Päivä kanssani!

6.45

Herään siihen, että keittiöstä kuuluu ääniä. Emma on herännyt ja Tuukka on käynyt vaihtamassa hänelle vaipat ja tehnyt aamutoimet. Nyt keittiöstä kuuluu Emman iloiset kiljahtelut ja Tuukan höpöttelyä hänelle. Samaan aikaan Pimu hyppää sänkyyn ja kierähtää polvitaipeeseeni kerälle, josko vielä saisi vähän aikaa nukkua.
Muutaman minuutin päästä Emma ja Tuukka tulee sänkyyn herättelemään. Ei muuta kuin märkiä pusuja Emmalta ja iloisia hymyjä. Tästä se päivä taas lähtee käyntiin.

8.00

Kahdeksan aikaan käännän avainta auton virtalukossa. Emma istuu takapenkillä turvaistuimessa, iPadista kuuluu Munamies. Yksi Emman lempparibiiseistä. Takakontissa töröttää matkarattaat, vaippakassi ja leluja. Lähdemme ajamaan kohti mummulaa, minun äitini kotia Käpylään. Emmalla on aina maanantaisin mummulapäivä ja minulla, sekä Tuukalla työpäivä.
Puoli yhdeksän tienoilla vilkutan Emmalle äitini kotiovelta heipat ja Emma iloisesti mummun kanssa vilkuttelee takaisin. Suljen oven hymyillen, on hyvä mieli jättää Emma päiväksi äidin luokse, kun tietää miten hyvin hän siellä viihtyy. Lähden ajamaan takaisin kotiin.

9.00

Kurvaan kotipihaan ja kuljen kipinkapin kotiin. Puolitoista tuntia aikaa lukaista urgentit meilit läpi ja luonnostella tätä blogitekstiä. Oikeastaan tunti, sillä kymmeneltä hyppään suihkun alle, pistän hiukset ponnarille ja vaatteet niskaan. Sitten vielä hetki sohvalla läppäri sylissä ja Pimu myös.

10.45

Laitan auton taskuparkkiin Viidennelle linjalle. Pääsen heti viikon alkuun ihanaan, rentouttavaan ja ammattitaitoiseen käsittelyyn. Emilian luokse lymfahierontaan, sekä radiotaajuudella tehtävään kasvohoitoon Kauneshoitola Disar Centeriin. Lymfahieronta on minulle ihan uusi juttu. Lymfahieronnasta sanotaankin, että se auttaa kaiken muun hyvän lisäksi väsymykseen. Olen tapani mukaan vähän liian ajoissa paikalla, mutta Emilia onkin jo valmiina ottamaan minut vastaan. Minut paketoidaan hassuun pukuun ja sitten saan lymfahierontaa tunnin ajan. Samalla Emilia tekee minulle kasvohoidon. Tuntuu ihanalta, meinaan nukahtaa hoitopöydälle.

12.45

Kurvaan taas kotipihaan. Minulla on pari tuntia aikaa tehdä vielä koneella hommia ja syödä lounasta. Otan jääkaapista eilistä Tuukan valmistamaa super hyvää jauhelihakeittoa, pistän SodaStreamiriin vettä ja istahdan koneen ääreen keittolautasen ja juomalasin kanssa. Palaveerataan Tuukan kanssa pikaisesti tämän viikon ”to do”-jutuista ja puhutaan, että pitää muistaa markkinoida meidän suosittua Muutos -valmennusta, joka starttaa taas 6.marraskuuta.

13.50

Suunnitelmiin tuleekin muutos. Lähdemme hakemaan Tuukan kanssa varastolta kahvakuulia, Tuukan illan Treeniryhmän treenejä varten. Käymme Konalassa ja tiputan koirat sekä Tuukan Keskuspuiston liepeille, bussivarikon lähelle. Jatkan matkaa äidilleni. Siellä odottaa Emma, äitini, sekä veljeni. Pistämme kamppeet kasaan ja vaunut takakonttiin ja lähdemme porukalla Ikeaan. Ostamaan kynttilöitä ja ihastelemaan joulujuttuja. Käymme säännöllisesti Ikeassa kynttiläostoksilla. Hamstraamme muutamat paketit tuoksukynttilöitä mukaan ja ainahan sieltä jotain muutakin ostoskassiin tulee. Niin tälläkin kertaa.

16.30

Pakkaamme itsemme ja ostokset autoon ja lähdemme kotimatkalle Ikeasta. Matkasta tulee yllättävän raskas, sillä Emma saa kovan itkukohtauksen. Loppujen lopuksi itkee Emman lisäksi myös minä. Kurvaan taas kerran kotipihaan, noin viiden jälkeen. Tällä erää viimeistä kertaa tämän päivän aikana. Otan Emman takapenkiltä syliin, suukottelen pari kertaa pehmeitä poskia ja laitan hänet rattaisiin. Lähdemme sisälle ja samalla Tuukka nappaakin auton matkaansa ja lähtee vetämään Treeniryhmän treenejä.

