Ensimmäinen äitienpäivä

Eilen vietettiin lapsettomien lauantaita. Monena vuotena minä olen ollut se, joka olisi voinut viettää tuota päivää. En ole koskaan oikein myöntänyt asiaa, mutta sana lapsettomuus on kaikunut korvissani monta vuotta. Koska meillä on biologinen lapsi, ilman lapsettomuushoitoja alkunsa saanut, en tiedä voiko meitä kutsua lapsettomuudesta kärsineiksi. Mutta kyllä me sitä kuitenkin olimme.

Kuten joskus olen kirjoittanut teille, ennen positiivista raskaustestiä Emmasta, olin jo jollain tapaa hyväksynyt asian ettei meistä ehkä ikinä tule vanhempia. Kaikki sellaiset ajatukset siitä, että olisi ihana leikkiä oman lapsensa kanssa ja viettää aikaa perheenä, katosivat mielestäni kun lasta ei niin vaan alkanut kuulua. Se teki surulliseksi, mutta loppujen lopuksi totuin siihen ajatukseen. Aloin ajatella, että voimme elää onnellisen elämän koirien kanssa ja matkustella jne.. Hakea sisältöä sitten muista jutuista.

Nyt vietän ensimmäistä äitienpäivää. Rakas tyttäremme on reilut 6kk vanha ja hän on ihaninta maailmassa. Tämä kuusi kuukautta on ollut aikamoisen ihmeellistä aikaa. Puolen vuoden aikana olen ollut varmasti väsyneempi kuin ikinä, olen ollut niin huolissani, että on ollut fyysisesti paha olo. Olen itkenyt paljon ja keikkunut jossain jaksamisen ja uupumisen rajoilla monesti.

Silti tämä puoli vuotta on aika, jota en ikinä vaihtaisi pois. Tämän puolen vuoden aikana olen oppinut elämästä niin paljon uutta. Olen kasvanut ihmisenä. Olen rakastanut niin paljon, että en ole tiennyt sellaisen rakastamisen määrän olevan mahdollista. Olen nauranut ja ollut niin super ylpeä pienestä tyttärestämme. Olen miettinyt niinä kaikista väsyneimpinäkin hetkinä, että ihanaa kun huomenna voin taas puuhata Emman kanssa kaikkea kivaa. Olen silmät väsymyksestä viiruina ja kyynel silmässä selannut kännykältä Emman kuvia, kun hän on mennyt jo nukkumaan. Olemme nauraneet Tuukan kanssa ihan vedet silmissä enemmän kuin koskaan.

Tämä kahdeksankiloinen pakkaus on tuonut meidän elämään niin paljon onnea ja rakkautta. Vaikka välillä väsyttää niin paljon, että ajatus ei kulje, silti tämän ihanan tytön nähdessään ei voi olla hymyilemättä. Mikään väsymyksen määrä ei peittoa tätä onnen tunnetta ja rakkautta.

Olen mennyt Emmasta sekaisin, äitiydestä sekaisin. Puoli vuotta sitten olin aivan ymmälläni, kun istuin Kätilöpiston perhehuoneessa pieni tytär sylissämme. Silloin satoi lunta aivan jumalattomasti, ensilumi – joka myöhemmin suli pois. Mutta lunta tuli paljon.

Nelisen kuukautta sitten olin vieläkin ymmälläni, istuin Ilmarinkadulla Töölössä, meidän vanhassa kodissamme. Emma nukkui vaunuissa, koska ei nukahtanut juuri muualle silloin ihan pienenä. Tuukka nukkui makuuhuoneessa koirat vieressään. Katselin pimeään Töölön yöhön ja mietin, että mitenkähän me tästä selvitään. Miten osaan olla äiti, miten tiedän mitä pitää tehdä missäkin tilanteessa. Samaan aikaan sain kuraa niin kovaa niskaani täällä blogin puolella, että meinasin hajota kappaleiksi. Olin ihan tietämätön siitä miten pitäisi olla äiti, halusin vaan parasta tytöllemme. Ihan koko ajan. Halusin sitä luultavasti niin paljon, että olin eksyksissä. Luulin myös, että on olemassa sellaisia äitejä, jotka tekevät kaiken oikein ja sitten niitä, jotka eivät osaa ihan kaikkea.

Vasta myöhemmin ymmärsin, että jokainen äiti on omanlaisensa. Jokainen äiti tekee parhaansa oman lapsensa eteen. Niin minäkin. Kun itse tietää sen, se riittää. Iloinen, tyytyväinen lapsi on siitä myös aika hyvä mittari. 😉

***

Nyt vietän tätä päivää suuri rakkaus sydämessäni. Minulla on niin hyvä näin. Niin kiitollinen tästä meidän viisihenkisestä perheestämme; rakas pieni prinsessamme Emma, koirat Gere & Pimu ja me Tuukan kanssa. Ei tässä mitään muuta tarvitse. <3

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille, isoäideille ja koira – & kissaäideille!

