Pesänrakennus.

Olen alkanut miettimään, että onko keskusta sittenkään se paikka jossa haluan asua. Pesänrakennus jyllää päässäni ja sydämessäni kovaa. Juteltiin Tuukan kanssa viikonloppuna ollessamme koirien kanssa lenkillä Tuukan lapsuuden maisemissa, että mitä jos asuisimmekin jossain vähän rauhallisemmassa paikassa. Kun se meidän molempien arki on aika hektistä ja joka paikassa sahaamista ees taas, olisiko sitten iltaisin ihana kellahtaa omalle sohvalle jossain, missä ikkunasta katsellessa näkyisikin puita ja metsää, eikä asfalttikatuja ja ratikoita.

Desktop26

Koti on mulle, kuten varmasti suurimmalle osalle, todella tärkeä paikka. Täällä Töölössä olemme nyt asuneet reilun vuoden. Asunto on ihana ja paljon lähempää keskustaa ei voisi sijainti enää olla. Kävellen Kamppiin tästä menee n.10min. Asunto on valoisa ja tilavakin, kaksioksi. Kuitenkin täältä on puuttunut koko ajan minun kaipaamani lämpö. En tiedä ymmärtääkö kukaan mitä haen takaa, mutta kodin lämpö on ensisijaisen tärkeä juttu. Että se on sellainen oma pesä, mihin on ihana tulla pitkän työpäivän jälkeen.

Toki tännekin on ihana tulla. Mutta jotenkin tämä ei vaan tunnu niin kodilta, kuin kodin pitäisi tuntua. Me olemme tehneet töitä täällä paljon. Se varmasti vaikuttaa asiaan. Yksi haaveeni onkin, että joku kaunis päivä meillä on toimistohuone jossain, jossain muualla kuin meidän olohuoneessamme.

pesänrakennus

Jos olisi rahaa niin, että ranteet roikkuisi, haluaisin asua omakotitalossa tai vaikka rivitalossa. Jossain vähän kauempana keskustasta. Haluaisin sisustaa sen tämänkaltaisella tyylillä, minkälaisia kollaaseja olen postaukseen tehnyt. Haluaisin pienen pihan, jossa kevään tullen voisi istuttaa kukkia ja leikata nurmikkoa. Pienenä tyttönä rakastin leikata mummoni ja vaarini nurmikkoa veljeni kanssa.

Desktop25

Jotenkin muutenkin se kaikki sähellys ja joka paikassa juokseminen tuntuu nyt asialta mitä ei halua tehdä. Vahva rauhoittumisen ja paikalle asettumisen tarve on kasvanut sisälläni lähikuukausina.

Desktop27

Haluaisin sisustaa, istuttaa kukkia, olla kotona Tuukan ja koirien kanssa, ihastella vehreää maisemaa ikkunan takana, lämmittää saunan iltaisin, astua aamuisin ovesta ulos ja hengittää – ilman ohi ajavia autoja tai kadulla röökiä polttavia raksaäijiä, haluaisin tehdä paljon hyvää ruokaa ja puuhastella kotona.

Levoton sielu sisälläni on ehkä vihdoin rauhottunut. <3

***

Kuvat:
https://fi.pinterest.com/pin/AcOS3g6FmhNG99VCctlyvOp0Pb0TEBUUDQugzc0iGFJoytntKup-JkM/
https://fi.pinterest.com/pin/48695239699395770/
https://fi.pinterest.com/pin/3729612170136913/
https://fi.pinterest.com/pin/346073552598147347/
https://fi.pinterest.com/pin/532339618435581073/
https://fi.pinterest.com/pin/491033165594217676/
https://fi.pinterest.com/pin/124904589643302161/

Eteenpäin, sano mummo lumessa.

