Puolivuotiaan metkut.

Niin sitä lähdettiin liikkeelle eteenpäin! 😀 Samana päivänä, kun Emma täytti puoli vuotta lähti hän liikkeelle. 🙂 Nyt mennäänkin sitten jo kovempaa vauhtia ja mm. johdot on jo pikkuneidin metsästyslistalla.

Tahti on tosiaan kiihtynyt aikamoiseksi tässä muutaman viikon aikana. Kohta varmasti otetaan polvet alle. Nyt koirien tassut ja hännät, sähköjohdot ja koirien vesikippo on parasta hupia. Koirat on vähän ihmeissään, kun tämä pieni toukka onkin alkanut yhtäkkiä liikkumaan ja tulemaan kovaa vauhtia kohti. Myös hänen riemun kiljahdukset ovat uutta sointia täällä kotonamme. 😀

On hauskaa katsella Emman touhuja ja sitä, kuinka hän ihan oikeasti on itsekin aivan täpinöissään uusista taidoistaan. Hän hymyilee, kiljuu riemusta ja naureskelee vielä entistäkin enemmän. Riemun kiljahduksia tapahtuu varsinkin silloin, kun hän näkee Pimun tai Geren. Ja sitten täysillä kohti. 😉

Syömishommissa ollaan huomattu, että tämä pikku neiti haluaa itse tehdä senkin asian. Sormiruokailu on varmasti enemmän hänen juttujaan, kuin soseiden syöminen. Kun Emma istuu jossain välissä ihan kunnolla syöttötuolissa, saa hän varmasti mätettyä kaksin käsin ruokaa itse napaansa. Nyt on ihan neidin omasta fiiliksestä kiinni, meneekö lusikka äitin tai iskän kädestä suuhun vai ei. 😀 Jos hän saa omaan käteensä jotain (esim. oman lusikan), suostuu hän syömään paremmin myös vanhempien tarjoamasta lusikasta.

Päikkärien määrä on vähentynyt ja / tai ainakin lyhentynyt. On päiviä, kun Emma nukkuu vain parit 30min päikkärit ja riehuu muun ajan. Ja sitten on päiviä, kun hän nukkuu yhdet oikein kunnon pitkät päikkärit, yli kaksi tuntia. Yöunille nukahtaminen on taas helpottanut, lukuunottamatta viime yötä.. 😉 OMG!

On yhtä aikaa ihaninta ikinä katsella tämän pienen neidon touhuja ja temppuja. Ja samalla olla ihan rättinä itse tästä kaikesta. Kun eilen nukkumaanmeno oli sellaista showta, että oksat pois – samanaikaisesti nauratti Emman metkut ja turhautti, kun hän ei nukahtanut. Eilen illalla Emma nimittäin myös oppi, miten noustaan kontilleen pinnasängyn reunoja hyväksikäyttäen. Sekös vasta oli hauskaa ja nauratti niin paljon pientä neitiä, että eihän siinä nyt mikään uni maistunut.

Emma on aivan älyttömän energinen persoona. Eikä tietenkään ihme, kun katsoo peiliin.. 😀 Mutta hän ei siis todellakaan ole mikään sylissä viihtyvä halailija. Vaan hän haluaa koko ajan mennä. Uskon, että hän nauttii siitä aivan suunnattomasti, kun on oppinut nyt itsekseen liikkumaan. Hän mennä viipottaa täällä kotona huoneesta toiseen yksinään. Ainakaan vielä häntä ei kauhistuta jäädä yksin olohuoneeseen, jos äiti tai iskä käy keittiössä. Ei, kun hän tutkii maailmaa sillä aikaa. Ja sitten kuuluukin kopina, kun hän pylly heiluen viipottaa ohi keittiön oven kohti työhuonetta. Kun perästä hiipii katselemaan, hän tutkii siellä äitin crocsia tai jotain muuta mukavaa. 😀

Nyt kuitenkin sen verran ollaan iskän ja äitin perään, että vierastamista on ollut parisen viikkoa. Olen ymmärtänyt, että tässä puolen vuoden iässä vauva vierastaa jos on vierastaakseen. Silloin hän ymmärtää, että on oma itsensä ja eroahdistus vanhemmista / vierastaminen kulkee vähän käsikädessä. Se on hassua, kuinka Emma vierastaa ihan niitä lähimpiä. Ihmisiä, keitä hän on nähnyt viikottain syntymästä lähtien. Mutta itku tulee tällä hetkellä helposti, jos syli on jonkun muun kuin äidin tai isän.

