Elämäni kunnossa.

Tiedättekö kun terveenä ei muista olla fiiliksissä siitä, että on terve? Mutta sitten kun se pirun flunssa tai kurkkukipu tai mikä tahansa tyhmä tauti tulee, niin sitten sitä vaan kaipaisi siihen energiseen hyvinvoivaan oloon takaisin.

Näin kävi mulle nyt.
En muista koska oisin ollut viimeksi kipeänä. Väitän vahvasti, että einesten pois jättäminen, alkoholinkäytön suuri vähentäminen ja muut terveelliset elämäntavat on olleet väylä sille etten ole jokaisella flunssakaudella ensimmäisten joukossa kipeänä. Vastustuskyky on parantunut.
Mutta nyt kävi köpelösti.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lauantaina alkuillasta huomasin, että kurkkuni tuntui karhealta ja ääni alkoi madaltumaan. Sunnuntaina tuli vähän vilu olo ja sitten maanantaina olinkin jo ihan pois pelistä.

Sekä maanantain, että tiistain asiakkaat jouduin perumaan. Se ei koskaan ole kivaa näin yrittäjänä, koska mitään sairaslomakorvauksia ei tällaisista päivistä saa ja sitten jollain viikolla tehdään triplapitkää päivää tai toisena vaihtoehtona on pienempien laskujen lähettäminen asiakkaille. No kumpikaan vaihtoehto ei tietysti ole mikään huraaa!!-vaihtoehto. Yritän kuitenkin mielummin aina tarjota asiakkaille tällaisissa tilanteissa vaihtoehtoista aikaa kuin perua kokonaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt olen sitten makoillut ja makoillut. Juonut niin paljon teetä ja vettä, että joudun koko ajan ramppaamaan vessassa. Syönyt c-vitamiinia, inkivääriä, sinkkiä ja seleeniä. Tehnyt kaikenlaisia kikkakolmosia, että paranisin mahdollisimman pian.

Silloin kun sitä on oikeasti elämänsä kunnossa, niin sitä ei edes ymmärrä. Keväällä mulla murtui sormi. Kun käsi kipsissä mietin sitten etten pysty nyt tekemään sitä ja tätä juttua treeneissä, tajusin etten ollut osannut arvostaa sitä kun kaikki raajat olivat kunnossa.
Saman jutun huomasin reilu vuosi sitten kun koirapuistossa tuntematon koira puri multa keskisormen pään irti ja Töölön sairaalassa sitten makoilin vuodeosastolla leikkauksen jälkeen. Silloin myös huomasin, että liian harvoin sitä muistaa olla kiitollinen siitä ettei ole mitään vaivoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt kuitenkin otan kaikki neuvot vastaan. Millä te lyhennätte flunssan kestoaikaa? Mitkä on teidän kikkakolmoset flunssan karkoitukseen?
Nyt on siis jokainen vinkki tärkeä, sillä mun olis tarkoitus astua huomenna aamulla klo 8.45 nousevaan lentokoneeseen kohti Leviä, ihanan Emmin luo. <3

IMG_20151112_215628

Onneksi sentään on räpsyripset kunnossa. 😉 Niin en näytä ihan kalman kalpealta punanenältä kun laskeudun Leville. Emmi saattaa luulla mua muuten poroksi, itse Petteri Punakuonoksi. 😀
Räpsyripsistä saan taas kiittää ihanaa Anniinaa!! <3 Jos oot miettinyt pikkujouluihin ripsipidennyksiä, niin Beauty Anniinasta aikaa varaamaan! Suositteln 110%!!

4 peppuidoliani ja heidän tipsinsä! ;)

Peput on vallanneet Suomen. Tissit ei oo enää mitään, peput on pop! Edelleen!!

Teksasin yliopisto Amerikassa sai selville,  että miehet sekoavat pepuista, jotka nousevat vartalon linjasta selvästi esiin.  Keskivertomies huumaantuu erityisesti, jos pepun kulma on 45 astetta suhteessa vyötäröön. Tällöin takapuoli on erityisen pyöreä ja ulkoneva.
 

