Miltä näytti Flow?

Monena vuonna oon miettinyt, että olis ihana päästä Flowhun. Näkemään se fiilis mikä siellä on, onko se erilainen festari kuin ne millä oon käynyt (RuisRock, BlockFest jne..). Tänä vuonna mulle tarjoutui siihen mahdollisuus, kun Paulig kutsui mut Flow-etkoille Pauligin Kulmaan ja siitä festareille.

Perjantaina aamusta vein Emman päiväkotiin ja tein pari tuntia teitä. Sitten läppärin kansi kiinni ja festaritunnelmaan latautumista. Meikkasin itse ja sitten ihanan kampaajan HairStylist Jenna:n käsittelyyn. Jenna taiteili mulle ihan super makeen festarikampauksen.

Kun kampaus oli valmis, suuntasin kohti Pauligin Kulmaa, jonka eteen oli sovittu treffit ystäväni Emmin kanssa. Päästiin Emmin ja parinkymmenen muun kutsuvieraan kanssa kuulemaan Pauligin kuulumisia, maistelemaan kakkua ja juomaan lasilliset kuohuvaa, jonka jälkeen kuljetuksella siirryttiin itse fertarialueelle.

Flow näytti heti ensisilmäykseltä ihanalta! Siis se alue! 🙂 Tosi kauniisti laitettuja ständejä ja vaikka minkälaista kuvausseinää ja rekvisiittaa. Flow:n koko festarialue oli sellaista IG-materiaalia! 😀 Sieltä olis saanu toinen toistaan makeampia kuvia! Me ollaan aikoinaan oltu kuvaamassa Tuukan kanssa pr-kuvia siellä ja itse asiassa myös Emmin kanssa. 🙂 Nyt sen makeen miljöön teki vielä entistä hienommaks kaikenlaiset kukat, tuolit, pöydät, rakennelmat.

Festareilla oli ihana tunnelma. Ihmiset oli iloisia ja jotenkin ystävällisiä. Siis sellainen kaikki vaan hymyilee kaikille ja tuntemattomatkin halaa, eikä kättele. 😀 Sellasta räkäkänniporukkaa ei Flow:ssa näkynyt yhtään. Toki me lähettiin Emmin kanssa kotiin jo klo 21. Mutta joka tapauksessa, ei ollut sellaista örvellysmenoa yhtään.

Mä en tiedä onko Flow K18, mutta siellä ei ollut varsinaisia anneskelualueita, vaan siideri / kuohuviini / lonkero tms. kädessä ihmiset kuljeskeli ympäri festarialuetta. Se oli jotenkin kiva juttu. Ehkä sekin teki sen, että siellä kaljateltassa rajattujen aitojen sisällä ei jengi kitannut kaksin käsin, jotta sitten bändiä kuuntelemaan mennessä ei tarttis olla selvinpäin. 😀 Haha! Tiedättekö mitä tarkoitan? Se sellainen salliva meininki tuon alkoholin kanssa mun mielestä poisti sen örveltämisen.

Musiikki Flow:ssa ei oo mitään mun lempparimusaa. Perjantain esiintyjistä tiesin nimeltä vain n.10% koko listasta. Niistäkään ei oikeastaan ykskään ollut mikään ihan lemppari. Alma olis ollut kiva nähdä ja Olavi Uusivirtaakin ois voinu käydä kattomassa. Mutta Olavi tais esiintyä sen pahimman sademyräkän aikana, jolloin seistiin Emmin kanssa jonkun telttakatoksen alla litistyneinä. 😉 Alma esiintyi silloin, kun meitä alkoi väsyttämään.

Mua vähän jäi harmittamaan tavallaan se, että tuli lähdettyä niin aikasin kotiin. Mutta kun kertakaikkiaan alkoi vaan väsyttämään puoli ysin maissa ihan tosi paljon. Juotiin siinä 14.30-20.30 välillä ehkä viis juomaa yhteensä. Mä sanoin Emmille, että mun on pakko myöntää ettei se musiikki Flow:ssa ainakaan edesauttanut mun bilefiilistä! 😉 😀 Jos esiintyjänä olis ollut Paperi T:n sijaan Kaija Koo tai JVG, olis menokenkä varmaan lähtenyt vipattamaan jo klo 17.15! Haha!

