Ei voittoa kotiin.

Niin siinä kävi, että mun blogini ei voittanut vuoden energisintä palkintoa. Mua se ei harmita. Mä olin itse asiassa vähän uumoillutkin, että mun sarjassa oli niin paljon huipputyyppejä, että itse pokaali menee sivusuun. Kuten jo aiemmin sanoin, mulle iso kunnia oli olla mukana kategoriassa!!

Voiton meiän kategoriassa otti ansaitusti mun kollega ja ihana ystävä Nana!

Mä mietin pitkään, vielä perjantaina illasta etten välttämättä jaksa / halua lähteä itse gaalaan. Mua väsytti, olin edelleen vähän kipeenä ja muutenkin mua ahdisti ajatus väenpaljoudesta ja sellaisesta kovasta melusta. Mua myös ahdisti tosi paljon sellainen blogimaailman kiiltokuvameininki. Kun somessa näytetään, että kaikki on niin ihanaa ja kaikki on parhaita kavereita keskenään, mutta sitten ”irl” osa porukasta ei edes puhu toisilleen.

Mun angstia tätä tällaista tekopyhää meininkiä kohtaan ei yhtään helpottanut se, kun juttelin hyvän ystäväni (myös bloggaaja) kanssa eräästä tilaisuudesta, jossa hän oli ollut. Hän kertoi kuinka kukaan ei puhunut siellä hänelle, kukaan ei tullut edes esittäytymään. Piiri oli taas suljettu ja sinne sisään ei päässyt kuka tahansa.

Mä en kestä tällaista meininkiä en sitten yhtään!! Mun mielestä on uskomatonta, että aikuiset ihmiset tekee tällaista! Eri asia on lapset, jotka ei osaa ajatella kaikkea vielä ihan järjen kanssa. 😉 Kirjoitinkin asiasta ihan pari viikkoa sitten postauksen: Ohikatsominen on pahinta.

Angstasin sitten tästä aiheesta mun ystäville ja he saivat luotua mulle uskoa, että ei kaikki oo samanlaisia. Toki tiedän sen itsekin, mutta joskus tällaiset jutut saa ihan epätoivon valtaamaan oman mielen. Tulee sellainen tunne, että ei halua olla yksi tämän skenen edustajista, kun meininki on tällaista. Mutta onneks mut houkuteltiin kuitenkin mukaan ja sain todistaa, että tässä skenessä on myös mahtavia ja sydämellisiä ihmisiä paljon!

Oltiin etkoilla Splay:n toimistolla ja jo siellä tilan valtasi positiivinen henki. Moni oli toisilleen tuntematon, mutta ilmapiiri oli välitön ja aidosti iloinen. Tapasin myös muutamia sellaisia vaikuttajia, keitä en ollut aiemmin tavannut kasvotusten ja siinä heti halattiin ja moikattiin. 🙂 Juteltiin ja tutustuttiin. Puhuttiin myös siitä, että moni tunnisti tämän asian josta angstasin. On ihan tiedetty asia, että osa somevaikuttajista ei kaveeraa (tai edes juttele tilaisuuksissa) sellaisten kanssa, joista ei hyödy.

Käytännössä tarkoittaa sitä, että jos sulla on 100 000 seuraajaa IG:ssä ja joku jolla on ”vaan” 20 000 tulee juttelemaan, hänelle käännetään selkä – koska hänestä ei ole hyötyä. Jos taas juttelemaan pyrkii jonkin brändin edustaja (jonka tuotteista vaikuttaja on kiinnostunut) tai joku jolla on vaikkapa 200 000 seuraajaa, ollaan hänelle mielinkielin.

Tällaisten juttujen rinnalle oli niin virkistävää tutustua ja nähdä vaikuttajia, jotka oli ystävällisiä kaikille. Välittämättä siitä, kenellä on minkäkin verran seuraajia. Koska siis onhan se nyt jumankauta ihan absurdia määrittää ihmisiä jonkun perkeleen IG-seuraajamäärän mukaan!!

Meillä oli kyllä tosiaan kaikesta tästä mun angstista huolimatta ihan tosi kiva ilta ja käytiin sitten Skohanissakin maistamassa vähän miltä se baarissa käynti tuntuikaan. 😀 Siitä kun oon viimeks ollut jossain yökerhossa / baarissa on nimittäin varmaan sellainen kolmisen vuotta! 😀 Sen verran oli rapea olo sunnuntaina, että saas nähdä koska seuraavan kerran uskaltaudun taas baariin. 😉

Kuva: Eetu Järvi
Kuva: Henri Ilanen
Splayn jengi ja pari muuta 😉
Kuva: Henri Ilanen
Ihanat ystävät ❤
Kuva: Henri Ilanen

***

Mä mietin, että jos olisin voittanut oman kategorian, olisin halunnut sanoa lavalla nämä sanat: Me ollaan hei kaikki toistemme kollegoita – ei kilpailijoita! Moikataan kun tavataan!

Miten suhtautua äitiyden herättämiin tunteisiin?

*Sisältää mainoslinkkejä

Me huolehdimme, rakastamme, hoidamme. Olemme raskaana, synnytämme, imetämme, ruokimme, kannamme, nostamme pystyyn, puhallamme, silitämme, kerromme satuja, opetamme elämää, pesemme pyykkiä ja olemme läsnä. Me muutamme maailmaa lastemme kautta. Olemme tärkeitä.

