Prismaperhe – ja onnellinen siitä.

Helsingin Sanomissa oli jokunen aika sitten juttu siitä, että mielikuva ”Prismaperheestä” lykkää perheen perustamista. Alle kolmekymppiset ahdistuu ajatuksesta, että vapaus katoaa ja sitten sitä käydään viikonloppuisin ostamassa jauhelihaa alennuksesta, nuhjuiset vaatteet päällä ja hiukset viimeksi viikko sitten pestyinä. Moni nainen ajattelee ja pelkää myös, että äitiysloman tuoma tauko työelämästä olisi haitaksi työelämässä menestymiselle.

Mua naurattaa, koska mä oon itse ajatellut samoin. Sekä ”prismaperheestä”, että työelämässä pärjäämisestä. Rivitalo, farmariauto, perjantaisauna, hypermarketin kassajonot ja sekamelskainen koti = APUA!  Niin ajattelin vielä jopa raskaana ollessa! Siihen samaan liittyi se, että kovaan ääneen pauhasin ettei musta tuu mitään äityliä. 😀 Haha!

Nyt me asutaan rivitalossa, meillä on farmariauto, me käydään saunassa (ei ehkä just aina perjantaina) koko perheen voimin ja viikonloppuisin isossa kaupassa ruokaostoksilla. Sen lisäks mä rakastan äitinä olemista. Mä en oikein ees ymmärrä mikä tässä voi pelottaa tai kammoksuttaa? Turvallisuus, rakkauden täyttämä koti, onnellisuus vai mikä? 😀

No tietysti jos oikein kaivelen niitä fiiliksiä, joita ite pohdin raskauden alkuvaiheessa tai jo ennen raskautta, niin toki löydän sieltä sellaista pientä pelkoa elämän tasapaksuksi muuttumisesta. Mietin myös aiemmin rehellisesti sanottuna, että lapsen myötä oma vapaus on mennyttä. Pelkäsin ehkä sitä, että vanhemmaksi tulon jälkeen meistä tulee jotenkin värittömiä ja hajuttomia, väsyneitä makaronilaatikon tekijöitä.

Mutta kyllä tästä elämästä on värittömyys ja hajuttomuus kaukana. Ihan kaikella tapaa. 😉 Haha. Ei mutta ihan tosissaan! Mä oon kokenut uskomattoman laajan skaalan tunteita ja kyllä suurin osa niistä on ollut positiivisia ja super ihania tunteita. Mun mielestä on myös tosi ihanaa, että on joitain rutiineita nykyään elämässä. Kyllähän rutiinit usein kuitenkin luo turvallisuuden tunnetta.

Tietynlainen vapaus toki häviää, mutta se tapahtuu jotenkin automaattisesti. Halu kantaa siitä omasta lapsesta vastuuta, on niin suuri ettei siinä enää edes mieti mitään sellaista elämää, jossa vastuussa on ainoastaan itsestään. Vaikka oonkin teille nyt kertonut, että oon tällä hetkellä todella väsynyt, koen silti eläväni onnellisinta aikaa tähän astisessa elämässäni.

Mä en myöskään koe, että mun tai Tuukan persoonat olis jotenkin hävinneet. Ihan samanlaisia me ollaan edelleenkin niin meiän ystävien seurassa, perheen kesken kuin asiakkaidenkin edessä. Tuukalla on edelleen neonvihreä pipo päässä ja mulla värikkäät trikoot jalassa. Ihan samanlaiset jutut meillä on vieläkin ja huumorintaju tallella.

Näiden meiän vanhojen juttujen lisäks ollaan rikastuttu kertaheitolla: meistä on tullu perhe – prismaperhe! 😀 Ihan oikeasti, mun mielestä on älyttömän ihanaa ja myös tietyllä tavalla rauhoittavaa elää just tällaista elämää. Mulla on tän rivitalokodin myötä vihdoin sellainen olo, että me ollaan kotona. Mä oon onnellinen siitä, että meillä on ihana lähikauppa ja isommille ostoksille mennään Kirkkonummen Citymarkettiin tai Selloon. Mulle tulee hymy huulille, kun meen yläkerran kylppäriin ja siellä on pyykkiteline täynnä kuivumassa olevia vaatteita ja sen telineen takana on sauna, jonka lauteilla on Emman kylpyleluja. Mun sydäntä lämmittää se, että syön tätä juttua kirjoittaessa Tuukan tekemää sikahyvää kaalilaatikkoa ja mun edessä näkyy olkkarin lattialla Emman leluja hujanhajan. Olkkarin pöydällä on Emman yks sukka ja kaukosäädin, sen takana on sohva, jossa Gere ja Pimu nukkuu. Niiden alla on viltti, joka on ihan karvanen. Mutta oon onnellinen, että meillä on kaks noin ihanaa koiraa.

Parasta on se, että me eletään ihan tavallista elämää. 

Miten suhtautua äitiyden herättämiin tunteisiin?

*Sisältää mainoslinkkejä

Me huolehdimme, rakastamme, hoidamme. Olemme raskaana, synnytämme, imetämme, ruokimme, kannamme, nostamme pystyyn, puhallamme, silitämme, kerromme satuja, opetamme elämää, pesemme pyykkiä ja olemme läsnä. Me muutamme maailmaa lastemme kautta. Olemme tärkeitä.