Ihana oli joka tapauksessa nähdä Flow! Siitä iso kiitos vielä Pauligille ja rakkaalle seuralaiselleni Emmille!! <3 Mä kuitenkin luulen, että tää oli mun eka ja vika kerta Flow:ssa. (never say never) Mutta ehkä ens kesänä RuisRock tai sitten ihan vaan se Kaija Koon keikka! 😉

***

Fitness-personal trainereiden muka-pömpöttävät vatsat?

Laitettiin Alonan kanssa viime viikon sunnuntaina käyntiin haaste #tätärakastantätäen & #munkehomunsäännöt. Kaiken pohjana on tuoda sitä sanomaa esiin, että kaiken kokoiset ja näköiset ihmiset voi tuntea olonsa kehossaan epävarmaksi ja silti rakastaa sitä. Ettei kehopositiivisuus oo vain tietyn painoisille tai kokoisille, että sitä epävarmuutta voi kokea ihan kuka vain. Ja sitä, että vaikka kuinka rakastaisi itseään niin ulkoa kuin sisältä, voi silti olla kohtia kehossa, joita haluaa kehittää. Ja sitä, että kukaan ei saa määrittää sitä, kuka on tarpeeksi ”jotain” puhuakseen asiasta.

”Upeeta, että ootte ottaneet tän asian näin esiin. Ootte ihania! Tunnen myös helpotusta, kun sanotaan ääneen näitä asioita ja puolustetaan kaikkia. Mäkään en ole mikään laiha ja tälläkin hetkellä laihdutan / katson mitä syön. Oon silti pääosin tyytyväinen itseeni, kunhan haluan tätä pöhöä pois. Tuntuu melkein, että ei ole tähän asti uskaltanut edes sanoa tätä. On ollut helppo piiloutua läskivitsien taakse, vaikka oikeasti oonkin tyytyväinen pääosin mun vartaloon. Jatkakaa samaan malliin!”

On ollut ihan huikeata saada niin paljon positiivista palautetta tästä haasteesta! 🙂 Ollaan molemmat saatu paljon yksityisviestejä ja kiitoksia, kun tuotiin tämä pointti esiin. Moni on kuitenkin sanonut, että ei uskalla laittaa itsestään näitä kuvia someen. Syynä on ollut joko se, että on mielestään ”liian iso” tai se, että on mielestään ”liian pieni”. Hurjaa, vai mitä? Tämä on juuri se syy miksi haluttiin tämä haaste pistää pystyyn, että kuka vaan voisi uskaltaa sanoa omasta kropastaan julkisesti kehuja ja uskaltaa myös kertoa jos on jokin kohta mikä ei ole ihan niin hyvä omasta mielestään.

Jokainen kokee oman kehonsa juuri kuin kokee. On ollut kurja, että osa palautteista on ollut tyyliä ”haasteessa fitness-personal trainerit näyttävät muka-pömpöttäviä vatsojaan”. Kurjan tästä tekee se, että mistä kukaan tietää minkälainen on tausta kullakin tähän haasteeseen vastanneista? Kuka tietää miten joku, joka on juuri ja juuri uskaltanut ottaa nämä kuvat ja julkaista ne somessa, onkin ihminen, joka on kärsinyt pahasta syömishäiriöstä ja on pikkuhiljaa paranemassa? Kuka tietää miltä hänestä tuntuu, joka on laittanut kuvan ”muka-pömpöttävästä” vatsastaan ja kokenut sen olevan rohkeinta ikinä, saakin lukea ettei hänellä ole oikeutta sanoa tuollaista, koska mitäs ne isommat ihmiset on mieltä?

On myös tosi hassua (suorastaan sauhu nousee päästä), kun jotkut sanoo ettei kaikki saisi puhua tästä asiasta! On tärkeää, että aiheesta puhutaan – mutta vain tietyt ihmiset saavat puhua. Tietyn kokoiset tai näköiset ihmiset ei saisi käyttää sanaa kehopositiivisuus, koska SE VIE TILAA niiltä, jotka sitä tarvitsee oikeasti. Kuka edes voi määrittää sen, kuka tarvitsee oikeasti? Laiha ihminen ei voi puhua kehopositiivisuudesta, koska ei ymmärrä kun ei ole lihava. Eli jos Sauli Niinistö puolustaa homojen oikeuksia, ei sillä oo mitään merkitystä, koska hän ei itse ole homo.