18.00

Leikimme Emman kanssa olohuoneessa. Emma harjoittelee seisomista ilman tukea, koirat on mukana touhuissa. Minä katselen vierestä, välillä mukana leikeissä, välillä yritän olla vain vieressä ja katsella. Syömme iltapuuroa ja vähän leipää. Käymme iltapesulla ja vaihdan yöpuvun Emmalle päälle.

19.30

Tuukka tulee takaisin kotiin Treeniryhmän treeneistä. Hän ottaa kopin Emmasta ja jää leikkimään hänen kanssaan olohuoneeseen. Minä menen hetkeksi työhuoneeseen, kirjoittamaan tätä ja vastaamaan vielä kahteen meiliin.

20.30 

Vien Emman nukkumaan. Toivon hiljaa mielessäni, että kunpa tänään olisi helppo nukutus. Peittelen Emman ja istun pinnasängyn viereen. Annan tutin suuhun ja kaksi unilelua kainaloon. Laulan Sininen uni -laulun, jonka laulan joka ilta Emmalle. Pieni rakas tyttö, aina pinnasängyssä hän näyttää niin pieneltä. Tekisi mieli ottaa hänet syliin ja paijailla hänen hiuksiaan ja laulaa vielä uudestaan niin, että hän nukahtaisi siihen. Mutta niin ei tapahdu, koska tiedän hänen vain villiintyvän sylissäni.

21.15

Olen aivan puhki. Tekisi mieli painua suoraan peiton alle. Aika tapahtumarikas päivä. Olen ostanut Ikeasta koirille lelut, suunnittelin antavani ne heille kun Emma nukahtaa. Olen kuitenkin liian väsynyt, enkä uskalla antaa koirille niitä riehuttavia leluja enää, jottei Emma vain herää. Laitan Ikeasta ostamiani uusia tuoksukynttilöitä ikkunalaudalle ja laitan niihin tulen. Kynttilät rauhoittavat.

22.00

Laitan kirjan pois, valot kiinni ja painun unten maille.

***

 

 

 

ps. Sain idean tähän postaukseen, kun luin Hillan blogista lähiaikoina postauksen ”Päivä kanssani”. Tykkäsin siitä niin paljon, että ajattelin tehdä samanlaisen. 🙂

Toiset kestää enemmän kuin toiset.

Minä ihailen ja ihmettelen niitä vanhempia, joiden perheissä on monta lasta, koirat, oma piha ja kaikki. Ihailen heidän voimavarojaan ja ihmettelen, mistä ihmeestä he niitä saa?!

Itse olen aivan lopen uupunut. Välillä on päiviä, kun on energiaa paljon. Mutta kuitenkin suurimmaksi osaksi tämä on väsymystä ja sen kanssa kamppailua. Ihan sama onko nukkunut 8h putkeen vai herännyt yöllä kaksi kertaa antamaan tuttia tai maitoa – lopputulos on sama = väsyttää.

Olen miettinyt, että mistä se johtuu. Miksi toiset jaksaa ja kestää enemmän kuin toiset? Tietysti yksi vaikuttava tekijä voi olla se, että en osaa/malta/pysty (töiden takia) levätä silloin kun siihen on mahdollisuus. Tai se, että on liian monta rautaa tulessa koko ajan. Mutta onhan toisaalta niilläkin vanhemmilla, jotka käy töissä, siivoaa kotiaan putsplankiksi päivittäin, vie lapset harrastuksiin arkisin, treenaa, näkee ystäviä ja on muutenkin elämänsä kunnossa kaikilla elämän osa-alueilla.

Kyllä minä olen rehellisesti sanottuna miettinyt, että jaksanko enää tämän ikäisenä toista raskautta, toista vauvavuotta ja toista synnytyksestä palautumista. Olisihan se aivan ihanaa, että Emma saisi sisaruksen. Mutta entä jos äiti menee rikki sen vuoksi? Henkisesti ennen kaikkea.

Minun äitini linkkasi minulle muutama päivä sitten jutun, jossa kerrottiin raskauden jälkeisestä masennuksesta. Siihen sairastuu yllättävän moni äiti. Uskon, että vielä useampi olisi tilastoissa, jos kaikki menisivät lääkäriin puhumaan asiasta. Mutta moni varmasti vähättelee omaa oloaan ja tuntemuksiaan. Minä olen miettinyt ihan vakavasti sitä, että sairastuinko minäkin? Mutta ehkä kuitenkin vähättelin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että enhän minä. Minä, aina iloinen ja energinen Monna. Eihän nyt hyvinvoinnin ammattilainen voi uupua täysin. Ihan kuin se olisi jotenkin noloa sanoa muille ääneen tai todeta itselleen – olen masentunut.

Vai olenko? Onko vain huono päivä ja väsyttää.

Lue myös: Uusi harrastus!