Lämmin sydän SEKÄ nätti takapuoli.

Voi kuulkaa. On taas lempikirjoitukseni paikka: paasaus!

Paljon on ollut nyt juttua blogeissa ja mediassa somen paineista. Se on äärimmäisen hieno asia, että asiaa on alettu tuomaan esille niin paljon. Toivon, että se esilletuonti saavuttaa myös niitä nuoria somen käyttäjiä. MUTTA haluan kuitenkin sanoa taas sanasen. Nimittäin siitä, että eihän ne asiat taaskaan ole niin mustavalkoisia tai joko-tai-juttuja.

Olen itsekin kirjoittanut jo vuosia siitä, että ulkonäkö ei saisi olla prioriteetti nro 1. Siitä, että sixpack ja pyöreä peppu ei tuo yksinään onnea. Moni teistä varmasti muistaa kirjoituksiani aiheesta jo parin vuoden takaa. Se on huolestuttavaa kuinka kauniiksi some tekee ihmisten elämät, on tosiaan se valkoinen koti ja virheetön iho. Päivät on pelkkää linnunlaulua, skumppaa ja kauniita ystäviä. Niin ja tietysti niitä nättejä takapuolia. 😉 Kaikilla ei riitä valitettavasti harkintakykyä siihen, mikä on totta ja mikä on kaunisteltua totuutta. Tai pahimmillaan valheellista totuutta.

Ystäväni Emmi kerran sanoi hyvin somesta. Ihmisten pitäisi nähdä kuvien taakse. Siihen mitä kuvassa ei näy. Eikä hän kirjaimellisesti tarkoittanut pelkästään sitä, että kuvan ulkopuolelle on rajattu sotkuinen koti. Vaan ihan kaikkea. Ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan.

Mutta se mikä minua vähän häiritsee tässä somen paineiden puimisessa mediassa on se, että ei pohdita ollenkaan toista puolta. Harvoin ihmiset kuitenkaan ovat ihan niin yksipuoleisia ja yksivärisiä. Monelta ihmiseltä löytyy monta erilaista puolta ja kiinnostuksen kohdetta. Minä olen itse loistava esimerkki siitä! Rakastan kauniita asioita! Rakastan kauniita vaatteita, pitkiä hiuksia, lyhyitä hiuksia. Rakastan treenaamisen tuomaa hyvää oloa, endorfiinien täyttämää kehoa. Mutta tykkään myös siitä, että peilikuvani miellyttää minua. Olen äärimmäisen lämmin sydämeltäni, haluaisin kaikille hyvää. En halua ajatella kenestäkään lähtökohtaisesti pahaa. Rakastan ystäviäni. Perhe on minulle kaikki kaikessa ja tekisin mitä vain tyttäreni vuoksi. Mutta olen silti välillä hyvin turhamainen, tykkään tyttömäisistä jutuista: meikkaamisesta, hiusten kihartamisesta ja korkokengistä.

Ihan vähän meinaa pää hajota siihen, että nykyään täytyisi olla koko ajan todistelemassa jotakin. Jos laittaa kuvan instagramiin ripsipidennyksistä, pitää samalla muistaa kertoa, että toivoo maailman rauhaa. Jos ostaa vaatteen H&M:stä, ei voi samalla sanoa ostavansa mielellään kotimaista laatua. Jos kertoo treenitavoitteekseen pyöreän pepun ja kauniit hartiat, pitää heti seuraavana kertoa, kuinka juuri lahjoitti Pelastakaa Lapset Ry:lle viisituhattamiljoonaa. Jos syö jauhelihaa, ei voi tykätä oikeasti eläimistä. Jos käy maanantaina treenaamassa vaikka on pienen lapsen äiti, pitää todistella koko maailmalle sunnuntaihin asti kuinka rakastaa omaa lastaan. Jos laittaa selfien someen, on turhamainen eikä sydämeltään lämmin.

***

You got the point! Eikö vaan?

Lapsi somessa.

Olen miettinyt tätä asiaa nyt jonkin aikaa. En tiedä varmaksi omaa mielipidettäni. Tiesin aiemmin, mutta en tiedä enää.

Luin meidän lokakuun mammojen fb-ryhmästä mielenkiintoisen keskustelun tästä aiheesta ja päätin raapusta omia mietteitäni blogiin.

