Lapsi somessa.

Olen miettinyt tätä asiaa nyt jonkin aikaa. En tiedä varmaksi omaa mielipidettäni. Tiesin aiemmin, mutta en tiedä enää.

Luin meidän lokakuun mammojen fb-ryhmästä mielenkiintoisen keskustelun tästä aiheesta ja päätin raapusta omia mietteitäni blogiin.

Kirjoitin raskaana ollessani tämän kirjoituksen ”Laitanko lapseni nettiin?” Kirjoitin silloin näin:

Itse olen ajatellut, että haluan jakaa lapsestamme – pienestä Vauva Pursiaisesta kuvia blogissa ja instagramissa. Samaa mieltä on Tuukka. Vauva tulee kuitenkin olemaan niin iso osa elämäämme ja todella rakas ja tärkeä osa sitä – miksi haluaisimme kätkeä jotain niin ihanaa?!
Tietysti olemme miettineet muutamia seikkoja kuvien suhteen. Mm. sen, että mitään paljaspeppukuvia emme laita nettiin. Emme myöskään mitään sellaisia, mitkä voisi jollain tapaa nolata lasta – lapsi potalla tai vauva kakkavaippaa vaihtaessa.
Olen miettinyt myös, että lapsen kasvaessa varmasti vähennän kuvien määrää ja mietin vielä tarkemmin, onko kuva sellainen ettei se halveeraa lasta. Haluan myös ajatella, että kuvat olisi sellaisia, joita vaikka kymmenen vuoden kuluttua nähdessään lapsi ei nolostuisi itse.

Olen nyt jo jonkin aikaa miettinyt, että pitäisikö Emman kuvien laittamista alkaa rajoittamaan. Nyt kun hän ei ole enää ihan vain pieni vauva, joka vain nukkuu ja näyttää samalta kuin kaikki muutkin vauvat. Nyt hän on jo oma persoona, pieni tytöntyllerö. Ymmärrän myös heitä, jotka ovat rajanneet oman lapsensa kokonaan pois somesta.

Maailma muuttuu!

On hankala verrata meidän omaan lapsuuteemme 80-luvulle tällaista asiaa. Me elämme somea nyt vasta muutaman vuoden kokemuksella, meidän lapsemme tulevat kasvamaan somen kanssa. Jos nyt tällä hetkellä koulussa kiusataan jotain lasta somessa olevan kuvan takia, voi hyvin olla ettei enää viiden vuoden päästä niin ole – sillä se on silloin jo niin yleistä. Lapsethan kiusaavat erilaisuuksista, asioista jotka eivät ole arkipäivää ja yleistä.

Mitä someen voi laittaa?

Olen edelleen sitä mieltä, että en halua laittaa Emmasta kuvia, joissa hän on alasti tai tekee jotain sellaista, joka voisi olla myöhemmin hänen mielestään noloa. Tietenkään en voi tietää, mikä hänen mielestään on noloa ja mikä ei. Mutta voin päätellä ainakin osan. Kun Emma menee tarhaan ja kouluun, kysyn ehdottomasti häneltä aina luvan kuvien julkaisemiseen.

Perhebloggarit ja julkisuuden henkilöt

Monet bloggaajat ja julkisuuden henkilöt rajaavat kuvistaan lastensa naamat pois. Mutta perhebloggaajat ja monet julkisuuden henkilöt myös näyttävät oman lapsensa naaman. Olen miettinyt, että jos vaikkapa minua enemmän seuraajia omaavilla henkilöillä on kuvia somessa omista lapsistaan voi minullakin olla. Somessa lapsensa/lastensa kuvia löytyy mm. Nanna Karalahdelta, Martina Aitolehdeltä, Mutsis on -bloggaaja Emilialta, Umpulta, Fit you too -Katrilta, Hilla’s Blogin Hillalta, Laura Peipolta, Hanna Gullichseniltä, Oi mutsi mutsi -bloggaaja Elsalta, Juoksujalkaa Lauralta jne jne… Vaikka omia tekemisiään ei kannata verrata muiden tekemisiin, voi tässä asiassa kuitenkin miettiä ettei ole ainut, joka someen jakaa vauva/lapsikuvia.

***

Joka tapauksessa, olen kuitenkin nyt miettinyt sitä miten kauan vielä jaan näinkin paljon Emmasta someen. Syksyllä aloitan treenihommat kunnolla ja palaan myös töihin. Sitä kautta olen ajatellut, että blogini palaisi taas enemmän ”juurilleen” ja sinne treeni/hyvinvointi-maailmaan. Mutta koska Emma on iso(in) osa elämääni, haluan ylpeänä äitinä hänestä aina välillä kertoa tulevaisuudessakin.

***

Mitä ajatuksia tämä aihe teissä herättää? 

Onko sinulla somebrändi?

Oletko somevaikuttaja? Teetkö työtä osittain somessa tai kokopäiväisesti? Vai onko some sinulle vapaa-ajan harrastus? Oletko miettinyt onko sinulla oma somebrändi? Minkälainen se on?

