Sisko tai veli Emmalle?

Ensin kyseltiin, että no koskas teille tulee Vauva Pursiainen. Kun Vauva Pursiainen täytti vuoden, alkoi kyselyt siitä tuleeko hänelle siskoa tai veljeä. Kyselyitä ei oo tullut lähipiirissä, mutta kysymyksiä on esittänyt tutuntutut ja te siellä ruudun toisella puolella.. 😉

Mutta asia ei oo niin yksinkertainen.

Jos olisin vielä 25-vuotias, olis helpompi miettiä asiaa. Sitä päätöstä sisaruksesta vois lykätä ehkä vielä pari vuotta, mutta nyt on kuitenkin sellainen asia kuin biologia edessä. Iän myötä hedelmällisyys heikkenee niin miehillä kuin naisilla. Myös raskaus ja siihen liittyvät komplikaatiot on isompi juttu, kuin nuoremmilla.

Omalla kohdalla asiaa painaa myös se, että meillä ei Emmakaan tullut ihan ensimmäisestä eikä toisestakaan kierrosta kun jätti ehkäisyn pois. Uskaltaako siihen soppaan lähteä enää? Mitä jos en tulekaan raskaaksi? Tuleeko siitä vaan taas ahdistus ja pahamieli? Pettymys joka kerta, kun ne kuukautiset taas alkavat.. Vai osaisko siihen suhtautua nyt rennommin?

Mulla ei oo ikävä raskausmahaa. Mutta jollain tapaa sitä raskautta on. Vaikka se ensimmäinen kolmas mulla olikin pahoinvointia ja viimeinen kolmas oli aikamoista lyllertämistä ison mahan kanssa. Ja ainiin, ne puutuvat sormet ja pakaroiden särky öisin! Mutta silti, jollain tapaa se raskaana oleminen oli aika ihanaa.

Nyt kun katson kuvia Emmasta ihan pienenpienenä vauvana, tulee tosi haikea fiilis. Miten se olikin noin pieni?! Tulee ihan rehellisesti sanottuna vauvakuume. Että saisi pitää sellaista pientä tuhisevaa tyyppiä sylissä taas. Silittää, pussailla ja heijata toinen uneen.

Mutta sitten toisaalta, en rehellisesti sanottuna tiedä jaksaisinko enää sitä, että yöt menisi taas valvoessa. Kun juuri nyt Emma on oppinnut nukkumaan vihdoin ja viimein 😉 yöt läpeensä. Kestäiskö mun kroppa toisen raskauden? Entä synnytys? Kävisikö siinä samalla tavalla kuin viimeks? Entä raskaudesta palautuminen? Ottaisiko se taas vuoden vai tapahtuisiko se nopeammin?

Ja tosiaan, tulisinko edes raskaaksi??

Mä oon miettinyt, että olis ihanaa antaa Emmalle sisko tai veli. Olis ihanaa nähdä se sisarten välinen yhteys. Mutta toisaalta oon myös miettinyt, että Emma riittää. <3 Meillä on maailman ihanin lapsi ja sillä kaksi koirasisarusta. Kavereita on jo nyt ja lisää tulee päiväkodissa. Tavallaan on ihanaa, kun on vain Emma. Voi keskittyä häneen 100% ja antaa kaiken rakkautensa hänelle. Mutta toisaalta, kyllä sitä rakkautta ehkä riittäisi sisaruksellekin.. 🙂

Eli, summa summarum: en osaa vastata kyselyihin juuta tai jaata. Sillä en vaan oikeesti tiedä itsekään vielä vastausta.

Ehkä vuosi 2018 näyttää vastauksen! <3

OIKEIN IHANAA VUODEN ENSIMMÄISTÄ PÄIVÄÄ!! 

Leikkipuistoblues!

Uuden asian edessä taas. Nimittäin leikkipuistokäyttäytymisen. Leikkipuistokäyttäytyminen on vähän sama kuin koirapuistojen! Tai no, ei nyt tietysti ihan sama.. mutta liippaa läheltä. 😉

postaus sisältää mainoslinkkejä

Kun koirien kanssa käytiin jossain vaiheessa enemmän koirapuistoissa, tottui jo siihen koirapuistomeininkiin. ”Onkos tämä tyttö vai poika?” ”Mikä sen nimi on?” Ja sitten seistiin vierekkäin hiljaa ja katsottiin kun koirat riehui ympäri puistoa. Välillä pari sellaista hassunhauskaa naurahdusta tai kommenttia väliin. Sitä tiesi koirien nimen, mutta ei isäntien tai emäntien. Tuolla menee tuon Siffen äiti ja tuossa menee Hösse. Kukaanhan ei oikeastaan tiedä minkälaisia ovat siellä koirien takana ne emännät ja isännät, onko menestynyt uraihminen, onko kotiäiti tai koti-isä. Tykkääkö pojista vai tytöistä ja mitkä on omat aatteet ja arvot. Se on tavallaan aika hienoa. Siinä ollaan samalla viivalla, ihan sama mistä toinen tulee ja minne menee.

Leikkipuistoissahan on vähän sama juttu. Vanhemmat tunnetaan lasten nimien perusteella. Tuolla on Emman äiti, tuolla Sepon iskä. Lapset keinuvat keinussa vierekkäin ja vanhemmat vaihtavat tietoa hampaiden lukumäärästä ja kävelytaitojen tasosta. Ei mitään tietoa siitä minkälainen on kunkin isän tai äidin tausta. Onko yh, onko suurperhe, onko työtön vai monimiljardööri. Se on mielestäni jollain tapaa todella kiehtovaa ja hienoa. Kukaan ei arvostele toista taustan, arvojen tai tittelin perusteella. Leikkipuistossa kaikki vanhemmat ovat samalla viivalla.

Housut – TÄÄLTÄ
Paita – TÄÄLTÄ
Emman kengät – TÄÄLTÄ

Silti kun menee ekoja kertoja leikkipuistoon on vähän jännän äärellä. Puistoihin muodostuu pieniä ryppäitä vanhempia ja heidän lapsoset häärivät ympärillä. Voiko mennä vaan pokkana ryppääseen mukaan vai tallusteleeko sitä vain muina miehinä oman lapsen kanssa hiekkalaatikolle. Moikataanko kaikkia vai saako joku äiti tai iskä katseita kulmien alta? Mistä kaikesta voi puhua tai kysyä? Onko epäkohteliasta vain leikkiä oman lapsen kanssa, eikä mennä ryppäisiin mukaan? Pääseekö sinne ryppääseen edes jos haluaisi, vai toimiiko leikkipuistoissa sama laki kuin koulujen pihalla – me ei leikitä sun kaa?

Tykkään siitä ajatuksesta, että leikkipuistot on kaikille vapaata aluetta. Sinne saa mennä oman lapsen kanssa leikkimään, syömään tai tutustumaan muihin lapsiin. Sinne voi mennä äiti- tai isäystäväporukalla piknikille ja nauttia puiston eduista; keinuista, sisävessasta, leikkikaluista ja muista. Siellä jokainen on tittelitön. Sinne voi mennä ja sieltä voi lähteä ilman aikatauluja. 

***