Kirjoitin raskaana ollessani tämän kirjoituksen ”Laitanko lapseni nettiin?” Kirjoitin silloin näin:

Itse olen ajatellut, että haluan jakaa lapsestamme – pienestä Vauva Pursiaisesta kuvia blogissa ja instagramissa. Samaa mieltä on Tuukka. Vauva tulee kuitenkin olemaan niin iso osa elämäämme ja todella rakas ja tärkeä osa sitä – miksi haluaisimme kätkeä jotain niin ihanaa?!
Tietysti olemme miettineet muutamia seikkoja kuvien suhteen. Mm. sen, että mitään paljaspeppukuvia emme laita nettiin. Emme myöskään mitään sellaisia, mitkä voisi jollain tapaa nolata lasta – lapsi potalla tai vauva kakkavaippaa vaihtaessa.
Olen miettinyt myös, että lapsen kasvaessa varmasti vähennän kuvien määrää ja mietin vielä tarkemmin, onko kuva sellainen ettei se halveeraa lasta. Haluan myös ajatella, että kuvat olisi sellaisia, joita vaikka kymmenen vuoden kuluttua nähdessään lapsi ei nolostuisi itse.

Olen nyt jo jonkin aikaa miettinyt, että pitäisikö Emman kuvien laittamista alkaa rajoittamaan. Nyt kun hän ei ole enää ihan vain pieni vauva, joka vain nukkuu ja näyttää samalta kuin kaikki muutkin vauvat. Nyt hän on jo oma persoona, pieni tytöntyllerö. Ymmärrän myös heitä, jotka ovat rajanneet oman lapsensa kokonaan pois somesta.

Maailma muuttuu!

On hankala verrata meidän omaan lapsuuteemme 80-luvulle tällaista asiaa. Me elämme somea nyt vasta muutaman vuoden kokemuksella, meidän lapsemme tulevat kasvamaan somen kanssa. Jos nyt tällä hetkellä koulussa kiusataan jotain lasta somessa olevan kuvan takia, voi hyvin olla ettei enää viiden vuoden päästä niin ole – sillä se on silloin jo niin yleistä. Lapsethan kiusaavat erilaisuuksista, asioista jotka eivät ole arkipäivää ja yleistä.

Mitä someen voi laittaa?

Olen edelleen sitä mieltä, että en halua laittaa Emmasta kuvia, joissa hän on alasti tai tekee jotain sellaista, joka voisi olla myöhemmin hänen mielestään noloa. Tietenkään en voi tietää, mikä hänen mielestään on noloa ja mikä ei. Mutta voin päätellä ainakin osan. Kun Emma menee tarhaan ja kouluun, kysyn ehdottomasti häneltä aina luvan kuvien julkaisemiseen.

Perhebloggarit ja julkisuuden henkilöt

Monet bloggaajat ja julkisuuden henkilöt rajaavat kuvistaan lastensa naamat pois. Mutta perhebloggaajat ja monet julkisuuden henkilöt myös näyttävät oman lapsensa naaman. Olen miettinyt, että jos vaikkapa minua enemmän seuraajia omaavilla henkilöillä on kuvia somessa omista lapsistaan voi minullakin olla. Somessa lapsensa/lastensa kuvia löytyy mm. Nanna Karalahdelta, Martina Aitolehdeltä, Mutsis on -bloggaaja Emilialta, Umpulta, Fit you too -Katrilta, Hilla’s Blogin Hillalta, Laura Peipolta, Hanna Gullichseniltä, Oi mutsi mutsi -bloggaaja Elsalta, Juoksujalkaa Lauralta jne jne… Vaikka omia tekemisiään ei kannata verrata muiden tekemisiin, voi tässä asiassa kuitenkin miettiä ettei ole ainut, joka someen jakaa vauva/lapsikuvia.

***

Joka tapauksessa, olen kuitenkin nyt miettinyt sitä miten kauan vielä jaan näinkin paljon Emmasta someen. Syksyllä aloitan treenihommat kunnolla ja palaan myös töihin. Sitä kautta olen ajatellut, että blogini palaisi taas enemmän ”juurilleen” ja sinne treeni/hyvinvointi-maailmaan. Mutta koska Emma on iso(in) osa elämääni, haluan ylpeänä äitinä hänestä aina välillä kertoa tulevaisuudessakin.

***

Mitä ajatuksia tämä aihe teissä herättää?