Näin sanottiin Voicen sivuilla olleessa artikkelissa.
Mutta tiedättekö mitä? Kyllähän naisetkin sekoavat pepuista. Omista ja toisten. Mä ainakin. 😀

bart2

***

Mä ajattelin koota teille mun peppuidolit samaan postaukseen ja sainpas heiltä pyydettyä myös tipsit teille omista suosikeiksi muodostuneista pepputreeniliikkeistään! 😉
Peppuidolini tulevat siis tässä, eikä missään tärkeysjärjestyksessä sillä näiden kaikkien peput on niin pop!

Emmi

Emmin suosikkiliike pakaroille on erilaiset askelkyykyt. Niitä Emmi on kertomansa mukaan ”hinkannut jo vuosia”. 😉 Emmin treeneihin kuuluu pakaroiden treenaus siksi, että hän haluaa kroppansa olevan sopusuhtainen. Ja voihan wautsikawauwaa tota Emmin bootya!!!
10599372_10152838603754331_3441683064329758716_n

***

Heidi

Heidin suosikkiliike on split squat. Heidin peppukehitystä mä oon ihastellut hänen blogistaan koko kehityskaaren ajan. Oikeasti miten huikeeta!! Heidi jos joku antaa mulle ”toivoa” siitä, että myös pienestä pepusta voi tulla muhkea ja herkku. 😉 Heidiltä kun kysyin, että miksi peppua tulee treenata tai miksi hän sitä tekee, kertoi hän näin: ”No ulkonäköjuttuhan nää on. Mutta oikeestaan vois sanoo, et ulkonäkösyistä treenaan pyllyä siksi, koska mulle ei oo semmosta geeneissä suotu niin piti tehdä itte.”
heidi
***

Anni

Annin suosikkiliike on maastaveto ja siitä vielä ehkä erityisemmin suorilla jaloilla tehty versio. Annilla on myös sellainen peppu, että kääntää aivan varmasti ihan kaikkien katseet. Niin miesten kuin naistenkin. 😉 Anni kertoi, että juokseminen ja pyöräily on myös erittäin hyviä pakaroiden kehittäjiä. Kun kysyin Annilta, että miksi hän treenaa peppua vastasi hän siihen näin: ”En treenaa peppua oikeen ulkonäkösyistä vaan ennemminkin pitkien koulupäivien pehmusteeksi ja raa’an voiman tuottajaksi.” 😉 (mä en ehkä usko.. ;D )
11076743_957174260962377_2062218334_n***

Aliisa

Aliisan pyöreä ja timmi peppu on varmasti vähintään sen 45 asteen verran kulmassa vyötäröön nähden. Aliisan suosikkiliike pepulle vaihtuu kuulemma kuukausittain, mutta tällä hetkellä se on pakarapotku taljassa toinen polvi penkillä. Kun Aliisalta kysyin miksi hän treenaa peppua, tuli vastaus näin: Mä treenaan peppua täysin ulkonäkösyistä ja välillä myös turhankin paljon.” 😀
IMG-20150318-WA0002

***

Näin nämä neljä peppuidoliani kertoivat omista peffatreeneistään ja suosikkiliikkeistään. 🙂 Voinpa siis todeta, että kunhan olo antaa myöden salille, niin taidan tehdä pakaratreeniin pohjautuen vahvasti näihin neljään liikkeeseen.
Kyllä se munkin peppu sieltä pikku hiljaa pyöristyy. 😉

Nämä kuvat otin tänään aamusta molemmat, ensin vähän likaisemmalla peilillä ja sitten vähän puhtaamalla.. Haha.. 😀

Desktop

Lopuksi vielä pari linkkiä Lihastohtorin hyviin pepputreenivinkkeihin!

Pahimmat reenimyytit – osa ll :pakarat

Treenaa peppu isoksi – osa ll

***

Kertokaahan, mikä on teidän suosikkiliike pakaroille?

xoxoxo
Monna