Miksi seuraat blogeja?

Olin tiistaina ensimmäistä kertaa PING Festivaaleilla! Sain kutsun työnantajaltani A-lehdiltä ja mahtavaa kun sain!! Olin kuullu Pingistä jo aiemmin ja pelkästään hyvää. Mielenkiintoinen tapahtuma vaikuttajille ja yrityksille. Oli super inspiroiva ja kiinnostava aamupäivä!

Aamu alkoi aamiaisella Clarion Hotellissa, jossa koko tämä tapahtuma oli. Sisääntullessa oli ihana fiilis, iloiset ihmiset otti vastaan ja hymyili. Myös halasivat! 🙂 Festarit oli upeen näköiset, kukkia ja valoja ja värejä! Aamiaisen jälkeen suunnattiin Piian kanssa kuuntelemaan ensimmäisiä luentoja mm. brändäämisestä.

Oli tosi mielenkiintoista nähdä tutkimuksia siitä miksi suurin osa ihmisistä lukee blogeja. Päällimmäisinä syinä nousi informaation ja inspiraation saaminen. Oli myös kiinnostavaa kuulla siitä miten ihmiset luottavat yritysten mainontaan versus bloggaajien tai muiden somevaikuttajien suosittelemiin tuotteisiin. Suomalaiset luottavat yritysten mainontaan 20% ja bloggaajien suosittelemiin tuotteisiin tai palveluihin 44%. 🙂

H2H = Human to human -markkinointi kasvaa ja lukijoita oikeesti kiinnostaa mitä joku bloggaaja tai tubettaja jostain palvelusta tai tuotteesta sanoo. Yhä enemmän myös yritykset ja vaikuttajat haluu tehdä aitoja omannäköisiä kampanjoita. Kukaan ei halua sanoa, että ”tää on tosi hyvä tuote ja just paras kaikille”. Halutaan kertoa miks joku tuote sopii just jollekin ja oikeita kokemuksia.

Blogeista ja tubekanavista haetaan koko ajan enemmän just sitä aitoa ja vähän jopa rosoista menoa. Mutta toisaalta myös tosi kauniit ja ammattimaiset kuvat, sisustus ja muoti on suosittua seurattavaa eri kanavissa. Mun mielestä nää on tosi mielenkiintoisia juttuja!! Mä aina täällä välillä kysynkin teiltä postaus-aiheita/toiveita ja muutenkin oon tosi kiinnostunut siitä minkälaisesta sisällöstä just TE mun blogin lukijat tykkäätte.

Päivän aikana syötiin myös runsas lounas ja saatiin glitteriä hiuksiin ja mihin kukakin halus. 😉 Mä laitoin kotona jo poskipäähän glitteriä ja Pingissä myös hiuksiin. <3 Lounaalla mun ja Piian seuraan liitty myös Katri ja Jutta ja yhdessä jatkettiinkin päivän ehkä kiinnostavimpaan luentoon. Pingissä näin paljon tuttuja ja myös hyviä ystäviä.

Luento, joka oli kiinnostavin koko päivässä oli Natalia Salmelan pitämä luento siitä kuinka tehdä blogista menestyvä. Mä sain Natan luennosta tosi paljon inspiraatiota ja fiilistä! Natan jutut on aina purru muhun ja tälläkin kertaa faktat ja huumori yhdessä kolahti.

***

Mä oon tosi onnellinen, että mulla on tää blogi ja te ootte siellä mun kanssa! Se, että mä sanon nykyään ammatikseni bloggaja ja somevaikuttaja on mulle ylpeyden aihe. Joskus kun blogini perustin vuosia sitten, haaveilin siitä jospa ehkä joku päivä saisin tästä työn. Nyt se on sitä! 

Kertokaa miksi te luette blogeja? Inspiraatio, motivaatio, tieto, arvonnat, bloggaajan persoona, kauniit kuvat vai mikä? 🙂

Pitäiskö näyttää tissivakoa?

