Toiset kestää enemmän kuin toiset.

Minä ihailen ja ihmettelen niitä vanhempia, joiden perheissä on monta lasta, koirat, oma piha ja kaikki. Ihailen heidän voimavarojaan ja ihmettelen, mistä ihmeestä he niitä saa?!

Itse olen aivan lopen uupunut. Välillä on päiviä, kun on energiaa paljon. Mutta kuitenkin suurimmaksi osaksi tämä on väsymystä ja sen kanssa kamppailua. Ihan sama onko nukkunut 8h putkeen vai herännyt yöllä kaksi kertaa antamaan tuttia tai maitoa – lopputulos on sama = väsyttää.

Olen miettinyt, että mistä se johtuu. Miksi toiset jaksaa ja kestää enemmän kuin toiset? Tietysti yksi vaikuttava tekijä voi olla se, että en osaa/malta/pysty (töiden takia) levätä silloin kun siihen on mahdollisuus. Tai se, että on liian monta rautaa tulessa koko ajan. Mutta onhan toisaalta niilläkin vanhemmilla, jotka käy töissä, siivoaa kotiaan putsplankiksi päivittäin, vie lapset harrastuksiin arkisin, treenaa, näkee ystäviä ja on muutenkin elämänsä kunnossa kaikilla elämän osa-alueilla.

Kyllä minä olen rehellisesti sanottuna miettinyt, että jaksanko enää tämän ikäisenä toista raskautta, toista vauvavuotta ja toista synnytyksestä palautumista. Olisihan se aivan ihanaa, että Emma saisi sisaruksen. Mutta entä jos äiti menee rikki sen vuoksi? Henkisesti ennen kaikkea.

Minun äitini linkkasi minulle muutama päivä sitten jutun, jossa kerrottiin raskauden jälkeisestä masennuksesta. Siihen sairastuu yllättävän moni äiti. Uskon, että vielä useampi olisi tilastoissa, jos kaikki menisivät lääkäriin puhumaan asiasta. Mutta moni varmasti vähättelee omaa oloaan ja tuntemuksiaan. Minä olen miettinyt ihan vakavasti sitä, että sairastuinko minäkin? Mutta ehkä kuitenkin vähättelin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että enhän minä. Minä, aina iloinen ja energinen Monna. Eihän nyt hyvinvoinnin ammattilainen voi uupua täysin. Ihan kuin se olisi jotenkin noloa sanoa muille ääneen tai todeta itselleen – olen masentunut.

Vai olenko? Onko vain huono päivä ja väsyttää.

Lue myös: Uusi harrastus!

 

Askeleen edellä.

Tiedättekö luulen, että en ole ainoa äiti, joka koittaa olla koko ajan askeleen edellä. Vai mitä tuumaatte?

Kun Emma nukkuu päikkäreitä, on todella harvassa ne kerrat kun minäkin osaan vain olla. 98% niistä hetkistä käytän tehokkaaseen toimintaan. Niin tehokkaaseen, että tulee hiki ja pienehkö stressikin pukkaa päälle. Kun parin tunnin aikana (tai joskus tunnin) yrittää tehdä kaiken.

Kirjoitan blogia valmiiksi.

Yritän näpytellä aina päikkäriaikaan edes jotain luonnosta postaukselle, jotta saisin postauksia ulos tasaiseen tahtiin. Sehän kun on fakta, että jos postaustahti harvenee tai tulee epäsäännölliseksi – karkaa lukijat muualle. Tietysti samalla pitäisi ehtiä vastaamaan kommentteihin ja muokkaamaan myös kuvat valmiiksi seuraavaa postausta varten.

Tiskaan, imuroin, laitan pyykkejä, järjestän.

Nopeasti kun heti Emman nukahdettua tiskaa edes muutaman lasin ja lautasen altaasta, niin on taas keittiö siistimpi. Ja tyhjentää pyykkikassin ja petaa sängyn ja pyyhkäisee olkkarin pöydän. Jos oikein vauhdikkaaksi meinaan, otan äkkiä imurinkin esiin.

Luen meilit ja kirjoitan pari.

No sitten tietysti katson nopeasti meiliin, onko tullut jotain super urgenttia. Vastaan pikaisesti niihin. Ja voi apua, kun en todellakaan ehdi vastata kaikkiin. Vastaan kuitenkin vielä pariin, että ”hei kiitos viestistäsi, palaan sinulle mahdollisimman pian”…

Syön lounasta. 

Tai edes kupillisen kahvia ”rauhassa” samalla, kun näpytän meilejä tai postausta. Hyvässä lykyssä ehdin tehdä jotain lounastakin. Paras tilanne on silloin, kun edellisenä päivänä on tullut tehtyä jotain sellaista ruokaa, mitä riittää vielä tällekin päivälle.

Laitan itseni kuntoon.

Käyn pikasuihkussa, laitan vähän bb-voidetta nassuun ja valokynää silmien alle. Harjaan hiukset ja suihkutan niihin kuivashampoota, hyvällä tuurilla ehdin pestä hiukset. Jos olen pessyt hiukset, kuivaan ne ja jopa suoristankin välillä.

Emman kamppeet valmiiksi.

Tuttipullot puhtaiksi, vaippakassiin vaippoja ja eväitä Emmalle. Vaatteet valmiiksi lipaston päälle, jos päikkäreitä ennen ei ole vielä vaihdettu yökkäriä pois. Mietin myös läpi, että mitä Emma söi ennen päikkäreitä ja mitä niiden jälkeen syötäisiin.

***

Jos olen sopinut lounastreffeistä tai jostain muusta tapaamisesta, lähden ehkä päikkäriaikaan jo kaupungille. Emma nukkuu matkalla rattaissa ja minulta jää tuo kaikki yllämainitsemani tekemättä. Ja vaikka siellä kaupungilla olisi aivan ihanaa, jyskyttää seuraavia päikkäreitä varten vielä enemmän hommia. Kasautuneita sellaisia. Koska koko ajan pitää olla askeleen edellä ettei hommat vaan kasaantuisi liian suuriksi pinoiksi.

Aivan. Kyllä ne pienet Sappeen lomat ja muut hetket, joissa ei tarvitse päikkäriaikaan kun pötköttää sohvalla hetki, tekee ihan älyttömän hyvää ainakin tälle äidille!! Onneksi on osallistuva mies, joka tekee näitä arjen askareita yhdessä kanssani, hoitaa koirat lähestulkoon yksin ja päälle omat työnsä tietysti. Mutta silti Tuukka osaa ottaa myös välillä rennosti Emman päikkäriaikaan, mennä pötkölleen ja lukea kirjaa.

Miksi me äidit ei osata? Tai ainakaan minä. 😀

Lue myös: Vaapero!