Punttia ja beachia!

Haudihou arvoisat lukijat! 🙂

Takaisin normaali arjessa ja hommaa ois tais vaikka muille jakaa!
36Sunnuntaina ja eilen ehdin kuitenkin nauttia myös näistä ihanista aurinkoisista päivistä rannalla ja puistossa makoilemalla. 🙂 Tosin eilen otettiin molemmat mieheni kanssa läppärit mukaan beachille ja pidettiin siinä officea samalla kun otettiin aurinkoa. ;D
40 3739Sunnuntaina oltiin läheisessä puistossa pari tuntia ja eilen Munkkiniemen rantsussa.
Eilen päästiin myös uimaan. 🙂 Merivesi oli +21c. Samassa paikassa käytiin pari viikkoa sitten heittämässä talviturkit.
IMG_20130603_09362242 41
Eilen tosiaan muutaman päivän tauon jälkeen pääsin taas treenaamaan. Ihmeellinen on ihmisen mieli. Tukholmassa ollessamme ajattelin, että hitto pitäisköhän ees vähän mennä treenaamaan hotellin salille.. Ja eilen sitten kun kolmen treenivapaan jälkeen piti lähteä salille, tulikin sellanen ”ei en mä jaksa enkä halua”-olo.
Pistin kuitenkin treeniromppeet niskaan ja lähdin pyörällä kohti Töölön Fixiä.

20130603_182327 20130603_182538Salilla tein ojentaja-hauistreenin. Kädet sain niin hapoille, että pyörämatka kotiin meinas olla vaikee. 😀 Liikkeinä salilla mulla oli:

– hauis 21
– eristetty hauberi scotissa
– 10:sta alaspäin toistot plus staattiset pidot
– ojentaja taljassa narulla
– ranskalainen punnerrus
– kahvakuulalla niskan takaa ojentaja

20130603_185734Ja sitten pyöräily vielä takaisin kotiin.

20130603_191757 20130603_193736 20130603_194012Oliks se sillee, että ”if you still look pretty after workout, you didn’t work hard enough.” ?! 😀

20130603_194245

Eilen me käytiin myös yhdssä paikassa… Tästä enemmän myöhemmin. 😉

20130603_131836 20130603_134031

Tuosta tosiaan lisää myöhemmin.. 😉

Tänään mulla on töitä klo 10-20 ja oma treeni jää salilla väliin, mutta pyörällä kun olen liikenteessä, niin saan hyvää treeniä siitäkin. 🙂
IMG_20130604_014926 IMG_20130604_015044IMG_20130604_111605 Oikein ihanaa tiistaipäivän jatkoa kaikille!

Nyt mä palaan taas töiden pariin ja hyppään kohta pyörän selkään ja kurvaan Mäkelänrinteeseen.
Mitä kuuluu teidän helteiseen alkuviikkoon? 🙂

Talviturkki heitetty! :)

IMG_20130520_110950
Toppi: Lorna Jane – www.lavli.fi

Eilen vapaapäivä sujui aivan super rennoissa tunnelmissa. Mulla oli koko päivän kännykkä äänettömällä ja mentiin mieheni kanssa ihan vaan fiilisten mukaan koko päivä. Ei mitään aikatauluja tai suunnitelmia. Tekee ihan älyttömän hyvää tällaiselle pariskunnalle, jolla on molemmilla työn ja omien treenien puolesta kovinkin aikataulutettua elämää.