Niin onnellinen minä, äiti.

Nää yöt ei anna armoo..

*Sisältää mainoslinkkejä

Tuukka kysyi minulta yksi päivä, että jos saisit päättää jonkun yhden asian, minkä saisit taikaiskusta takaisin, niin mikä se olisi. Siis jonkun sellaisen asian, joka oli ennen Emmaa.. 😉 Tuukka antoi esimerkiksi mm. treenaamisen, kropan ennen raskautta, katkeamattomat yöunet jne.. Minun ei tarvinnut miettiä kokonaista sekuntiakaan vastausta: Katkeamattomat yöunet!

Uni on ollut minulle aina todella tärkeä asia. Olen aina nukkunut todella hyvin, nukahtanut helposti ja rakastanut pitkiä yöunia. Suurin osa pienten lasten vanhemmista kuitenkin tietää, että pitkät yöunet, katkeamattomat sellaiset, on hetken aikaa vain unelmaa.. 😉 Toki on lapsia, jotka jo ihan pikkuvauvasta lähtien nukkuu kahdeksan tuntia yössä heräämättä. Mutta suurin osa pienistä vauvoista sinne taaperoikään asti nukkuu vähän niin ja näin. 😀

Niin meillä ainakin. Emmalla on yöt olleet vaihtelevia ihan syntymästä lähtien. Alkuun tietysti haettiin kaikenlaista rytmiä ja totuteltiin uuteen elämään. <3 Parin kuukauden iässä Emmalla alkoi selkeästi olla jo yön ja päivän erottaminen jollain tapaa ymmärryksessä.

Noin kuukausi sitten, Emman ollessa vajaa viisikuukautinen, alkoi oikeastaan säännöllinen rytmi löytymään öihin. Hän nukahti aina n.klo 20 aikoihin ja heräsi klo 06-07. Heräsi yön aikana 2 tai kolme kertaa syömään ja sitten takaisin unta palloon. Ihan viimeiset pari viikkoa (ennen puolen vuoden hulinoita ja hälinöitä) hän heräsi enää kaksi kertaa yössä. Ensimmäinen herääminen oli vasta klo 02-03 välillä ja toinen joskus siinä viiden tietämissä.

Nyt kuitenkin puolen vuoden tietämillä hänellä alkoi yöheräilyt lisääntyä ja se nukkumaanmeno vaikeutua, kuten kirjoitin täällä. En tiennyt, että myös puolen vuoden iässä vauvalla tulee tiheän imun kausi, vauva alkaa kokemaan eroahdistusta vanhemmistaan ja sitten vielä se kaiken uuden oppiminen tekee öistä hetkellisesti levottomampia taas hetkeksi. Kuuden kuukauden iässä vauva ymmärtää, että ei ole äidin kanssa sama henkilö ja alkaa kokemaan eroahdistusta varsinkin iltaisin, kun pitäisi yksin nukahtaa omaan sänkyyn.

Olen myös kuullut ystäviltäni, että sitten kun opitaan seisomaan ja kävelemään, yöt saattavat muuttua vieläkin levottomammiksi. 😀 Kun ei pikkutyypit malta nukkua, vaan haluavat päästä toteuttamaan kaiken uuden oppimansa.

Ja sitten kun erehtyy lukemaan, että puolen vuoden iässä olisi hyvä jättää jo yösyötöt kokonaan pois ja vauvan pitäisi opetella nukahtamaan yksinään… Jaa-a!! Ei kyllä minusta vielä ainakaan näihin ratkaisuihin ole. Kyllä meidän pienellä tytöllä on vielä nälkä ainakin sen kerran yössä. En myöskään halua, että hän joutuisi yksinään itkemään eroahdistuksissaan pimeässä makuuhuoneessa ja sitten nukahtamaan itkuunsa. 🙁 Olen sitten nynny äiti tai en, haluan että pienemme tuntee olonsa turvalliseksi ja saa nukahtaa äitin tai isän paijaukseen. Ainakin nyt vielä hetken aikaa.

***

Vila-tyynyliinat (vaalea roosa)

Vila-tyynyliinat (vaaleanvihreä)

Dani-pussilakanasetti (nyt alessa -30%)

Vila-aluslakana (muotoonommeltu)

***

Aurinkoista ja ihanaa lauantaita kaikille sinne! <3 Kertokaa ihmeessä omia yökokemuksia!