Some ja vanhemmuus

Aina tasaisin väliajoin näkee juttuja esim. IG:ssä, jossa pohditaan somea, someriippuvuutta ja myös somea + vanhemmuutta. Mä olen itsekin miettinyt näitä asioita tasaisin väliajoin. Oon pitänyt mm. sometaukoja ja koitan päivittäin miettiä kuinka paljon aikaa vietän somessa. Mulle some on kuitenkin sekä työ, että harrastus. Mun mielestä some on kaiken kaikkiaan super hyvä, vaikka monesti blogissa kirjoitankin sen varjopuolista. 😀

Tällä kertaa haluan vähän tarttua tähän some + vanhemmat -aiheeseen.

Mun mielestä nimittäin tässäkään asiassa ei oo vain yhtä ja oikeaa. Tai mustavalkoisesti vain mustaa ja valkoista! 😉 Mun mielestä on ensinnäkin vähän hassua, että jos joku äiti tai isä päivittää esim. insta-storyä monta kertaa päivässä – ajatellaan hänen olevan koko ajan kännykkä kädessä. Yksi IG-story kestää 10sek. Eli vaikka joka päivä tulisi 20 storyä, ei kännykkä niiden ajan olisi kädessä kuin yhteensä reilu kolme minuuttia. Vuorokaudessa on kuitenkin 24 tuntia.

Toinen juttu mikä on mun mielestä hassua, että sanotaan ettei vanhemmat oo läsnä jos on some. Mä itse käytän aikaa somessa, mutta teen sen silloin kun Emma ei oo läsnä. Paitsi ne IG-storyt, joita jonain päivänä tulee kaks ja jonain päivänä kymmenen. Eli yhteensä pari minuuttia. Muuten en oikeestaan ees voi ottaa kännykkää käteen, koska Emma haluaa sen saman tien. 😀

Mun mielestä on tosi tärkeää, että lapsi ei jää kakkoseksi kännykälle / somelle. Jos lapsi yrittää saada vanhempansa huomion, on se saatava. Ei niin, että pieni yrittää kertoa jotain tai ottaa katsekontaktia eikä sitä saa, kun vanhemman katse on kiinni kännykässä tai tietokoneessa.

Mun mielestä on myös tärkeää, että jo pienestä pitäen lapsi oppii siihen ettei koko ajan jommalla kummalla tai molemmilla vanhemmista oo kännykkä kädessä tai ainakin siinä 10cm päässä. Mä esim. laitan kännykän aina iltaisin äänettömälle ja usein se on myös korkean lipaston päällä, koska tosiaan jos Emma näkee sen – se haluaa sen. 😀 Sitten kun Emma menee nukkumaan, voin selata IG:tä jne.

Me ollaan Tuukan kanssa pidetty jo parin vuoden ajan säännöllisen epäsäännöllisesti somettomia aikoja. Päiviä, jolloin ei oteta kännykkää ollenkaan esiin. Ne päivät tekee hyvää ja niiden jälkeen on melkein aina ollu sellainen olo, että ei heti seuraavana aamuna tee mieli ottaa kännykkää esiin.

Oon sitä mieltä, että somesssa on tosiaan tosi paljon myös hyviä puolia. 🙂 Toki sen oman käytön miettiminen aina aika ajoin on ihan viisasta, mutta syyllistäminen siitä jos joku äiti tai isä (tai ihan kuka vaan) ottaa vähän enemmän IG-storyä tai laittaa pari kuvaa enemmän feediin, on ihan turhaa.

Kuvat: Ossi Pietiläinen

Lue myös mun aiemmat postaukset somesta: Some-vanhemmat ja Sometauko

***

Lisää sometaukoa, kiitos.

