Pienin askelin paluu arkeen!

Ensimmäinen työviikko takana! Virallisesti minulla on ollut vain kaksi työpäivää, jolloin toisena päivänä Emma oli mummulla hoidossa ja toisena päivänä iskän kanssa.

Maanantaina, kun jätin Emman äidilleni hoitoon ja lähdin tekemään töitä – tuntui todella haikealta. Ihan hassua! Vaikka Emma on ennenkin ollut äidilläni hoidossa, nyt tuntui erilaiselta. Jotenkin niin viralliselta jättää toinen sinne töröttämään mummun syliin ja itse lähteä töihin. No heillähän oli mennyt älyttömän hyvin koko päivä, kuten ennenkin. Minua vaan vaivasi ikävä ja teki koko ajan mieli laittaa äidille viestiä, että miten menee. Oli siis vaikea keskittyä töihin.

Maanantaina tein koneella hommia, luin sähköposteja läpi ja vastailin asiakkailleni. Suunniteltiin Tuukan kanssa vähän syksyä ja mitä kaikkea meillä on taas tulossa.

Syksyn treeniryhmän kalenteri saatiin laadittua ja ilmoittautuminen käyntiin. Jos muuten kaipaatte monipuolista treenaamista porukassa, ilmoittautukaa mukaan meidän suosittuun treeniryhmään! 🙂
Treeniryhmään voi ilmoittautua kuka vaan! Treenit suunnitellaan aina siten, että jokainen tekee omalla tasollaan ja pärjää mukana menossa! 🙂

Keskiviikkona aamu alkoi jo klo 8.00 Kampissa Motivuksen salilla. Tapasin siellä vanhan asiakkaani ja vedettiin ensimmäiset treenit vuoteen. Oli ihana aamun aloitus ja tuntui ihan todella hyvältä olla taas pt-hommissa. Asiakkaan jälkeen jäin tekemään kahvilaan töitä koneella ja puolen päivän aikaan pääsin taas treenaamaan Saran kanssa Lupaus Studiolle. Ihan älyttömän hyvä fiilis on edelleen noista meidän treeneistä ja siitä, kuinka pian voi tapahtua kehitystä jos säännöllisesti tekee liikkeitä, jotka auttaa keskivartalon palautumiseen synnytyksen jälkeen!! En todella vielä kuukausi sitten tiennyt, miten paljon saan ja pystyn tekemään nyt! En todellakaan uskonut (tai edes uskaltanut toivoa), että voisin luvan kanssa vihdoin palata mm. päälläseisontaharjoitteluun.

Lupauksella on alkamassa muuten nyt taas super tykätty Kuntouta keskivartalosi -nettikurssi! Se starttaa 4.9 ja valmennus on kokonaan netissä, joten sen voi tehdä mistä päin maailmaa tahansa!! Suosittelen! <3

Torstaina meillä oli taas ensi keväänä ilmestyvän kirjamme kuvaukset! Nyt syksyllä saamme muuten vihdoin kertoa mistä on kyse! 😉 Ihan mahtavaa!! On kyllä jotenkin niin paljon taas tapahtumassa yhtä aikaa, että ei meinaa perässä pysyä! 😀

Kirjakuvausten jälkeen kävimme mittailemassa Tuukan ja Emman kanssa vähän Hietsun rannalla mihin tulee CitySurvivorsissa lava, mihin maalikaari, mihin juuri ennen maaliviivaa loppuhuipennusrata… OMG! Voi video!! 😀 😀 En kyllä tosissani meinaa housuissa pysyä, kun olen niin fiiliksissä kaikesta mitä tapahtuu ja on tapahtumassa.

CitySurvivorsiin on muuten Helsingin kilpailuun enää pari viikkoa aikaa ilmoittautua mukaan!! Käykäähän tekemässä se ja pääsette mukaan ihan älyttömän siistiin kilpailuun! 🙂 Helsingin kilpailu käydään 2.syyskuuta lauantaina! Lisää kilpailusta voitte lukea TÄSTÄ! Ja eikun mukaan satojen muiden kisailijoiden kanssa!!

***
Loistavaa sunnuntaita!

Töihinpaluu edessä.

Ihan ristiriitaiset fiilikset. Parin kuukauden päästä loppuu äitiyslomani ja palaan töihin.

Olen ollut jo kahdeksan kuukautta äitiyslomalla, koska olin jo koko lokakuun virallisesti. Elokuussa koittaa aika, kun tuet loppuvat ja ihan oikeasti pitäisi ajatella, että mistä sitä elantoaan siitä eteenpäin hankkii. Minä en ainakaan pärjää pelkällä kotihoidontuella, vaan on tehtävä ihan oikeita töitä.