Näin sanoo äitiydestä ihana Tara Lange. Yksi lukijoistani kommentoi mun uupumus-postaukseen, että pahimmalta tuntuu se että kukaan ei OIKEASTI ymmärrä. Eikä voi ymmärtää jos ei itse ole kokenut totaalista uupumusta. Se ei johdu lapsesta, vaan siitä koko paketista mikä vastuulla on. Joka menee nurin jos äiti väsyy.

Se on tosi jännä juttu, miten äitiys voi herättää niin laajan skaalan tunteita. Se on myös tosi hurjaa, että moni äiti ajattelee (myös mä) koko paketin menevän nurin jos äiti väsyy. Mistä se johtuu, että me äidit otetaan ihan kaikki vastuu itellemme, vaikka sitä vastuuta on usein kuitenkin jakamassa toinen vanhempi ja myös isovanhemmat. 🙂

Mä ite sorrun miettimään välillä, että jos mä en olis tässä niin miten kaikki hoituis? Vaikka tosiasia on se, että meillä Tuukka hoitaa varmasti ainakin puolet vastuusta perheen pyörittämisessä. Mistä se johtuu, että meillä äideillä jotenkin napsahtaa joku vipu päälle äitiyden myötä, että me aletaan hoitamaan kaikkea, myös sitä perheen toista vanhempaa. 😀 Tiedättekö mitä tarkoitan? Miks meiän pitäis pystyä hoitamaan koko paketti? Tai miks me ei saatais olla väsyneitä ja haluta omaa aikaa?

Se sellainen epävarmuus äitinä, mikä ainakin mulla oli ensimmäiset pari kuukautta, on hävinnyt. Jotenkin sitä on ymmärtänyt sen, että jokainen äiti on hyvä ja ihan paras omalle lapselleen ja tietää mitä oma lapsi tarvii. Ei muiden tarvi hyväksyä sun ratkaisuja. Että annatko sä nyt välipalaksi smoothiepussin kaupan hyllyltä vai itse tehtyä uunituoretta sämpylää. Vietkö sun lasta päiväkotiin vai ootko sen kanssa kotona. Annatko lapsen kattoa tietokoneelta piirrettyjä vai lukea kirjoja. jne jne.. Jokainen tekee omat ratkaisunsa ja edelleen: kunhan ne ei vahingoita lasta tai ketään muuta, ne on hyviä ratkaisuja.

Mä oon ollut ihan sekaisin tällä tunteiden vuoristoradalla Emman synnyttyä. (ehkä ootte huomanneetkin 😉 ) Se hurja rakkauden määrä mitä toista kohtaan tuntee on jotain ihan käsittämätöntä. Oon kokenut puolentoista vuoden aikana epävarmuutta, onnistumista, epäonnistumista, väsymystä, turhautumista, pelkoa, suunnatonta onnea, iloa ja melkein kaikkia mahdollisia tunteita. Kun Emma menee hoitoon, huokasen samaan aikaan helpotuksesta, että nyt ehdin tekemään töitä tai vaikka vaan istumaan sohvalla yksin – ja samaan aikaan iskee jo ikävä. Tällaisten ristiriitaisten tunteiden kanssa on vaan opittava elämään. 🙂

Nordic Fit Mamalla on nyt sellainen verkkokurssi, kun Tikapuut äitiyteen. Mä ajattelin osallistua siihen! Kurssista sanotaan näin:

Sinä saat luvan valita millainen äiti haluat olla, ja kurssin avulla saat ymmärrystä ja hyväksyntää juuri omalle tavallesi. Miksi kotiäitiys raastaa hermojasi ja haluat vain takaisin töihin, etkö rakastakaan lastasi? Miksi olet koko ajan ärtynyt, vaikka kaikki on ihan hyvin? Miksi syyllistyt joka asiasta tai esität iloista, vaikka haluaisit vain itkeä? Tunteiden syvyys määrittelee käyttäytymistäsi. Tikapuista saatavan ymmärryksen avulla sinulla on mahdollisuus päästä tasapainoon tunteittesi kanssa – niin, etteivät tunteet vie sinua, vaan niin, että sinä kuuntelet tunteitasi ja hallitset niitä.

Kurssilla opit esimerkiksi:

  • Opit ymmärtämään tunteitasi sekä sitä, mistä ne johtuvat
  • Ymmärrys ja myötätunto itseäsi ja muita kohtaan lisääntyy
  • Ihmissuhteesi syvenevät
  • Mielesi rauhoittuu ja stressitasosi laskee
  • Pääset tasapainoon tunteidesi kanssa
  • Itsetuntemuksesi kasvaa, jolloin opit ymmärtämään paremmin myös ihmisiä ympärilläsi.
  • Tunnistat elämän eri syklit sekä sen, missä juuri nyt olet

Tikapuut äitiyteen -verkkovalmennuksen on suunnitellut Tara Lange, joka on tunnettu kirjailija ja luennoitsija, jonka intohimo on auttaa äitejä voimaan hyvin ja toteuttamaan oman näköistään äitiyttä. Tara on toiminut myös doulana ja hän on suosittu kouluttaja ja valmentaja.

Kurssin hinta on vaan 49€, mutta te saatte sen mun kautta 39€:llä! Sen voi ostaa luottokortilla TÄSTÄ. Ja verkkopankkimaksulla TÄSTÄ. Kurssin voi aloittaa koska vaan! 🙂

***

Kuka lähtee mukaan mun kanssa?