Ajatuksia siitä, että elämä on julkista.

Välillä saan kysymyksiä siitä, että miltä se tuntuu kun elämä on julkista. Se, että tuhannet ja tuhannet ihmiset tietää mitä teen ja mitä mulle kuuluu. Joskus mietin tätä itsekin.

Varsinkin Emman suhteen välillä mietin, että en halua enää niin paljon jakaa juttuja hänestä. Ainakaan kovin yksityiskohtaisesti joka päivä. Ehkä joku on huomannutkin, että Emma ei enää vilahtele jokaisessa blogipostauksessa, eikä kaikki poastus-aiheet pyöri lapsen ympärillä. 🙂

Mua ei oikeastaan ”haittaa” se, että kirjoitan julkista blogia ja päivitän kuulumisia IG:ssä. Syy miks se ei mua vaivaa on se, että rajaan asioita pois. Mulla on aika tarkkoja rajoja, on paljon asioita joista en puhu somessa. Niistä yks on raha ja talous. Mä tiedän, että monia kiinnostaa raha-asiat. Monesti saan toiveita, että voisitko kertoa teidän perheen rahankäytöstä ja miten jaatte kauppalaskut ja muut laskut. Mutta rahasta en halua puhua. 🙂

Toinen asia, jonka oon rajannut pois on mun ystävät ja perhe. Tottakai välillä joku mun ystävä (joka ei oo jollain tapaa itse somessa esillä) saattaa vilahtaa jossain postauksessa ja/tai IG:ssä. Samoin mun äiti ja veli tai appivanhemmat, tai täti ja serkku. Mutta pääosin haluan pitää heidät pois mun somekanavista. Mun blogi tai IG ei käsittele mun veljen tai äidin elämää tai kenenkään mun ystävän elämää, siks en heitä halua tuoda täällä esiin jatkuvasti. Jotenkin musta myös tuntuu, että on mun velvollisuus huolehtia ettei ne täällä näy tai etten aina heitä tavatessani vaan kuvaa jotain videoita jne..

Kyllä mä tottakai joskus mietin, että vitsi toikin kaupantäti tai kadulla vastaantuleva ihminen tietää mitä oon syöny eilen lounaaksi tai koska oon käynyt viimeks salilla. Mutta kun se mitä kerron on kuitenkin suurimmaksi osaksi aika pintapuolista, ei tunnu se pahalta. Jos tuntuisi, tuskin tätä tekisin. 🙂 Sellainen päiväkirjamainen bloggaaminen ei enää oo mun juttu, se oli sitä silloin ihan alussa. Mutta nyt, kun seuraajamäärät on aika isot, oon halunnut lopettaa sellaisen. Silläkin tavalla rajaan sitä, että kaikki ei koko ajan tiedä missä meen ja mitä teen.

Kuvasin tällä viikolla kahden päivän MyDay-videon. Eli kaks päivää kävelin aamusta iltaan kännykkä kädessä ja kuvasin. Leikkasin ja koostin niistä sitten IGtv:hen 8 minuutin pituisen videon, jota oli toivottu. Jo tokan päivän aamulla musta kuitenkin tuntui, että en jaksa. 😀 No kuvasin sen päivän lupausteni mukaisesti loppuun, mutta oli huojentava fiilis, kun tiesin ettei huomenna tarvi taas kuvata koko päivää kaikkea mitä teen. Mä en siis vois lähteä mihinkään ”Iholla” -sarjaan. 😉 Mutta tuon kahden päivän MyDayn voitte käydä kattomassa TÄSTÄ. Jos toi linkki ei aukene, niin mun IG-profiilista löytyy IGtv ja sieltä tämä on eka video.

***

 

Pitäiskö näyttää tissivakoa?

