Uusi ammatti / vanha ammatti?

Minusta tulee isona hyvä iskelmälaulaja.
Sitten levyjä teen, kunnes naimisiin meen
jonkun juhannuksen aikana.

Minusta tulee isona paras tenniksen pelaaja.
Aina pyttyjä saan, niitä kaappiini paan,
voiton otan joka kerralla.

Minusta tulee isona joku semmonen karjakko,
joka lehmiä lellii ja niityllä kellii
ja tuo kukkia myös maljakkoon.
 

Minusta tulee isona ihan oikea lentäjä.
Halki ilmojen tien minä ihmiset vien
sinne, minne ne on vietävä.

Minusta tulee isona kiltti sairaanhoitaja.
Minä hoitelen vaan, kaikki terveeks saan,
olen heikommille voimana.

Minusta tulee isona oman kuormurin kuljettaja.
Ajan lastia vaan kuorma kukkurallaan,
kaikki tiet on minun tunnettava.

Minusta tulee isona oikein kuuluisa taiteilija.
Taulut kauniit mä luon, niitä näyttelyyn tuon,
sitten tulee joku ostaja.

Kaikista tulee isona jotain aivan varmasti.
Kyllä haaveilla saa, pannaan onnistumaan
oma unelmien ammatti.

Tuo viimeinen kappale tästä kaikille tutusta lastenlaulusta on niin ihana. Niinpä! Niinhän sen pitäisi mennä. Ehkä juuri sen vuoksi, tämä postaus on ollut minulla luonnoksissa jo keväästä saakka. Mikä on minun unelmien ammatti? Luulin jo löytäneeni sen.

Sitähän sanotaan, että jokaisella ihmisellä on jokin asia missä on tosi hyvä. Että jokainen on oikeasti hyvä jossain. Minä uskon niin ja uskon, että moni ihmisistä on hyvä monessakin asiassa. Ja sitten on niitä, jotka eivät ole vielä löytäneet sitä asiaa missä ovat hyviä – tai eivät ole osanneet tarkastella omia taitojaan.
Minulle esitettiin viime viikolla kysymys, joka liittyi työasioihin. Kysymys kuului:

Mikä on asia, jossa sinä olet Monna ihan paras ja mitä rakastat tehdä eniten? 

Hetken pohdittuani tiesin vastauksen. Rakastan sitä, että voin innostaa, motivoida, kannustaa ja tsempata ihmisiä. Rakastan sitä, että voin auttaa löytämään ihmisten omat vahvuudet ja uskomaan itseensä. Minun mielestäni on ihana nähdä ihmisissä onnistumisen tunteita ja ja sitä kuinka ylpeitä he ovat itsestään, vaikkeivat aina sitä ihan myönnäkään. 😉

Minun taitoni on saada ihmiset tuntemaan itsensä hyväksi. Se voi kuulostaa jonkun korviin ihan älyttömältä. Mutta tulin siihen tulokseen keskusteltuani ystäväni kanssa, että sitä ei ymmärrä kaikki. Eikä se haittaa. Joku ulkopuolinen voi ajatella sen olevan teeskentelyä tai epäaitoa toimintaa. Mutta ne, ketkä tuntevat minut, tietävät sen olevan täydestä sydämestä ja 100% aitoa. Viime viikolla minun ystäväni kysyi minulta miten suhtaudun muihin ihmisiin ja käyttäydyn vieraassa tai tutussa seurassa. Hetkeän pohdittuani vastasin, että haluan olla ihmisille hyvä. Haluan nähdä ihmisten ilon ja tykkään tehdä jokaisen olosta hyvän ja tykätyn.

Jos mietin jotain unelma-ammattia, sellaista mitä voisin tehdä jos vaan kaikki kliksahtaisi kuin saduissa. Ei vastaus olisi kuitenkaan ihan yksinkertainen juttu. Toisaalta unelma-ammattini olisi jonkinlainen ”hyväntahdon lähettiläs”. Voisin toimia jonkinlaisessa valmennusroolissa, motivoida ja kannustaa ihmisiä. Ehkä siis nimenomaan nykyinen työni. Toisaalta voisin auttaa ihmisiä löytämään omat unelmansa, taitonsa ja supervoimansa. Voisin toisaalta toimia myös jonkinlaisissa esimiestehtävissä, mutta en kuitenkaan missään ihan ns. normi työpaikassa. Ja sitten vielä tämän päälle minua kiinnostaa todella kovasti media, markkinointi ja some. Jokin työ niiden aiheiden parissa olisi älyttömän kiinnostavaa! Että vinkatkaa vaan, jos tiedätte avoinna olevia työpaikkoja.. 😉

***

En tiedä, tulevaisuus on aina avoin ja se saattaa tuoda eteen mitä vain! 🙂 Mutta jos tietää omat taidot ja vahvuudet, voi niitä ainakin yrittää hyödyntää omassa arjessa ja ehkä siinä työelämässäkin! 🙂 Vai mitä olette mieltä?