____________________

”Hei Monna! Oon täysin samaa mieltä. Näin pyöreämpänä naisena on ollut vaikea oppia hyväksymään itseni. Olen dietannut epäonnistuen monesti, olen aloittanut ja yhtä nopeaa lopettanu. Tämän syksyn aikana aion lopettaa diettaamiset ja oppia hyväksymään itseni. Syömään terveellisesti vain jotta jaksan, liikkumaan jotta jaksan, jotta jaksan olla äiti neljälle. Opettelen tätä kehopositiivisuutta, oli muut mitä mieltä hyvänsä.”

Mä muistan sen aina, kun pienenä tyttönä kuulin koulussa ettei ruokalautaselle saa jättää ruokaa, koska Afrikassa lapset näkee nälkää. En jättänyt ruokaa enää sen jälkeen, mutta mietin kuitenkin miten se auttaa afrikkalaisia lapsia nälänhädässä jos minä jätän syömättä osan perunamuussista? Tämä sama pätee mun mielestä tähän mun ja Alonan haasteeseen! Miten se, että joku toinen kokee kehossaan jotain voi vaikuttaa siihen miten joku toinen kokee? Jos minä olen mielestäni naisellinen nainen muotojeni vuoksi, se ei tarkoita sitä ettenkö pitäisi naisellisina naisina vaikkapa pienirintaisia naisia. Voinhan vain ja ainoastaan puhua itseni kautta.

Ymmärrättekö pointin? 

Meidän tarkoitus ei myöskään oo ollut usuttaa ihmisiä oikein etsimällä etsimään vikoja itsestään. Ei todella! Me molemmat itse asiassa kirjoitettiin kohtaan ”tätä rakastan” KOKO KEHO! Kuten myös moni haasteeseen mukaan lähtenyt! 🙂 Halusimme rohkaista ihmisiä, että rakastaakseen itseään ei tarvitse olla ”täydellinen”. Ja se täydellisyys on asia, jonka jokainen luo itse itselleen. Jonkun täydellinen on ihan eri, kuin jonkun toisen täydellinen. 🙂 Jos voisi rakastaa itseään vasta sitten, kun kaikki omasta mielestä ”viat” olisi poissa, olis tilanne aika huono. 🙁 Haasteen myötä haluamme ehdottomasti vain rohkaista ihmisiä keskittymään siihen, mitä kaikkea kehossaan rakastaa ja jos sieltä löytyy joku kohta, mikä ei ole ihan suosikki, voi sitä muokata rakkaudella. Tai sitten olla muokkamatta ja rakastaa silti itseään.

Kuten oon aina kirjoittanut, jo vuosia täällä blogissa, ei sixpack ja pyöreä peppu tuo kenellekään sitä onnea. Hyvinvointi lähtee aina sisältä. Mutta se ei ole väärin, jos hyvinvointiin haluaa liittää myös sen, että tuntee itsensä hyväksi omassa kehossaan myös ulkoisesti.

”Hei, iso kiitos sun postauksesta! Ajattelin jo poistaa oman kuvani haasteesta, koska en voinut ajatellakaan jonkun pahoittavan siitä mielensä. Ihan hullua, että ihmiset jotka suorastaan huutaa erilaisuuden hyväksymisen puolesta dissaa muita niin paljon. Ihan kuin hyväksyttävää olis vain heidän oma erilaisuutensa.”

Eikö kehopositiivisuudesta tai positiivisesta suhtautumisesta kehoon ja siitä puhuminen ja sen tietoisuuden lisääminen oo tärkeintä? Eikö se, että ei-hyväksyttyjen vartaloiden hyväksyntä lisääntyisi voisi myös lisätä sitä, että jokaisella on oikeus tuntea omasta kehostaan mitä haluaa. Myös laihan tai ”fitness”-ihmisen?

Mä ainakin aion myös ensi vuonna Pride-viikolla laittaa profiilikuvan taustalle sateenkaaren värit – vaikka oon hetero, puhua tästä kehopositiivisuudesta – vaikka en oo ylipainoinen ja tehdä muitakin asioita sen eteen että tasa-arvo olis tasa-arvoa! Mä haluan ottaa kantaa ja puolustaa kaikkien oikeuksia olla ja tuntea! Edelleen mä voisin liimata mun laukkuun tän saman tarran, kun liimasin vuonna 1997. Koska tätä mieltä mä oon edelleen: ALL DIFFERENT – ALL EQUAL!!

***

Rakkautta kaikille ja kiitos teille kaikille, jotka ootte jo haasteeseen lähteneet!! Ja kiitos myös runsaasta huikeasta palautteesta!! 🙂

Kursivoidut pinkit tekstit on muutamia esimerkkejä palautteista, joita ollaan saatu. <3