Aamupala
Aamupala

Hyvän aamupalan ja rennon aamun jälkeen päätettiin lähteä käpeksimään meiän vanhoille kotikulmille Helsingin Kallioon. Arska paistoi ja oli +22c lämmintä!! Ihana oli lähteä uudessa Lorna Janen topissa ja kesähousuissa ulos, ILMAN TAKKIA tai pitkähihaista!
Monna treenaa22Meillä kävi tuuri kun pyörittiin siellä vanhoilla kotikulmilla; satuttiin nimittäin samaan aikaan Hesarille kun sitä pitkin kulki jonkinlainen samba-kulkue! 🙂 Ihania värikkäitä ja iloisia ihmisiä ja musiikkia ja tanssia. Pällisteltiin siinä hetki kulkuetta ja napsittiin toki pari kuvaakin. 😉
20130519_131218 20130519_131243 20130519_131411 20130519_131522Sitten päivälliselle kotiin. Ruokalistalla oli meidän omaspessumakaronilaatikko ja vihanneksia.
20130519_151702Illalla päätettiin ihan ex tempore lähteä heittämään talviturkit! Tuli sellanen olo, että nyt joku hauska repäisy vielä tähän viikonlopun päätteeksi.
Heitettiin uikkarit päälle ja pyyhkeet kassiin ja kurvattiin Munkkiniemen rantaan, meriveteen heittämään talviturkki. Tottakai. Ootteko te muuten sitä mieltä, että talviturkin ”oikea” heittäminen tapahtuu vain merivedessä? Että järvivettä ei lasketa? Mun vaari joskus taannoin opetti, että vain meriveteen heitettynä se on oikein. ;D

Rantsussa.
Rantsussa.

 

Jaahas.. Ai tonneko pitäis mennä?!
Jaahas.. Ai tonneko pitäis mennä?!

Meri oli ihanan tyyni ja rantsu hiljainen. Muutama tyyppi siellä hengaili ja oli itsekin käynyt uimassa. Sitten ei muuta kun rohkeasti vaan veteen!

Ensin piti pärskiä kaikki hauet ja muut kalat pois lähettyviltä.. ;) Tottakai.
Ensin piti pärskiä kaikki hauet ja muut kalat pois lähettyviltä.. 😉 Tottakai.

20130519_213539 IMG_20130519_095019Noin ja sitten rohkeasti käsi pois portailta.. 😀
20130519_213612 IMG_20130519_094829On on. On lämmintä. 😀 Ei mutta oikeastikin ihan hämmästytti miten lämpimältä se loppujen lopuksi tuntui. Ja kun mies oli käynyt vuorostaan, niin mentiin vielä toisen kerran yhdessä. 🙂
IMG_20130519_094716
20130519_213821

Tulipahan ihan pirun hyvä fiilis ja päätettiin ottaa tästä joka sunnuntainen tapa! Eli tämän viikon sunnuntaina uusiks! Jei! 🙂

Iltapala
Iltapala

Tänään aamulla mä oon käynyt jo lenkillä. Vedin 7km lenkin. Mulla oli tarkoitus pitää syke aika alhaalla; 110-130 välillä ja siellä se aika helposti pysyikin. Kun nousi yli 130:n niin kävelin. 7km ja 52min. Tosi hyvä fiilis! Lenkilläkin oli jotenkin ihanan lepposa tunnelma, kun ei tarvinnut miettiä mitään. Nyt lauantaihin asti oli vähän kuitenkin jännitystä siitä ExtremeRunista, ja lenkillä aina vähän stressasi. Nyt oli leppoisaa! 🙂
Monna treenaa29Ennen lenkkiä pari kuvaa.. ;D Ja lenkiltä yksi kuva.

Lenkkimaastoa
Lenkkimaastoa

Mittasin muuten eilen pitkästä aikaa mun leposykkeen. Ja 52 oli alin mihin pääsin. Se on tähän asti alin mitä oon mitannut. Mulla on ollut tosi kauan yli 60 leposyke, mutta nyt pikku hiljaa aerobisten treenien lisääntyessä tuo sydämen sykealueen laajuuskin kasvaa. Nyt se on mulla 52-203. 🙂

Loppuun laitan teille vielä pitkästä aikaa kuvakaappaukset HeiaHeiasta viime viikolta. Tältä näytti siis mun viime viikko treenien osalta:
Sieppaa Sieppaa2Nyt mä hyppään töiden pariin ja toivottelen teille ihanaa maanantain jatkoa! 🙂 puspus 😉