Mitä kuuluu?

Tämä(kin) viikko on mennyt hurjaa kyytiä. Puhuttiin eilen Tuukan kanssa illalla, että tuntuu ettei elämässä ole mitään hengähdystaukoa tällä hetkellä. Kun työt on tehty (tai ainakin siltä päivältä kone kiinni laitettu), on koirien ulkoilutukset, Emman kanssa leikkiminen ja sen perässä jatkuva juokseminen, kodin siivoaminen, ruokaakin pitäisi ehtiä laittamaan. Mutta missä vaiheessa ehtii hengähtää? Tulimme siihen lopputulemaan, että nämä nyt oikeasti on niitä ruuhkavuosia ja hengähdystaukoja tulee iltaisin kun koneet on kiinni, koirat ja Emma nukkuu. Silloin on vaan annettava kodin olla sotkuinen ja pötköttää edes puoli tuntia sohvalla tekemättä mitään.

On edelleenkin ja vielä vahvemmin priorisoitava tekemiset, mitä tekee milloinkin ja mitä jättää tekemättä tai siirtää huomiselle. On pistettävä kalenteriin ”vapaa päivä” ja pidettävä siitä kiinni. Mutta tällä hetkellä niitä vapaita päiviä vaan ei ole. Parin viikon päästä koittaa Helsingin CitySurvivors, huomenna alkaa syksyn ensimmäinen Muutos-valmennus, parin viikon päästä starttaa syksyn Treeniryhmä. Töitä on enemmän kun ehtii tehdä. Kirjamme kuvauksia on viikottain ja tietysti sisältöäkin pitäisi ehtiä kirjoittamaan. Sähköposti on pullollaan lukemattomia viestejä ja imuroinnistakin on ainakin viikko (onneksi on rikkalapio ja harja). Emma kehittyy hurjaa vauhtia ja kaksi työpäivää viikossa ei todellakaan tunnu riittävän, koska kaikki muu aika menee 24/7 Emman kanssa.

Kaiken tämän keskellä on kuitenkin ihania juttuja niin paljon, että kun on vaan päättänyt selvitä ruuhkavuosista – se on mahdollista. Kun taas kerran alkaa ihan tosissaan miettimään mistä se kiire syntyy, minkälaisista asioista päivät täyttyy – huomaa oikeastaan kaiken tekemisen olevan sellaista mistä nauttii. Töihinpaluu on ollut virkistävää. Emman kanssa touhuaminen on niin hienoa, kun vuorovaikutus koko ajan paranee, on päivittäin sellaisia sydämen pakahduttavia hetkiä. Näen äitiystäviä ja muita ystäviä arkisin lounaan merkeissä tai kahvikupposella, niistä hetkistä saa myös energiaa.

Mutta tietysti kun yksittäisiä asioita kertyy kalenteri pullolleen, ei ne kivatkaan asiat tunnu enää kivoilta. Tai ainakin ne aiheuttaa stressiä. Se on aika kamalaa. Olen aina ollut huono priorisoimaan ajankäyttöä. Haluan niin kovasti olla kaikessa mukana mihin pyydetään. Koko elämä on niin intensiivistä tällä hetkellä, että välillä sitä vaan kaipaa sellaista kahdenkymmenenneljän tunnin täyslepoa. Haaveilen myös matkustamisesta, jostain lomamatkasta sellaisessa All inclusive -kohteessa.. aurinko paistaisi ja me saataisiin Tuukan kanssa vaan olla möllöttää. Edes vuorotellen, sillä aikaa kun toinen hääräisi Emman kanssa altaalla. 😉

Eilen saimme aloittaa kunniatehtävän, alkaa ystäväpariskuntamme pienen tytön kummiperheeksi.

Mietin myös sitä, onko tällaisen ajankäytön mestarin hyvä olla yrittäjänä. Poltanko itseni loppuun? Entä jos työ olisikin maanantaista perjantaihin klo 8-16 ja kun työpaikan ovi sulkeutuisi, alkaisi vapaa-aika. Ei yhtään sähköpostia klo 22 tai klo 06. Ei jatkuvaa miettimistä siitä mitä seuraavaksi proggikseksi. Ehkä sitä ehtisi enemmän siivoamaan ja ihan vaan vaikka olemaan.

***

Ajatelkaa, tasan kolme vuotta sitten olen kirjoittanut tämän postauksen: Avoin kirje kaikille ystävilleni ja rakkailleni . Niin sitä vaan tulee painittua samojen asioiden kanssa vuodesta toiseen.