Unikoulu – ai miten meni?

No perseelleenhän se meni. 😀 😀 😀 Tavallaan..

En tiedä minkälaisia unikouluja on olemassa, mutta niitä on varmasti monia. Me kokeilimme lempeää unikoulua. Sellaista, jossa ei vauvaa huudateta tai muutenkaan anneta pienen kärvistellä nälässä / eroahdistuksessa / yhtään missään.. 😉
Tässä unikoulussa yritetään opettaa vauvalle, että maito ei ole se joka nukuttaa. Vaan iltamaito annetaan ennen sänkyyn viemistä ja öisin tarjotaan tuttia rauhoittumiseen, ei maitoa.

Moni kenen kanssa olen jonkinlaisesta unikoulusta puhunut on sanonut, että anna sitten isän hoitaa ne ekat yöt. Ne on ne vaikeimmat ja äidin sydän ei kestä sitten sitä pienen nyyhkytystä. Noh, meillä ei kestä kyllä isänkään sydän.

Ekat kaksi iltaa meni hyvin. Annoin Emmalle iltamaidot sohvalla, jonka jälkeen vielä yökkäri päälle, vaipanvaihto ja hampaidenpesu. Sitten vasta tytöntyllerö pinnasänkyyn ja rauhoitellen uneen. Nukahtaminen tapahtui vajaassa viidessä minuutissa. Ensimmäinen yö oli iskän vastuulla. Emma heräili muutamia kertoja ja tutilla iskä oli saanut rauhoiteltua tytön uneen suurimmassa osassa heräämisistä. Kuitenkin yhdellä kertaa ei ollut uni tullut pelkällä tutilla ja iskä oli antanut maitoa.

Toisena yönä oli minun vuoroni. Emma heräsi vain kerran, n.klo 02.00. Nukkumaan hän oli mennyt klo 20.30. Annoin yöllä sitten ensin pienelle vain tutin. Hän rauhottui ja nukahti, mutta heräsi uudestaan kymmenen minuutin päästä. Yritin taas pelkällä tutilla. Mutta loppujen lopuksi annoin maitoa. Sen jälkeen tyttö nukkui klo 07.00 asti tyytyväisenä.

Kolmantena iltana nukahtaminen ei meinannut onnistua lainkaan. Emma riekkui sängyssään, ähisi ja puhisi ja nauroi ja nousi seisomaan ja teki ihan kaikkea muuta kuin yritti nukkua. 😀 Ainoa millä hän sitten rauhottui oli maito. Yöllä heräsi vain kerran, söi ja nukahti. Nukkui klo 8-02 ja 02-06.30. Eli oikein hyvä yö.

Tulimme siihen tulokseen, että tällä hetkellä Emma kuitenkin tarvitsee vielä yöllä näköjään maitoa joten antaa asian olla niin. Jos hän herää VAIN kerran yössä, on se jo ihan älyttömän hyvä yö. <3

***

Minkälaisia unikoulukokemuksia teillä on?