Näin sanoo äitiydestä ihana Tara Lange. Yksi lukijoistani kommentoi mun uupumus-postaukseen, että pahimmalta tuntuu se että kukaan ei OIKEASTI ymmärrä. Eikä voi ymmärtää jos ei itse ole kokenut totaalista uupumusta. Se ei johdu lapsesta, vaan siitä koko paketista mikä vastuulla on. Joka menee nurin jos äiti väsyy.

Se on tosi jännä juttu, miten äitiys voi herättää niin laajan skaalan tunteita. Se on myös tosi hurjaa, että moni äiti ajattelee (myös mä) koko paketin menevän nurin jos äiti väsyy. Mistä se johtuu, että me äidit otetaan ihan kaikki vastuu itellemme, vaikka sitä vastuuta on usein kuitenkin jakamassa toinen vanhempi ja myös isovanhemmat. 🙂

Mä ite sorrun miettimään välillä, että jos mä en olis tässä niin miten kaikki hoituis? Vaikka tosiasia on se, että meillä Tuukka hoitaa varmasti ainakin puolet vastuusta perheen pyörittämisessä. Mistä se johtuu, että meillä äideillä jotenkin napsahtaa joku vipu päälle äitiyden myötä, että me aletaan hoitamaan kaikkea, myös sitä perheen toista vanhempaa. 😀 Tiedättekö mitä tarkoitan? Miks meiän pitäis pystyä hoitamaan koko paketti? Tai miks me ei saatais olla väsyneitä ja haluta omaa aikaa?

Se sellainen epävarmuus äitinä, mikä ainakin mulla oli ensimmäiset pari kuukautta, on hävinnyt. Jotenkin sitä on ymmärtänyt sen, että jokainen äiti on hyvä ja ihan paras omalle lapselleen ja tietää mitä oma lapsi tarvii. Ei muiden tarvi hyväksyä sun ratkaisuja. Että annatko sä nyt välipalaksi smoothiepussin kaupan hyllyltä vai itse tehtyä uunituoretta sämpylää. Vietkö sun lasta päiväkotiin vai ootko sen kanssa kotona. Annatko lapsen kattoa tietokoneelta piirrettyjä vai lukea kirjoja. jne jne.. Jokainen tekee omat ratkaisunsa ja edelleen: kunhan ne ei vahingoita lasta tai ketään muuta, ne on hyviä ratkaisuja.

Mä oon ollut ihan sekaisin tällä tunteiden vuoristoradalla Emman synnyttyä. (ehkä ootte huomanneetkin 😉 ) Se hurja rakkauden määrä mitä toista kohtaan tuntee on jotain ihan käsittämätöntä. Oon kokenut puolentoista vuoden aikana epävarmuutta, onnistumista, epäonnistumista, väsymystä, turhautumista, pelkoa, suunnatonta onnea, iloa ja melkein kaikkia mahdollisia tunteita. Kun Emma menee hoitoon, huokasen samaan aikaan helpotuksesta, että nyt ehdin tekemään töitä tai vaikka vaan istumaan sohvalla yksin – ja samaan aikaan iskee jo ikävä. Tällaisten ristiriitaisten tunteiden kanssa on vaan opittava elämään. 🙂

Nordic Fit Mamalla on nyt sellainen verkkokurssi, kun Tikapuut äitiyteen. Mä ajattelin osallistua siihen! Kurssista sanotaan näin:

Sinä saat luvan valita millainen äiti haluat olla, ja kurssin avulla saat ymmärrystä ja hyväksyntää juuri omalle tavallesi. Miksi kotiäitiys raastaa hermojasi ja haluat vain takaisin töihin, etkö rakastakaan lastasi? Miksi olet koko ajan ärtynyt, vaikka kaikki on ihan hyvin? Miksi syyllistyt joka asiasta tai esität iloista, vaikka haluaisit vain itkeä? Tunteiden syvyys määrittelee käyttäytymistäsi. Tikapuista saatavan ymmärryksen avulla sinulla on mahdollisuus päästä tasapainoon tunteittesi kanssa – niin, etteivät tunteet vie sinua, vaan niin, että sinä kuuntelet tunteitasi ja hallitset niitä.

Kurssilla opit esimerkiksi:

  • Opit ymmärtämään tunteitasi sekä sitä, mistä ne johtuvat
  • Ymmärrys ja myötätunto itseäsi ja muita kohtaan lisääntyy
  • Ihmissuhteesi syvenevät
  • Mielesi rauhoittuu ja stressitasosi laskee
  • Pääset tasapainoon tunteidesi kanssa
  • Itsetuntemuksesi kasvaa, jolloin opit ymmärtämään paremmin myös ihmisiä ympärilläsi.
  • Tunnistat elämän eri syklit sekä sen, missä juuri nyt olet

Tikapuut äitiyteen -verkkovalmennuksen on suunnitellut Tara Lange, joka on tunnettu kirjailija ja luennoitsija, jonka intohimo on auttaa äitejä voimaan hyvin ja toteuttamaan oman näköistään äitiyttä. Tara on toiminut myös doulana ja hän on suosittu kouluttaja ja valmentaja.

Kurssin hinta on vaan 49€, mutta te saatte sen mun kautta 39€:llä! Sen voi ostaa luottokortilla TÄSTÄ. Ja verkkopankkimaksulla TÄSTÄ. Kurssin voi aloittaa koska vaan! 🙂

***

Kuka lähtee mukaan mun kanssa?