H**vetillinen helmikuu

Nyt just tuntuu lähinnä tältä.

Tää kuukausi on ollut tosi raskas. Tammikuun lopussa oli muuttoviikonloppu, mutta siitä lähtien ollaan tehty sitä muuttoa. Tai ainakin tuntuu siltä. Nyt menneenä viikonloppuna oli vasta lopputarkastus ja se tarkoitti sitä, että pe, la ja su roudattiin vikoja tavaroita sorttiasemalle ja kotiin ja siivottiin kun kaistapäät vanhaa asuntoa.

Emman yöt on olleet ensimmäisen uudessa kodissa vietetyn viikon jälkeen levottomia ja melkein joka yö hän on herännyt ihan kunnolla aamuyöstä. Se taas tarkoittaa sitä, että omat unet on jääneet katkonaisiksi ja liian lyhyiksi. Tälläkin hetkellä silmäluomet painaa niin paljon, että tekis mieli vaan painua päikkäreille.

Tuntuu, että muuton ja rikkonaisten unien vuoks on ollut pinna vähän lyhyellä Pursiaisten pariskunnalla.. 😀 Mutta onneks me molemmat tajutaan mistä se johtuu, eikä olla tässä mitään eropapereita allekirjoittamassa. 😉

Päätettiin, että nyt ei oteta mitään stressiä siitä koska saadaan taulut seinille ja vikat laatikot purettua. Nyt kun lopputarkastus on vanhassa kodissa tehty, voidaan vaan keskittyä nauttimaan uudesta kodista. Kyllä ne taulut ehtii porata myöhemminkin. Ei täällä oo kukaan mitään kodin sisustuskilpailua järjestämässä lähiaikoina. 😀

***

Tänään alkoi Emman päiväkotiin tutustumisviikko. Eka aamupäivä meni ihanasti! Emma touhotti menemään siellä muden lasten kanssa ja tuntui ainakin äidin silmään ihan reippaalta. 🙂 Toki eri juttu on sitten, kun ei oo äiti tai iskä mukana. Mutta uskon kuitenkin, että Emma pärjää siellä hyvin.

Tää viikko on vielä vähän säheltämistä ja höseltämistä arjen aikataulujen kanssa, mutta ens viikolla sitten kun Emman päiväkoti alkaa ”virallisesti” , on mullakin ihan kunnollisia kokonaisia työpäiviä kolme viikossa. Se tuntuu helpottavalta ajatukselta!!

Vähän näyttäis väsymys painavan silmiä. 😉

Mua naurattaa, kun mulla on postaus-luonnokissa yksi otsikko tammikuun alusta. Se kuuluu näin: VOI TÄTÄ ENERGIAN MÄÄRÄÄ! 😀 😀 Hahahaha… Mä muistan ton fiiliksen!  Mulla oli just alkanut uudet työkuviot Lupauksella ja oltiin saatu muuttopäivä kalenteriin ja jotenkin oli ihan sellaisessa huippuenergiassa koko meininki!

Nyt en ihan viitsi julkaista tolla otsikolla, mutta mä uskon voivani vielä näiden aurinkoisten kevätpäivien lisääntyessä ja yöunien tasaantumisen myötä taas energiankin palaavan! 🙂

***

Aurinkoista ja toivottavasti energistä viikon starttia kaikille!

Ootas vaan kun..

Luin hauska postauksen Valeäidin blogista; Odotahan vain, kohta tulee jotain mahtavaa. Tää oli mun mielestä super hyvä! Koska niinhän se menee! Aina on joku kertomassa, että ei tuo ole kuule vielä mitään, ootas vaan kun…

Tää alkaa jo raskausaikana.

Nauti nyt, kun saat vielä nukkua. Ootas vaan kun vauva on maailmassa, et nuku enää kuin tunnin pätkissä. Muistan, kun raskaana ollessani valittelin blogissakin sitä, kun mulla puutu pakarat ja sormet öisin loppuraskaudessa niin pahasti, että en saanut nukuttua. Mulle sanottiin, että nauti nyt vielä noista öistä, kohta puutuneet sormet on pientä.

Olkaa kaksistaan nyt. Ootas vaan kun yhtäkkiä huomaat ettette oo olleet minuuttiakaan kahdestaan ennen vauvan 1-vee synttäripäivää. Samaan kategoriaan kuuluu oma aika, sitä kannattaa ottaa ihan olan takaa ennen vauvan syntymää. Ei missään tapauksessa tuhlata aikaa ystävien kanssa oleskeluun tai ainakaan siihen, että sanoo ääneen ”kunpa tää pienokainen syntyis jo”.

Oi, toihan on ihanan pieni ääni vielä. Ootas vaan kun hän on taapero ja itkee, se vasta tuntuu korvissa. Ihana, pienen pieni vauvan itku.. Siis kenen mielestä? Onko oikeasti joku sitä mieltä, että vauvan itku on suloista? Mulle vauvan ja taaperon itku on ihan yhtä hirveän kuuloista. Eikä edes vaan oman vauvan tai taaperon, vaan ihan kaikkien. Hirveän siitä tekee se, että mulle tulee ihan fyysisesti pahaolo jos itku jatkuu, enkä voi auttaa itkevää.

Eihän toi tunnu missään. Ootas vaan kun vauvalle tulee ensimmäiset hampaat. Jos kehtaa ääneen kertoa, että imetys sattuu, niin monien muiden argumenttien lisäksi tiedetään, että ootas vaan sitten kun imeväisellä on hampaat. Se vasta sattuukin. No aivan varmasti sattuu, mutta kyllä se voi sattua jo ennen sitä.

Voi noi kuule jatkuu ja jatkuu. Ootas vaan kun hän pääsee itse sängystään pois. Levottomat yöt jo rauhallisiin öihin totuttua. Mutta eihän ne tähän lopu, ne vaan jatkuu ja jatkuu. Ja muuttuu vielä pahemmaksi. Luultavasti niin, että lapsi nukkuu meidän välissä 12-vuotiaaksi saakka.

***

Ootteko te kuulleet tällaisia? Mitä? 😁