Kun nyt täällä lantsarit jalassa istun pienen alkeellisen mökin terassilla huomaan kaipaavani lisää sometaukoa. Yhtäkkiä suurin osa somessa olevista jutuista saa pulssin kiihtymään (ei hyvällä tavalla) ja stressitasot nousemaan. Niin moni haluaa päteä somessa(kin). Niin paljon kiiltokuvaa ja ihmeellistä käytöstä. Kun silmiin osuu yhdeltä jos toiselta liikunta-alan ryhmältä keskusteluja kuinka taas Hanna Partanen on mokannut – tekee mieli irtisanoutua koko somesta.

sometauko

On jännä huomata kuinka luonto oikeasti palauttaa meidät juurillemme. Kuinka metsän rajalla ja meren äärellä tuntee ihan maadoittuvan. Silloin huomaa sen, kuinka nopeasykkeisiä ja impulsiivisia meidän monien elämät ovat. Kuinka monta kertaa päivässä tulee käytyä facebookissa tai instagramissa? Ihan oikeasti, onko joku laskenut omaa käyttäytymistään? Ja onko niidenkään kahden median käyttö millään tapaa tarpeellista päivittäin? Sitäkin tulee mietittyä.

 

Tiedän, tai ainakin luulen, että kun palaamme täältä maaseutumatkaltamme kotiin ja työt alkavat, minäkin olen taas somen pauloissa. Huomaan myös, että vaikka kuinka onkin ihanaa olla ilman jokahetkistä somen pläräämistä, silti ajoittain mietin onko siellä tapahtunut jotain mitä haluaisin nähdä? Tai jäänkö jostain paitsi kun en tiedä 10min välein, onko joku nyt lisännyt uuden kuvan instagramiin, onko minulle tullut lisää seuraajia tai onko joku kirjoittanut hyvän päivityksen facebookkiiin. Että kuinka sitä onkaan tullut riippuvaiseksi somekanavista.

Snapchat, se itselleni uusin kaikista, tuntuu tällä hetkellä ns. vaivattomimmalta sovellukselta. En ihan hirveästi seuraa muita siellä, muutamaa kaveria vain. Itse lisään jonkun videon sieltä täältä. Joskus useamman putkeen. Mutta sitten tulee kuitenkin mietittyä, onko tämäkään tarpeellista? Tai että mitä siitä kukaan kostuu jos näkee minun aamupalalautaseni?

Some kehittyy koko ajan. Ihan koko ajan tulee uusia sovelluksia ja medioita. Niistä on nuorimmat perillä ensimmäisenä. Facebook on nykyään pääosin vain yli kolmekymppisten paikka. Siellä ollaan me aikuiset ja meidän vanhempamme ja ehkä myös isovanhemmat. Sitten on periscopet ja muut, joista ainkaan itselläni ei ole mitään hajua. Eikä myöskään halua. Mutta ymmärrän sen, että ne kehittyvät ja yleistyvät. Myös vanhempien ihmisten keskuudessa. Tiedän jo nyt, että hyvän ystäväni isovanhemmat käyttävät snapchattia.

***

Sometauko on asia, jota useampi nykyään kaipaa. Yhä useammin näkee siellä somessa, että joku on taas pitämässä sometaukoa. Joku pitää päivän, joku viikon. Mutta on mielenkiintoista huomata elävämme niin someyltäkylläisyydessä nykyään, että moni haluaakin siitä hetkittäin eroon. Muutama vuosi sitten haluttiin kaikenlaiset vempaimet, jotka mahdollistivat somen käytön missä tahansa maailman kolkassa. Nyt halutaan lähteä sinne maailman kolkkaan ja jättää kännykät ja läppärit kotiin. Ainakin me vähän vanhemmat. Nuorille some on elämä.

Ensi viikolla matkamme jatkuu Itä-Suomeen, Nurmekseen Tuukan vanhempien mökille. Siellä meinaamme pitää taas sometaukoa. On hassua miten jo odotankin sitä, vaikka vasta pari päivää sitten pidin sometauon. On myös hassua, että samaan aikaan some ahdistaa ja koukuttaa. Ei osaa olla täysin ilman, mutta määrällisesti iso käyttö tuntuu koko ajan ahdistavammalta.