Itsekäs p*skiainen.

Milloin on se vaihe, että nyt äiti tarvitsee lepoa? Onko se silloin, kun ei ole nukkunut puoleen vuoteen, kuin viisitoista minuuttia putkeen? Vai onko se juuri ennen kuin romahtaa? Vai olisiko se kenties jo hetki ennen näitä kumpaakaan vaihtoehtoa? Kestääkö joku väsymystä paremmin kuin toinen? Entä voiko joku toinen äiti väheksyä toisen äidin väsymystä? Voiko verrata, että meidän lapsi itkee 24/7 ja teidän vain 23/7, niin miten sinä voit muka olla väsynyt? 

Vähän ennen kuin hankin blogilleni ulkopuolisen kommenttien moderoijan, olin aika lähellä jonkinlaista henkistä romahtamista. Olin saanut kuulla, että olen itsekäs paskiainen. Äiti, joka ei välitä lapsestaan, vain itsestään. Olin vasta kaksikuukautisen tyttäreni väsynyt äiti, ensikertalainen äitinä. Se, että äitiyttäni arvosteltiin tuntui pahemmalta, kuin mikään muu koskaan saamani arvostelu. Se tuntui pahalta, koska tein ihan kaiken, ihan joka ikisen asian tyttäreni hyvinvointi edellä. Se tuntui pahalta siksi, että olin äitiyden ensimetreillä ihan vasta-alkajana.  Se tuntui pahalta, koska olin todella väsynyt. Se tuntui pahalta, koska kukaan ulkopuolinen ei voi arvostella toista äitiä paremmaksi kuin toista tietämättä koko totuutta. Ja tietäen koko totuuden, pitäisi asua samassa taloudessa.

Silloin päätin, että en enää kirjoita blogiin niin paljon meidän vauva-arjestamme tai muistakaan perheen asioista. Samalla lopetin oikeastaan kokonaan snapchatin käytön. Sinne olin kertonut aika paljonkin omia fiiliksiäni päivien aikana, sinne oli tullut ihan itkettyä ja monesti naurettuakin. 😉 Tiesin, että moni sai vertaistukea videoista ja kirjoituksistani. Tiesin, että moni tykkäsi niistä.

Nyt kirjoitan suurpiirteisemmin. Käytän instagramin MyStorya, mutta sinne en juttele tuntemuksiani samaan tapaan kuin snapchattiin. Se on enemmänkin sellainen, tällaista on tullut tänään tehtyä..

Myös ulkopuolinen kommenttien moderoija on ollut älyttömän hyvä ratkaisu! Ja olenkin nyt ymmärtänyt, että sitä suurinta p*skamyllyä ei enää kommenttiboksissani esiinny. Koska ne, jotka ovat halunneet minua satuttaa kommenteillaan, eivät enää viitsi vaivautua. Enhän kuitenkaan tule näkemään niitä ilkeilyjä, joten ne menevät vähän kuin hukkaan.. 😉 😀

Mutta se on valitettavasti kerrottava, että nämä idiootit onnistuivat pistämään piikkinsä minuun heikommalla hetkelläni. Siitä näen tuloksen nyt. Siksi poden nyt monesti syyllisyyttä, jos en ole Emman kanssa 24/7. Mieheni on saanut tästä varmasti kärsiä, koska olen monesti kysymässä, että onko nyt ok jos käyn siellä tai täällä, olen poissa tunnin tai kaksi. Äitini sanoi, että vaadin itseltäni liikaa äitinä.. Luulen, että nämä asiat johtuvat siitä, että he ketkä minua halusivat satuttaa, onnistuivat siinä pahemman kerran. He onnistuivat horjuttamaan omaa varmuuttani äitinä.

***

Nyt minun on todella vaikea sanoa ääneen, että olen väsynyt. Minun on paljon paljon vaikeampi ottaa sitä omaa aikaa edes silloin tällöin, ilman syyllisyyttä tai sellaista fiilistä, että ei, en saisi olla täällä, kun minun pitäisi olla nyt kotona Emman kanssa. Ehkä nämä asiat korjaantuvat ajan kanssa. Onneksi on tämä ihana rakas Emma. <3 Väsyneenäkin, kun näkee hänen yksihampaisen hymynsä, ei voi olla hymyilemättä. On ihanaa, kun hän painaa pehmeän poskensa poskeani vasten. Rakkaus on suunnaton ja ääretön.

