Miten suhtautua äitiyden herättämiin tunteisiin?

*Sisältää mainoslinkkejä

Me huolehdimme, rakastamme, hoidamme. Olemme raskaana, synnytämme, imetämme, ruokimme, kannamme, nostamme pystyyn, puhallamme, silitämme, kerromme satuja, opetamme elämää, pesemme pyykkiä ja olemme läsnä. Me muutamme maailmaa lastemme kautta. Olemme tärkeitä.

Näin sanoo äitiydestä ihana Tara Lange. Yksi lukijoistani kommentoi mun uupumus-postaukseen, että pahimmalta tuntuu se että kukaan ei OIKEASTI ymmärrä. Eikä voi ymmärtää jos ei itse ole kokenut totaalista uupumusta. Se ei johdu lapsesta, vaan siitä koko paketista mikä vastuulla on. Joka menee nurin jos äiti väsyy.

Se on tosi jännä juttu, miten äitiys voi herättää niin laajan skaalan tunteita. Se on myös tosi hurjaa, että moni äiti ajattelee (myös mä) koko paketin menevän nurin jos äiti väsyy. Mistä se johtuu, että me äidit otetaan ihan kaikki vastuu itellemme, vaikka sitä vastuuta on usein kuitenkin jakamassa toinen vanhempi ja myös isovanhemmat. 🙂

Mä ite sorrun miettimään välillä, että jos mä en olis tässä niin miten kaikki hoituis? Vaikka tosiasia on se, että meillä Tuukka hoitaa varmasti ainakin puolet vastuusta perheen pyörittämisessä. Mistä se johtuu, että meillä äideillä jotenkin napsahtaa joku vipu päälle äitiyden myötä, että me aletaan hoitamaan kaikkea, myös sitä perheen toista vanhempaa. 😀 Tiedättekö mitä tarkoitan? Miks meiän pitäis pystyä hoitamaan koko paketti? Tai miks me ei saatais olla väsyneitä ja haluta omaa aikaa?

Se sellainen epävarmuus äitinä, mikä ainakin mulla oli ensimmäiset pari kuukautta, on hävinnyt. Jotenkin sitä on ymmärtänyt sen, että jokainen äiti on hyvä ja ihan paras omalle lapselleen ja tietää mitä oma lapsi tarvii. Ei muiden tarvi hyväksyä sun ratkaisuja. Että annatko sä nyt välipalaksi smoothiepussin kaupan hyllyltä vai itse tehtyä uunituoretta sämpylää. Vietkö sun lasta päiväkotiin vai ootko sen kanssa kotona. Annatko lapsen kattoa tietokoneelta piirrettyjä vai lukea kirjoja. jne jne.. Jokainen tekee omat ratkaisunsa ja edelleen: kunhan ne ei vahingoita lasta tai ketään muuta, ne on hyviä ratkaisuja.

Mä oon ollut ihan sekaisin tällä tunteiden vuoristoradalla Emman synnyttyä. (ehkä ootte huomanneetkin 😉 ) Se hurja rakkauden määrä mitä toista kohtaan tuntee on jotain ihan käsittämätöntä. Oon kokenut puolentoista vuoden aikana epävarmuutta, onnistumista, epäonnistumista, väsymystä, turhautumista, pelkoa, suunnatonta onnea, iloa ja melkein kaikkia mahdollisia tunteita. Kun Emma menee hoitoon, huokasen samaan aikaan helpotuksesta, että nyt ehdin tekemään töitä tai vaikka vaan istumaan sohvalla yksin – ja samaan aikaan iskee jo ikävä. Tällaisten ristiriitaisten tunteiden kanssa on vaan opittava elämään. 🙂

Nordic Fit Mamalla on nyt sellainen verkkokurssi, kun Tikapuut äitiyteen. Mä ajattelin osallistua siihen! Kurssista sanotaan näin:

Sinä saat luvan valita millainen äiti haluat olla, ja kurssin avulla saat ymmärrystä ja hyväksyntää juuri omalle tavallesi. Miksi kotiäitiys raastaa hermojasi ja haluat vain takaisin töihin, etkö rakastakaan lastasi? Miksi olet koko ajan ärtynyt, vaikka kaikki on ihan hyvin? Miksi syyllistyt joka asiasta tai esität iloista, vaikka haluaisit vain itkeä? Tunteiden syvyys määrittelee käyttäytymistäsi. Tikapuista saatavan ymmärryksen avulla sinulla on mahdollisuus päästä tasapainoon tunteittesi kanssa – niin, etteivät tunteet vie sinua, vaan niin, että sinä kuuntelet tunteitasi ja hallitset niitä.