Siis voi apua! 😀 Mä en kestä! Tällaisia mietteitä meillä bloggaajilla pyörii päässä. Juteltiin tossa pari päivää sitten Umpun kanssa, että mitenköhän sitä saisi instagramin puolella seuraajien määrää kasvatettua. Se on osa meidän työtä ja mitä suurempi seuraajamäärä – sen paremmat yhteistyömahdollisuudet ja sitä paremmin mahdollisuus ansaita tuloja.

Viimeisen 3kk:n aikana katsotuimmat kuvat TOP3 sisältää tissivaon. 😉

Mulla on tosi ristiriitainen fiilis tän asian suhteen. Toisaalta mä haluaisin kasvattaa mun seuraajamääriä vielä entisestään. Mutta jos tapa saada seuraajia lisää on paljastavat kuvat tai joku muu tapa, mikä ei oo mua itseäni, en halua sitä tehdä. On hullua miettiä, että mulla on kuitenkin yli 17 300 seuraajaa ja silti oon alkanut miettimään ettei se riitä. Mun parhaimpia kuvia kuukaudessa katsotaan n.35 – 40 000 kertaa! Se on aika iso määrä se! Mutta monilla suomalaisilla somevaikuttajilla seuraajamäärä instagramissa on kuitenkin lähemmäs 100 000 tai yli ja siitä voi sitten miettiä kuinka monta kertaa heidän parhaita kuvia katsellaan kuussa!

Mä tiedän, että tissivakoa ja peppukuvia lisäämällä tulis lisää seuraajia. Mutta haluanko mä sellaisia seuraajia, jotka kirjoittelee mun kuviin ”suutelisin” tai ”kauniit rinnat sulla”.. No siis EN!!! 😀 Me ollaan just tästä puhuttu Umpun kanssa. Me ollaan kummatkin kuitenkin äitejä ja omataan aika samanlaiset arvot sen suhteen, että mitä halutaan someen laittaa. Sellaiset tissien tyrkyttämiskuvat ja/tai ”jooga-asennoissa” poseeraamiset stringit jalassa me jätetään mielellään muille.

Jos mä mietin ihan vaan Monnana (en bloggaajana tai somevaikuttajana) jotain ig-seuraajien määrää, sillä ei oo mitään merkitystä! Mä oon super tyytyväinen siihen mitä mulla on ja kiitollinen siitä kuinka moni mua seuraa. Ja varsinkin siihen minkälaiset ihmiset mua seuraa; samanlaiset kuin minä. On sitten lapsia tai ei. Iloiset, elämänmyönteiset ihmiset, jotka seisoo jalat maanpinnalla ja kulkee keskitietä maalaisjärjellä. 😉 😀 Eikö vaan?

Mutta jos mä mietin ig-seuraajien määrää työminän kautta mä mietin, että mun seuraajamäärää pitäis saada kasvatettua. Jotta mä pysyisin siellä vaikuttajien piirissä ja jotta mä saisin edelleenkin mielenkiintoisia ja mun seuraajia kiinnostavia yhteistöitä, joista saan voita leivän päälle.

Liian pelkistetyt ja epäaidot jutut alkaa instagramissa olla vähän nähty juttu. Paljon korostetaan aitoutta ja ei niin suunniteltuja kuvia. No, sitähän mun ig on aina ollut. 😀 Joten ei tarvi lähteä muuttamaan sitä puolta. Vaikka mä kyllä yhdessä vaiheessa mietin kovasti, että haluaisin sellaisen kauniin, rauhallisen, vaalean, hyvin harkitun ja ammattisisustajan + valokuvaajan taidoilla tehdyn feedin. No sellaista en koskaan kehittänyt ja hyvä niin. Mun kuvissa näkyy niitä Emman sukkia ja koirien leluja ja likaisia astioita.

Näitä lisää? 😉 Haha!

***

Kertokaahan te rakkaat seuraajani, minkälaiset kuvat mun ig:ssä kiinnostaa tai mitä vois olla enemmän?

Niin ja jos et vielä mua seuraa, niin TÄSTÄ pääset mun profiiliin seuraamaan! 😉