Sydän särkyi äidillä. Ja vähän myös iskällä.

Maanantaina koitti minua jo hetken jännittänyt neuvolakäynti, jossa Emma sai 3kk-rokotteet. Neuvola-aika siirtyi jo kertaalleen myöhemmäksi, koska neuvolantätimme oli kipeänä. Eilen kuitenkin oli aika ja minä olin pelosta soikeana. Olin kuullut niin paljon siitä, että vauva itkee kuin kidutettava, kun piikit pistetään reisiin. Olin myös kuullut, että äidit eivät kestä sitä itkua ja äideilläkin kyynel vierähtää poskelle.

No, minähän ajattelin olevani jotenkin reippaampi mutsi. Ajattelin, että onhan se Emma itkenyt ennenkin. Reilu viikko taaksepäin kävimme lääkärissä ottamassa verikokeet ja muut jutut, kun Emma oli kuumeessa ja flunssainen. Siellä hän pärjäsi niin reippaasti, eikä itkenyt juuri lainkaan. Vähän meni alahuuli mutrulle, mutta muuten hän oli kovin reipas. Ajattelin tästä syystä, että ehkä rokotukset ei ole hänelle niin paha. Ehkä hän on teräsvauva ja kestää pienet pistokset äidin tai iskän sylissä hienosti.

Olin sanonut Tuukalle ennen neuvolaan menoa, että valitettavasti hän joutuu olemaan se ”pahis” ja pitämään Emmaa rokotteiden ajan sylissä. Koska en ehkä itse pysty, jos se sattuu Emmaa ihan kamalasti. Kun sitten oli rokotteiden aika, päätimme kuitenkin, että minä otan pienokaisen syliin. Pidin häntä sylissäni ja koitin rauhoitella, kerroin ettei ole mitään hätää. Kun ensimmäinen piikki upposi reiteen, kuului ääni mitä emme ole ikinä Tuukan kanssa kuulleet. Emma huusi, itki ja kiljui samaan aikaan. Kyyneleet valui silmistä ja hän katsoi minuun ihan kuin olisi ajatellut, että ”äiti miksi minua satutetaan”. No voi hyvänen aika, se reipas mutsi katosi kuin pieru saharaan ja kyyneleet kirposivat silmiin ihan todenteolla. Sydän meinasi särkyä, kun näki ja kuuli sen pienokaisen hädän. Sitten oli vielä toisen reiden vuoro. 🙁

Kyllä täytyy myöntää, että rokotukset olivat myös äidille ja iskälle paha paikka. Henkisesti varmasti pahempi kuin Emmalle. 😉 Emmalla olo helpottui heti, kun piikit oli pistetty ja hyssyttelimme häntä sylissäni ja Tuukka paijasi Emman päätä ja piti häntä kädestä. Monta syvääkin syvempää huokausta ja itkunsekaista henkäystä vielä kuului, mutta pian se rokotushetki oli Emman päästä unohtunut. Toisin kuin meidän. 😀

Ja voih, reilun kuukauden kuluttua viisikuukautisneuvolassa tulee taas piikkiä. 🙁

Jotenkin sitä tulee niin avuton olo, kun ei voi pienelle vauvalle selittää järjellä. Että Emma, älä huoli – pistos kestää hetken ja sitten kipu lakkaa. Tai kertoa, että miksi näitä rokotuksia oikein otetaan. Niin Emma kuin me vanhemmatkin ihan väsähdettiin tuosta reissusta ja kotona maittoi sitten pitkät päikkärit.
Kuumetta ei meillä rokotuksista noussut, eikä tainnut lämpöäkään nostaa. Yö nukuttiin hyvin neuvolantädin suosituksesta pienellä panadol-annoksella, varmuuden vuoksi. Maha meni joko panadolista tai rotarokotteen tehosteesta sekaisin, mutta muuten tyttö rakas on iloinen oma itsensä. Ehkä vähän uneliaampi, kuin yleensä.

***

Kyllä nämä pienet rakkaat pallerot vaan ovat ihan älyttömän sitkeitä ja reippaita tapauksia. Paljon reippaampia kuin vanhemmat.. 😉

Tänään aion halia ja pusia Emmaa oikein extrasti, kuten tein eilenkin. Ja iskä päätti, että kun Emma on isompi tyttö – saa hän berliininmunkin aina rokotusten jälkeen palkinnoksi. 😉