Kurssilla opit esimerkiksi:

  • Opit ymmärtämään tunteitasi sekä sitä, mistä ne johtuvat
  • Ymmärrys ja myötätunto itseäsi ja muita kohtaan lisääntyy
  • Ihmissuhteesi syvenevät
  • Mielesi rauhoittuu ja stressitasosi laskee
  • Pääset tasapainoon tunteidesi kanssa
  • Itsetuntemuksesi kasvaa, jolloin opit ymmärtämään paremmin myös ihmisiä ympärilläsi.
  • Tunnistat elämän eri syklit sekä sen, missä juuri nyt olet

Tikapuut äitiyteen -verkkovalmennuksen on suunnitellut Tara Lange, joka on tunnettu kirjailija ja luennoitsija, jonka intohimo on auttaa äitejä voimaan hyvin ja toteuttamaan oman näköistään äitiyttä. Tara on toiminut myös doulana ja hän on suosittu kouluttaja ja valmentaja.

Kurssin hinta on vaan 49€, mutta te saatte sen mun kautta 39€:llä! Sen voi ostaa luottokortilla TÄSTÄ. Ja verkkopankkimaksulla TÄSTÄ. Kurssin voi aloittaa koska vaan! 🙂

***

Kuka lähtee mukaan mun kanssa?

Äitiaivot vai uupumus?

Toive sulle: Jos koet olevasi supermutsi, joka pyörittää yht’aikaa viisilapsista arkea ja Suomen menestyneintä yritystä – älä lue ja kerro mulle, että eihän toi oo vielä mitään. Koskaan ei nimittäin pidä verrata itseään muihin. Ainoastaan itseensä. Ihmiset voi kokea väsymystä ja erilaisia elämäntilanteita myös hyvin eri tavalla.

***

Luin pari päivää sitten jutun uupumuksesta. En enää muista mistä sen luin, joten en voi linkata sitä tähän.

Muisti, se on asia jonka kanssa oon taistellut noin vuoden verran. En muista asioita, jos en kirjoita niitä ylös. Kalenteriin on merkattava ihan pienimmätkin asiat tai unohdan ne. Kovalevy on ihan täynnä, sinne ei mahdu enää mitään tietoa. Jos saan jonkun briiffin tulevasta yhteistyöstä on mun pakko lukea se vasta just ennen yhteistyön toteutumista, muuten en muista mitä ollaan sovittu.

Mulla on paljon sellaisia hetkiä, että en muista jotain sanaa. Joudun ihan kerta kaikkiaan pysähtymään ja miettimään, että mikä se sana on. Joskus muistan joskus en. Kirjan julkkareita varten mietin kaikkia tyyppejä, keitä haluaisin kutsua paikalle – unohdin. Jos avaan jonkun viestin, jonka oon saanut ja luen sen enkä heti vastaa – unohdan vastata myöhemmin. Mun on aina pakko jättää viestit lukemattomiksi siihen asti, kun on aikaa vastata.

Aamuisin kun herään oon väsynyt. En oikein muista miltä tuntuu herätä aamulla virkeänä. Nyt käynnistyn pikkuhiljaa aamun aikana. Energia saattaa joko nousta tai sitten ei. Mulla katkeilee ajatus vähän väliä ja jopa keskustelun aikana saatan unohtaa mistä puhuttiinkaan. Se vasta noloa on.

Mulla on tosi lyhyt pinna. Menetän hermot ihan parissa sekunnissa, jos joku asia ei onnistu tai menee pieleen. Esimerkiksi jos nettiyhteys ei toimi, mun tekee mieli paiskata koko kone seinään. Mua itkettää usein. Liikutun herkästi, mutta muutenkin on itku herkässä. Jos joku kysyy multa miten mä voin, mua alkaa itkettää. Vaikka usein peitän sen.

