Miltä näytti Flow?

Monena vuonna oon miettinyt, että olis ihana päästä Flowhun. Näkemään se fiilis mikä siellä on, onko se erilainen festari kuin ne millä oon käynyt (RuisRock, BlockFest jne..). Tänä vuonna mulle tarjoutui siihen mahdollisuus, kun Paulig kutsui mut Flow-etkoille Pauligin Kulmaan ja siitä festareille.

Perjantaina aamusta vein Emman päiväkotiin ja tein pari tuntia teitä. Sitten läppärin kansi kiinni ja festaritunnelmaan latautumista. Meikkasin itse ja sitten ihanan kampaajan HairStylist Jenna:n käsittelyyn. Jenna taiteili mulle ihan super makeen festarikampauksen.

Kun kampaus oli valmis, suuntasin kohti Pauligin Kulmaa, jonka eteen oli sovittu treffit ystäväni Emmin kanssa. Päästiin Emmin ja parinkymmenen muun kutsuvieraan kanssa kuulemaan Pauligin kuulumisia, maistelemaan kakkua ja juomaan lasilliset kuohuvaa, jonka jälkeen kuljetuksella siirryttiin itse fertarialueelle.

Flow näytti heti ensisilmäykseltä ihanalta! Siis se alue! 🙂 Tosi kauniisti laitettuja ständejä ja vaikka minkälaista kuvausseinää ja rekvisiittaa. Flow:n koko festarialue oli sellaista IG-materiaalia! 😀 Sieltä olis saanu toinen toistaan makeampia kuvia! Me ollaan aikoinaan oltu kuvaamassa Tuukan kanssa pr-kuvia siellä ja itse asiassa myös Emmin kanssa. 🙂 Nyt sen makeen miljöön teki vielä entistä hienommaks kaikenlaiset kukat, tuolit, pöydät, rakennelmat.

Festareilla oli ihana tunnelma. Ihmiset oli iloisia ja jotenkin ystävällisiä. Siis sellainen kaikki vaan hymyilee kaikille ja tuntemattomatkin halaa, eikä kättele. 😀 Sellasta räkäkänniporukkaa ei Flow:ssa näkynyt yhtään. Toki me lähettiin Emmin kanssa kotiin jo klo 21. Mutta joka tapauksessa, ei ollut sellaista örvellysmenoa yhtään.

Mä en tiedä onko Flow K18, mutta siellä ei ollut varsinaisia anneskelualueita, vaan siideri / kuohuviini / lonkero tms. kädessä ihmiset kuljeskeli ympäri festarialuetta. Se oli jotenkin kiva juttu. Ehkä sekin teki sen, että siellä kaljateltassa rajattujen aitojen sisällä ei jengi kitannut kaksin käsin, jotta sitten bändiä kuuntelemaan mennessä ei tarttis olla selvinpäin. 😀 Haha! Tiedättekö mitä tarkoitan? Se sellainen salliva meininki tuon alkoholin kanssa mun mielestä poisti sen örveltämisen.

Musiikki Flow:ssa ei oo mitään mun lempparimusaa. Perjantain esiintyjistä tiesin nimeltä vain n.10% koko listasta. Niistäkään ei oikeastaan ykskään ollut mikään ihan lemppari. Alma olis ollut kiva nähdä ja Olavi Uusivirtaakin ois voinu käydä kattomassa. Mutta Olavi tais esiintyä sen pahimman sademyräkän aikana, jolloin seistiin Emmin kanssa jonkun telttakatoksen alla litistyneinä. 😉 Alma esiintyi silloin, kun meitä alkoi väsyttämään.

Mua vähän jäi harmittamaan tavallaan se, että tuli lähdettyä niin aikasin kotiin. Mutta kun kertakaikkiaan alkoi vaan väsyttämään puoli ysin maissa ihan tosi paljon. Juotiin siinä 14.30-20.30 välillä ehkä viis juomaa yhteensä. Mä sanoin Emmille, että mun on pakko myöntää ettei se musiikki Flow:ssa ainakaan edesauttanut mun bilefiilistä! 😉 😀 Jos esiintyjänä olis ollut Paperi T:n sijaan Kaija Koo tai JVG, olis menokenkä varmaan lähtenyt vipattamaan jo klo 17.15! Haha!

Ihana oli joka tapauksessa nähdä Flow! Siitä iso kiitos vielä Pauligille ja rakkaalle seuralaiselleni Emmille!! <3 Mä kuitenkin luulen, että tää oli mun eka ja vika kerta Flow:ssa. (never say never) Mutta ehkä ens kesänä RuisRock tai sitten ihan vaan se Kaija Koon keikka! 😉

***

Kuka on sun elämäs tärkein ihminen?