Tavallaan on ihana ajatella, että ns. normaali arki alkaa. Että saa tehdä töitä ja sitten nauttia vapaa-ajasta Emman ja perheen kanssa töiden ulkopuolella. Olen tämän äitiysloman aikana käynyt vetämässä treeniryhmän treenejä silloin tällöin ja auttanut Tuukkaa CitySurvivorsissa. Mitään palkkaa itselleni en ole kuitenkaan nostanut, koska äitiystuki on pyörinyt. Joten tavallaan se, että voi ihan luvan kanssa palata töihin, on jollain tapaa jopa vapauttavaa.

Kuitenkin se, että kotiäitiys loppuu jo nyt on tylsää. Nyt kun Emma touhuaa jo kovasti kaikkea ja oppii koko ajan uusia juttuja, on tylsää olla itse töissä kun pieni puuhaa omiaan sitten hoidossa. Olisihan se ihanaa, jos voisi vain olla kotona ja käydä lounailla äitiystävien kanssa ja hengailla. Puuhata Emman kanssa kaikenlaista, ilman aikatauluja.

Muutenkin olen huomannut, että aikataulut stressaa minua ihan kamalan paljon. En tiedä mistä se johtuu, mutta minua ahdistaa jos joka päivä on joku aikataulu. Vaikka ne kalenterissa olevat jutut olisivat kuinka ihania, on kellon ja kalenterin orjana eläminen jotenkin todella ahdistavaa.

Se on vähän ristiriitaista, koska sitten toisaalta olen sellainen ihminen joka tarvitsee niitä joitakin aikatauluja.
Meillä on käynnistynyt kirjaprojekti, koko projekti kestää yhteensä vajaan vuoden. Ensi keväänä kirja on kaupoissa. Jos kirjaan liittyvissä jutuissa ei olisi mitään deadlinejä, ei tulisi hommia tehtyä. Minä nimittäin olen sellainen, että teen hommat vasta viimeisenä päivänä. 😀 Useimmiten. Varaan kyllä aikaa sille viimeiselle päivälle, enkä tee hutiloiden. Mutta jos aikatauluja ei olisi, en saisi ehkä mitään aikaiseksi.

Tiedättekö? Tavallaan aikataulut ja kalenteri ahdistaa, mutta toisaalta niistä on suuri hyöty. Tämän saman syyn vuoksi töihinpaluu on ihanaa ja kamalaa samaan aikaan.

Minä jos joku tarvitsisin jonkinlaista koulutusta ajanhallintaan liittyen. 😉 Jotenkin jopa tuntuu, että ihan kuin olisin häslännyt koko äitiyslomani läpi. Että nyt kun se on loppumassa, tuleekin sellainen apua-fiilis! Miten tämä jo nyt loppuu, enhän minä ole ehtinyt nauttia siitä vielä yhtään?!

Ensi viikolla on juhannus ja siitä me jäämme lomalle kahdeksi viikoksi. Olen pistänyt kalenterin ”kiinni” siksi aikaa. Ja niin julmalta kuin se ehkä kuulostaa, en halua nähdä sinä aikana ketään muuta kuin oman perheeni. Niin ihania kuin kaikki ystäväni ovatkin, haluan viettää aikaa vain perheen kesken. Haluan pistää kännykän kiinni ja blogia varten teen valmiiksi muutaman postauksen, että saan laittaa myös blogin kiinni hetkeksi. Haluan istua meren rannalla Emma sylissäni ja ihmetellä merta. Ilman, että on yhtään aikataulua mielessä tai kiire mihinkään.

Sillä syksyllä ei tahti ainakaan hidastu.

Onneksi Emmaa ei vielä kuitenkaan täydy laittaa päiväkotiin. Tai siis eihän päiväkodissa ole mitään vikana ja monilla vanhemmilla ei ole muuta vaihtoehtoa. Mutta koska meillä on ihana äitini, joka on luvannut olla elokuusta alkaen Emman kanssa yhden päivän viikossa (ja tarvittaessa enemmän), on töihinpaluu mahdollista järjestää nyt ilman päiväkotia. Myös se, että voimme Tuukan kanssa vuorotella työhommissa on suuri juttu. Katsomme toistemme kalenterit aina läpi, ennen kuin sovimme asiakastapaamisia.

***

Miltä muista äideistä tuntuu töihinpaluu?