Onneksi vierastaminenkin on vain vaihe. 😉

Eilen kävimme Geren 4-v synttärien kunniaksi Seurasaaressa koko perheen voimin. Emma oli sielläkin ihan tohkeissaan kaikesta mitä näki. Päikkärit ei todellakaan kiinnostanut, kun oli niin paljon uusia juttuja hämmästeltävänä. Meren kohina, kukat ja muu luonto. Kaikki oli ihmeellistä ja niin ihanaa, että rattaista kuului tasaiseen tahtiin juttua, kun suu kävi pienokaisella. 😀

***

Onko siellä muiden kotona tällaisia touhottajia ja ikiliikkujia? Ja kertokaa myös niitä tarinoita, jos teidän pienokaiset viihtyy sylissä ja on rauhallisia. 😉
Mukavaa Helatorstaita kaikille! <3

Tule aamu kultainen.

Kun ilta alkaa lähestymään, alan toivomaan, että olisi jo aamu.

Emma on ollut suhteellisen helppo nukahtaja nyt viime kuukaudet. Mitään sen suurempia seremonioita ei ole tarvinnut järjestää, hän on nukahtanut usein syötyään iltapalan. Vähän aikaa hän on tehnyt unilauluaan tai pyörinyt pinnasängyssä, mutta jopa vähän ”hankalampina” iltoina kuitenkin vain alle 30min on mennyt nukutukseen nyt viime kuukausina. Mutta noin viikon ajan nukkumaanmeno on ollut ihan kamalaa.

Usein Emma herää viimeisiltä päikkäreiltään viimeistään viiden aikoihin. Sitten hän valvoo reilu pari tuntia ja on valmis yöpuulle. Ilta menee niin, että Emma on hyväntuulinen oma itsensä. Puuhaamme kaikanlaista, leikimme, harjoittelemme ryömimistä, istumme sylikkäin ja naureskelemme. Syömme iltapuuroa, vaihdamme yöpukua jne.. sitten hän alkaa väsyä ja haukotella. Hieroo silmiä ja kertoo selkeästi, että nyt on mentävä nukkumaan. Useimmiten tämä tapahtuu 19.30-20 välillä.

Kun sitten nostamme hänet pinnasänkyyn, lukuunottamatta viimeistä viikkoa, on hän alkanut nukkumaan pienen paijailun ja unilaulun jälkeen. Nyt viikon ajan on käynyt kuitenkin niin, että kun hänet lasketaan pinnariin alkaa sellainen huuto, että kuulosuojaimet olisi hyvä lisävaruste. Ei auta tutti, ei auta paijailu, ei auta hyssyttely, ei tassuttelu, ei tuttipullo eikä mikään. Jos lähdemme huoneesta, huuto vain yltyy. Ainoa mikä auttaa on syli. Kun Emma nostetaan sieltä sängystä syliin, saattaa hän alkaa nauramaan ja/tai hyväntuulisesti höpöttämään. Ihan kuin mitään huutoa ei äsken olisi ollutkaan.

Mietin jo nyt, että ei tämä tästä ainakaan tule helpottumaan. Meidän pikkuneidillä on temperamenttia vaikka muille jakaa. Voin vain kuvitella, että kun hän oppii seisomaan tukea vastan ja kävelemään, ei nukkumaanmenosta tule hölkäsenpöläystä, jos neitiä ei itseään se kiinnosta.

Koska nukkumaanmeno on tällä hetkellä tällaista, alkaa minulla patti tuntumaan kurkussa jo klo 18 jälkeen. Mietin vain, että olisipa jo aamu. Aamuisin Emma on niin hyvällä tuulella, sellainen aurinkoinen, utelias, kovaääninen höpöttelijä ja hymyileväinen. Välillä mietteliäs ja hiljainen. Ja tottakai on päiviä, kun kiukuttaa. Niin saakin. Onhan meillä aikuisillakin huonoja päiviä. Se on vaan jotenkin niin raastavaa kun pieni itkee kyyneleet valuen. Parina iltana olen alkanut itsekin itkemään. Nyt on sellainen vaihe, että odotan aamuja, aamupäiviä, iltapäiviä. Kaikkea muuta odotan paitsi sitä nukkumaanmenoa.

Miten teillä muilla nukahdetaan? Onko tämä vain joku vaihe, vai kannattaako tässä jo aloittaa jokin unikoulu?