Ootteko miettineet tätä kysymystä? Mitä vastaatte? Helposti sitä lähtis miettimään omaa lasta, omaa kumppania, omaa siskoa tai veljeä, omia vanhempiaan tai jotain ystävää? Eikö vaan? Mutta mitä jos vastaus oliskin SINÄ ITSE!

Se ei oo mitenkään hölmösti sanottu, että sun elämän tärkein ihminen oot just sä ite! Se ei oo edes itsekästä. Koska! Jos sä et oo kunnossa, ethän sä pysty olemaan hyvä äiti, kumppani, ystävä, työntekijä.. tai yhtään mitään.

Mä oon oppinut tän asian vasta ihan lähiaikoina. Oikeastaan suurin opettaja mulle tähän on ollut Emma, meiän pieni 1,5-vuotias tytär. 🙂 Mä oon miettinyt tätä asiaa ensin sitä kautta, että mitä jos mulle tapahtuis jotain ja Emma menettäis äitinsä. Oon sen vuoksi esim. päättänyt käydä lääkärissä jos jokin asia mietityttää tai vaikka tarkastamassa silloin tällöin ihan yleisen perusterveyden.

Kuten mä oon aiemminkin useasti kertonut, mun hyvinvoinnille on tärkeetä saada niitä omia hetkiä säännöllisesti. Ihan vaan yksinään ja myös ystävien kanssa. Mua joskus harmittaa, kun mä pidän mun kalenterista niin tiukasti kiinni. Mietin välillä, että hitsi vieköön pitäiskö sittenkin sopia tuohon väliin treffit ystävän kanssa tai tuohon väliin palaveri tai jokin tapaaminen. Mulle tulee jopa huono omatunto, jos en pysty aina vastaamaan kaikille ystäville JOO HETI VAIKKA HUOMENNA, kun yritetään sopia tapaamista.

Mutta silti mä oon päättänyt, että mun on pakko pitää siitä kiinni etten änge kalenteria ihan tupaten täyteen. Muuten mä en jaksa. En jaksa nauttia niistä hyvistä ystävistä, enkä saa irti niistä palavereista tai tapaamisista. Sitä paitsi ennen kaikkea, mä haluan iltaisin olla kotona kun Emma tulee päiväkodista. Mulle illat on sellaista tärkeää Emma-aikaa. Toki kerran viikossa käyn vetämässä treeniryhmän treenit ja silloin tällöin (n. kerran kuussa) saatan nähdä ystäviä arki-iltanakin.

Mä voin henkisesti huonosti, jos mulla on kalenteri ihan täynnä enkä saa mielestäni tarpeeksi aikaa Emman kanssa. Sen takia, mun on pakko sanoa välillä niin ystävillekin kuin yhteistyökumppaneillekin, että nyt ei valitettavasti sovi – sopisko vaikka parin viikon päästä? Me ollaan esim. mun ystävien Hillan ja Lauran kanssa aina sovittu varmaan reilu kuukausi ennen tapaamista jo aika kalenteriin, kaikilla pienet taaperot ja paljon muitakin juttuja – sit tietää aina, että sinne kuukauden päähän kun sopii, ni varmasti löytyy kaikilta tilaa ja rauhaa kalenterista.

Jos mun hyvinvointiin kuuluu oma aika ja itsestä huolehtiminen lääkärissä käymällä, jos jossain kolottaa, niin siihen kuuluu myös treeni ja hyvä ruoka. Mua harmittaa, että mä en oo päässyt jotenkin siihen treenimoodiin nyt oikeastaan ollenkaan tän 1,5 vuoden aikana. Nyt mulla on ollut pari viikkoa sellainen aito kaipuu kuntosalille ja into liikkumaan. Se on ihana tunne, koska sitä ei oo tässä näkynyt. Mä tiedän, että pitääkseni itsestäni huolta mun täytyy päästä myös treenaamaan.

Kun nää kaikki asiat on kunnossa, mä oon kunnossa. Silloin mä pystyn olemaan 100% hyvä äiti ja kumppani ja ystävä ja työntekijä. Jos mä spontaanisti vastaan kysymykseen, että kuka on sun elämäs tärkein ihminen, mä vastaan Emma. Ihan ykkösellä ja suoraan sydämestä. Mutta kuitenkin se on niin, että on pakko opetella pitämään itseään siellä tärkeimpänä – jotta voi olla sille maailman rakkaimmalle pienelle ihmiselle paras mahdollinen versio. Eikö vaan?

Eihän nää asiat oo mitään mustavalkoisia. Enkä mä oikeesti voi rehellisesti sanoa, että vastaisin rinta rottingilla aina olevani itse elämäni tärkein ihminen. Se nimittäin oikeesti kuulostaa jotenkin itsekkäältä. Kyllä mä sanon, että mulle tärkeimpiä on Emma, Tuukka, mun äiti ja veli ja koko perhe. Mutta kyllä te tajuatte pointin. Vai mitä? 😀

Ootteko ite miettineet koskaan tällaisia?