Tekis mieli vetää huppu päähän ja jäädä kotiin. Samaan aikaan tekis mieli sännättä keväiseen aurinkoon ja nähdä ihania ihmisiä.

Kun kuulin termin ”äitiaivot” joskus vuosi sitten, ajattelin mulla olevan just tasan ne! Nyt kun ne äitiaivot jyllää edelleen, oon alkanut miettimään onko tosiaan kyse vain niistä. Se on vähän pelottava ajatus, että voiko mulla olla uupumus? Se on myös jotenkin tosi noloa myöntää. Eihän mulla sellaista voi olla. Mähän oon aina iloinen ja jaan sitä positiivisuutta ympärillenikin, miten mä voisin olla uupunut?!

On tosi ristiriitainen olo siitä, että mulla on maailman ihanin lapsi jonka kanssa päivittäin koen suuria onnen tunteita ja nauran ääneen – silti olisin palamassa loppuun tai ehkä palanut? Tulee heti sellainen olo, että pitääkö mun tilata tarramonsterilta ”vuoden huonoin äiti” -tarroja ja liimata niitä mun otsaan tällaisten tunteiden ja väsymyksen takia?

On myös tosi ristiriitaista, että uskaltaudun kirjoittamaan tästä (pitkän pohdiskelun tuloksena) julkisesti tänne blogiin, mutta en uskalla mennä juttelemaan jonkun ammattilaisen kanssa asiasta. Kuten sanoin Tuukalle yksi päivä; mä en halua mitään masennuslääkkeitä. Enkä mä koe olevani masentunut, aika poikki vaan.

Liian vähäinen uni voi tehdä aika paljon hallaa, se voi käynnistää jopa jonkinlaisen stressitilan elimistössä. Kun puolitoista vuotta on nukkunut 99% öistä muutamalla herätyksellä ja siellä alkupäässä parin tunnin yöunilla, voi ihan vähän alkaa väsymys painamaan. Eikä yks hyvin nukuttu yö helpota. Itse asiassa sen jälkeen tulee vaan sellainen olo, että no ensi yönä sitten taas heräillään.

Mä tiedän yöheräilyjen ja pienen unissan huuteluiden olevan vain ohimenevä vaihe ja tämän kuuluvan pikkulapsi-aikaan, mutta ei se tieto silti vie pois sitä äärettömän väsynyttä oloa. Kun vaan joka ilta toivoo, että kunpa tänä yönä ei herättäisi kertaakaan.

Rakkain ihminen maailmassa!

Sitten kun väsymyksen keskellä yrittää ja haluaa kuitenkin tehdä asioita, on sitä aikamoisen myllyn keskellä. Ja itsehän sitä myllyä pyöritän. Samalla mä kuitenkin saan energiaa niistä ihanista asioista joita työkseni teen. Niistä ihanista ihmisistä keitä nään. Valmistuneista projekteista, kuten nyt viimeisimpänä meiän kirjasta. Mä en halua pysähtyä, mutta silti mun pitäis.

Mä koen, että mä haluaisin olla samaan aikaan kotona Emman kanssa 24/7 ja leipomassa pullia samalla kun imuroin ja leikin tyttöni kanssa. Ja silti olla menestyvä hyvinvointialan yrittäjä ja bloggaaja ja tehdä kaikkea makeita projekteja ja viedä sitä positiivisuuden sanomaan eteenpäin. Mutta eihän sitä ihminen vaan pysty kaikkeen.

Psyykkinen uupumus voi johtua siitä, että ihminen kokee omat kykynsä riittämättömiksi suhteessa oman elämäntilanteen, muiden ihmisten tai hänen itsensä itselleen asettamiin vaatimuksiin. – sanoo Wikipedia uupumuksesta.

Uupumus, äitiaivot vai ihan vaan tyypilinnen vaaka – valintojen edessä sormi suussa, koska kaikkea olis kiva tehdä vaikkei aika ja energia riittäisi.

***