On hienoa, että elämässä on tavoitteita ja unelmia joita kohti pyrkiä. Kuten minäkin olen täällä useita useita kertoja kirjoittanut; unelmiin pitää uskoa ja niiden eteen pitää tehdä töitä. Eteenpäin mennään ja koko ajan kehitytään. Ei jäädä laakereille lepäämään. Mutta milloin on tarpeeksi? Koska saa pysähtyä ja olla tyytyväinen?

"Eteenpäin elävän mieli"
”Eteenpäin elävän mieli”

Mietin tässä yksi päivä sitä, kuinka pysähtyminen tuntuu olevan nykypäivänä pahe. Tyytyväisyys nykyiseen elämäntilanteeseen tai vaikkapa siihen omaan vartaloon on laiskuutta. Että aina pitäisi vähän pystyä kehittymään ja mennä eteenpäin. Ai miksi?! Miksei voi olla tyytyväinen siihen mitä on jo saavuttanut elämässään ja nauttia siitä mitä nyt on?

”Tärkeämpää on saavuttaa oma päämäärä kuin tavoittaa edellä kulkeva”. Tiedättekö, sekä otsikko, tuon kuvan kuvateksti, että tämä tässä on vanhoja suomalaisia sananlaskuja. Niissä piilee kaikissa totuutta. Mutta varsinkin tämä viimeinen tässä. <3 Jos eteenpäin pyrkii vain siksi, että haluaa olla yhtä hyvä tai parempi kuin muut, ei eteneminen tule koskaan olemaan onnentekijä. Jos oma unelma on kaksi lasta, koira, farmariauto ja punainen mökki perunamaalla, sen saavuttaessaan saa olla onnellinen ja pitäisi voida pysähtyä nauttimaan tyytyväisenä siitä. Miksi sen jälkeen pitäisi kehittää väkisin seuraava kohde, mitä päin kulkea? Miksei voi vaan pysähtyä?

Ei kaikki halua samaa. Ei kaikkien elämä ole sitä, että pitäisi edetä urallaan porras portaalta ja vihdoin saavuttaa taivas. Jonkun mielestä työ on toissijainen asia elämässä ja se kaikki muu tekee onnelliseksi. Joku osaa olla erittäin tyytyväinen omaan elämäänsä, eikä tarvitse kuuta taivaalta. Jollekin riittää, että on katto päänpäällä, rahaa ruokaan ja laskuihin, eikä tarvitse sen kummempia virstanpylväitä saavuttaakseen onnen. Joku tulee äärettömän onnelliseksi siitä, että on laihtunut 20kg ja pystyy taas nauttimaan liikunnasta ja syömään herkkujakin välillä, eikä tarvitse sixpackia ja herkutonta loppuelämää onnellisuuden saavuttamiseksi. Joillain on isoja unelmia ja tavoitteita, jotka saavuttaessaan tulevat onnelliseksi.

Mutta missä vaiheessa voisi olla tyytyväinen nykyhetkeen? Nykytilaan omassa vartalossa – ilman iänikuisia laihdutuskuureja, omaan kumppaniinsa – hakematta vihreämpää ruohoa aidan takaa, omien lastensa suorituksiin – ilman paremmuutta luokkatovereista, omaan työhönsä, kotiinsa?
Onko niin, että nyky-yhteiskunta on tehnyt tämän meille? Kaikkea on saatavilla nurkan takana? Eikö me vain osata nauttia siitä mitä meillä jo on? Koska joka tuutista näytetäään, miten asiat voisivat olla? Halutaan olla parempia kuin muut? Halutaan näyttää, että kyllä minäkin osaan ja pystyn.

lj-1024x574

Kun katson omaa elämääni nyt, olen tyytyväinen. Haluan oppia huomaamaan vielä lisää onnentekijöitä elämässäni. Koska niitä on paljon. Jatkuvasti eteenpäin pyrkien jää varmasti iso osa niistä onnentekijöistä huomaamatta. Haluan pysähtyä ja huomata ne kaikki asiat, jotka on jo hyvin. <3