Siis voi apua! 😀 Mä en kestä! Tällaisia mietteitä meillä bloggaajilla pyörii päässä. Juteltiin tossa pari päivää sitten Umpun kanssa, että mitenköhän sitä saisi instagramin puolella seuraajien määrää kasvatettua. Se on osa meidän työtä ja mitä suurempi seuraajamäärä – sen paremmat yhteistyömahdollisuudet ja sitä paremmin mahdollisuus ansaita tuloja.

Viimeisen 3kk:n aikana katsotuimmat kuvat TOP3 sisältää tissivaon. 😉

Mulla on tosi ristiriitainen fiilis tän asian suhteen. Toisaalta mä haluaisin kasvattaa mun seuraajamääriä vielä entisestään. Mutta jos tapa saada seuraajia lisää on paljastavat kuvat tai joku muu tapa, mikä ei oo mua itseäni, en halua sitä tehdä. On hullua miettiä, että mulla on kuitenkin yli 17 300 seuraajaa ja silti oon alkanut miettimään ettei se riitä. Mun parhaimpia kuvia kuukaudessa katsotaan n.35 – 40 000 kertaa! Se on aika iso määrä se! Mutta monilla suomalaisilla somevaikuttajilla seuraajamäärä instagramissa on kuitenkin lähemmäs 100 000 tai yli ja siitä voi sitten miettiä kuinka monta kertaa heidän parhaita kuvia katsellaan kuussa!

Mä tiedän, että tissivakoa ja peppukuvia lisäämällä tulis lisää seuraajia. Mutta haluanko mä sellaisia seuraajia, jotka kirjoittelee mun kuviin ”suutelisin” tai ”kauniit rinnat sulla”.. No siis EN!!! 😀 Me ollaan just tästä puhuttu Umpun kanssa. Me ollaan kummatkin kuitenkin äitejä ja omataan aika samanlaiset arvot sen suhteen, että mitä halutaan someen laittaa. Sellaiset tissien tyrkyttämiskuvat ja/tai ”jooga-asennoissa” poseeraamiset stringit jalassa me jätetään mielellään muille.

Jos mä mietin ihan vaan Monnana (en bloggaajana tai somevaikuttajana) jotain ig-seuraajien määrää, sillä ei oo mitään merkitystä! Mä oon super tyytyväinen siihen mitä mulla on ja kiitollinen siitä kuinka moni mua seuraa. Ja varsinkin siihen minkälaiset ihmiset mua seuraa; samanlaiset kuin minä. On sitten lapsia tai ei. Iloiset, elämänmyönteiset ihmiset, jotka seisoo jalat maanpinnalla ja kulkee keskitietä maalaisjärjellä. 😉 😀 Eikö vaan?

Mutta jos mä mietin ig-seuraajien määrää työminän kautta mä mietin, että mun seuraajamäärää pitäis saada kasvatettua. Jotta mä pysyisin siellä vaikuttajien piirissä ja jotta mä saisin edelleenkin mielenkiintoisia ja mun seuraajia kiinnostavia yhteistöitä, joista saan voita leivän päälle.

Liian pelkistetyt ja epäaidot jutut alkaa instagramissa olla vähän nähty juttu. Paljon korostetaan aitoutta ja ei niin suunniteltuja kuvia. No, sitähän mun ig on aina ollut. 😀 Joten ei tarvi lähteä muuttamaan sitä puolta. Vaikka mä kyllä yhdessä vaiheessa mietin kovasti, että haluaisin sellaisen kauniin, rauhallisen, vaalean, hyvin harkitun ja ammattisisustajan + valokuvaajan taidoilla tehdyn feedin. No sellaista en koskaan kehittänyt ja hyvä niin. Mun kuvissa näkyy niitä Emman sukkia ja koirien leluja ja likaisia astioita.

Näitä lisää? 😉 Haha!

***

Kertokaahan te rakkaat seuraajani, minkälaiset kuvat mun ig:ssä kiinnostaa tai mitä vois olla enemmän?

Niin ja jos et vielä mua seuraa, niin TÄSTÄ pääset mun profiiliin seuraamaan! 😉