Varsinkin jos teet työtä somessa, brändääminen on tärkeää! Se, miten juuri sinä eroat muista somessa.

Minä olen kirjoittanut blogia pian viisi vuotta. Tai itse asiassa blogisynttärit taisivat mennä jo! Nyt keväällä tuli täyteen viisi vuotta.
Alusta asti minulla on ollut kaiken pohjana se, että kerron totuuden. Puhun asioista niiden oikeilla nimillä, olen sellainen kuin olen. Sellainen iloinen ja positiivinen kuin olen, niin iloinen että moni on tullut kysymään, oletko oikeasti tuollainen? Kyllä, olen minä. Mutta olen minä myös huonolla tuulella ja minulla on myös ihan täyspaskoja päiviä. Päätin vain joskus, että en halua velloa negatiivisuudessa, enkä varsinkaan jakaa sitä eteenpäin. Vaikka onhan minullakin välillä vähän ”ei niin iloisia” -postauksia. 😉

Pari viimeistä vuotta bloggaaminen on ollut minulle työtä. Olen saanut siitä palkkaa tai palkkioita. Silti ajattelen omaa someani myös vapaa-aikana. En halua omasta somebrändistäni vain työ-sellaista. Se, mikä minulla jo alusta asti on ollut kaiken pohjana, on edelleen. Totuus.

Kävin sunnuntaina Emmi Lehtomaan järjestämässä Kirkasta somebrändisi -koulutuksessa Lupaus-Studiolla. Koulutus oli todella mielenkiintoinen ja inspiroiva. Meitä oli koulutuksessa erilaisia somevaikuttajia, erilaisilla taustoilla, erilaisilla seuraajamäärillä ja erilaisilla tavoitteilla. Tämä oli yksi koulutuksen rikkaus. Kuulla kokemuksia ja mielipiteitä muilta ja vielä sellaisilta, jotka eivät välttämättä ihan prikulleen samaa hommaa tee kuin itse. Emmi on järjestämässä syksyllä tällaisen koulutuksen / workshopin uudelleen, joten seuratkaahan Emmin somea!

Emmi oli koonnut meille erilaisia tehtäviä ja heitteli ilmaan paljon kysymyksiä siitä, minkälainen juuri sinun somebrändisi on nyt ja minkälainen sen haluaisit olevan.
Kysymykset ja tehtävät olivat todella hyviä. Koulutuksen aikana minulle oikeasti ihan kirkastui se, minkälainen minä haluan oman somebrändini olevan. Uskokaa tai älkää, vaikka blogissani on kuukausittain satoja tuhansia klikkejä ja instagramissa seuraajia yli 16 000, on minulla välillä epäilykseni omaa tekemistä kohden.

Emmi kysyi meiltä mm. ”minkä värin näette, kun ajattelette teidän somebrändiä nyt ja minkä värisenä haluaisitte sen nähdä?”. Vastasin, että näen oman instagramin ja blogin punakeltaisena, sellaisena räiskyvän värisenä ja monivärisenä. Jostain syystä kuitenkin vastasin, että haluaisin nähdä sen pastellinsävyisenä tulevaisuudessa. Kun sitten lähdin avaamaan tätä vastausta, ymmärsin etten oikeasti halua haalentaa värejä. Se on vain jokin uskomus päässäni, että sellaiset blogit ja ig-tilit menestyvät parhaiten, joissa paistaa seesteisyys, vaaleat värit ja tarkoin harkitut asiat. Se sama uskomus vie minut välillä ajattelemaan, että lukijani haluavat hillitympää ja seesteisempää linjaa.. mutta itse asiassa en usko sen olevan niin.

Kuitenkin kun taas kerran katson itseäni peilistä ja mietin taas kerran sitä pohjaa, mikä somellani on ollut alusta asti – ei pastellinsävyisyys olisi minun totuuteni. Se voi olla jonkun toisen. Mutta niinhän me somevaikuttajatkin olemme erilaisia. Toiset ovat hillitympiä ja seesteisempiä. Ja toiset räiskyvät enemmän. Onneksi on molempia. 🙂 Sillä niinhän on lukijoitakin.

Välillä mietin, miksi yritän hillitä itseäni? Miksen antaisi vain palaa? Se, että blogiani ja instagramia seuraa niin suuri määrä ihmisiä on vaikuttanut siihen, että yritän jollain tapaa jarruttaa ja olla hillitympi. Seesteinen, aikuinen nainen. Mutta kun enhän minä ole sellainen. 
Olen päättänyt tämän aiemminkin, mutta nyt luotan päätökseeni. Annan palaa ja olen juuri niin monivärinen ja räiskyvä, kun haluan. Monivärinen tarkoittaa myös sitä, että välillä voi olla mustaa tai vaikka niitä pastellinsävyjä. 

Tämän opin kirjoitan nyt syvälle päähäni ja suosittelen samaa muillekin:

Ole luottavaisesti aina oma itsesi. Kukaan muu ei ole sinä ja juuri siksi sinä olet ainutlaatuinen ja uniikki!

***