista on se, että se tehdään usein vähän liian kovaa ja radikaaleilla muutoksilla. Silloin nämä ahkerat kuukaudet loppuvat usein yhtä napakasti kuin ovat alkaneet.

Kaikki tehdään ihan täysillä! Samalla kertaa jätetään pois viljat, maidot, sokeri ja makeutusaineet. Kieltolista on suurempi kuin se mitä saa syödä. Treenejä aikataulutetaan kalenteri täyteen ja lepopäivät on kirosana, eikä niiden merkitystä ymmärretä. Myöskään omaa lähtötasoa ei osata arvioida, katsotaan vain mallia jostain ja lähdetään rykimään. Kovaa tahtia, älyttömiä ruokakieltolistoja ja liian kovaa treeniä kukin jaksaa vähän omasta itsekurista riippuen parista viikosta pariin kuukauteen. Sen jälkeen palataan takaisin tuttuihin tapoihin. Tai aletaan huijaamaan itseään.

Tiukan tahdin uuvuttamana yht’äkkiä treenimäärä tippuu kuudesta kerrasta viikossa kertaan per viikko. Samaan aikaan todistellaan itselle, että kyllähän minä tässä kuitenkin edelleen kävelen työpaikallakin monta askelta päivässä ja käyn kerran kahdessa viikossa jumpalla. Niistä kieltolistalla olleista raaka-aineista onkin yhtäkkiä kaikki taas sallittuja, jos nyt ihan vaan vähäsen. Kaupasta ostetaan salaattia, mutta siihen pistetään puoli litraa salaattikastiketta niskaan, ”elän edelleen terveellisesti koska syön salaattia”. Yht’äkkiä karkkipäivä vaihtuu jokapäiväiseen herkutteluun, koska ”enhän minä ole tänään ehtinyt syödäkään mitään”.

Itseään on helppo huijata myös siinä, missä kunnossa on. Pahinta huijaamisen seuraus on silloin, kun sillä saattaa tehdä itselleen hallaa. Kuten vaikkapa synnytyksestä toipuminen. Kaksi viikkoa synnytyksestä 95% naisista on vielä äärimmäisen heikossa kunnossa ja kahdeksan viikkoa synnytyksestä ei todellakaan suurimmalla osalla ole lantionpohja valmiina treenirasitukselle, kyykkäämään ja juoksupoluille. On turhaa huijata itseään, että on ihan samassa kunnossa kuin ennen raskautta ja palata samoihin treeneihin niin pian kuin mahdollista. Tämä pätee myös ihmisiin, joilla on pitkä treenitauko, vuosi tai jopa kaksi.

***
Jos ihan tosissaan haluaa kesäkiloista eroon tai jouluksi kuntoon tai kohti bikinikuntoa tai mitä ikinä, niin kannattaa olla rehellinen itselleen! Mikä on oma lähtötaso liikunnan suhteen? Sen ei tarvitse olla samanlainen kuin jollain toisella tai edes samanlainen kuin itsellä kolme vuotta sitten. Mitkä on niitä omia kompastuskiviä ruokavalion suhteen? Onko koko päivän syömättä ja sitten mättää kaksin käsin klo 18-21 välisen ajan? Onko herkuttelu lähtenyt käsistä? Luuletko syöväsi terveellisesti ja liikkuvasi tarpeeksi? Mieti vielä. 😉 Kun on rehellinen itselleen, ymmärtää hyvinkin nopeasti missä ne omat kompastuskivet on. Sekä treenien puolella, että ravintopuolella.