Yhdeksän kuukautta vanha!

Minä olen nyt yhdeksän kuukautta vanha. Olen ollut tässä maailmassa yhtä kauan, kun olin äidin mahassa. Tavallaanhan minä olen ollut olemassa siis jo 18 kuukautta, vaikkakin tässä mahan ulkopuolisessa maailmassa vasta puolet siitä ajasta.

Joka päivä on minulle kyllä ihan uusi seikkailu ja opin kaikenlaista kivaa koko ajan. Tykkään tällä hetkellä seistä tukea vasten ja kävellä tuen kanssa. Kuten vaikkapa kävelykärryn kanssa tepastelemisen olen nyt oppinut. Äitin tai iskän ei tarvi enää pitää minua selästä kiinni, vaan saan mennä ihan itse. Olen oppinut, että on hyvä pitää kieli mukana näissä kävelyhommissa. Sujuu jollain tapaa paremmin tuo kävely, kun vääntää kieltä ulos suusta.

Iskä leikkasi multa eilen otsatukan pois. Oon kyllä vähän sitä mieltä, että seuraava kampaamokäynti varataan jollekin muulle, jollekin oikeelle kampaajalle. Mutta ihan kivat näistä nyt kuitenkin tuli, eipäainakaan oo hiukset koko ajan silmillä kun touhuan.

Äiti osti minulle sellaisen hirveän ison puuhäkkyrän. Siellä olen nyt päivittäin käynyt aina jonkun aikaa leikkimässä. Se on aika hauska paikka! Kaikki leluni on siellä ja saan viskoa niitä siellä ihan mielinmäärin! Niin ja sitä vasten on kanssa tosi kiva kiivetä, seisoskella tai tanssia. Jos äiti tai iskä laittaa jotain musiikkia telkkarista, niin sitten minä tanssin. Kaikkein eniten tykkään sellaisesta koira-laulusta, jossa on siinä videolla saman näköisiä koiria kuin se meidän Gere.

Minulla on jo seitsemän hammasta. Äiti sanoi, että kun neljä hammasta on puhjennut ylös ja kaksi alas, niin sitten kuulemma yleensä tulee tauko. Mutta minä kyllä meinasin puskea nämä kaikki nyt kerralla. Pääseepähän siitäkin vaivasta sitten. Viime viikolla putkahti alas kolmas ja äiti on vähän sitä mieltä, että sinne on näkyvissä jo neljäskin. Hitto vieköön! Hoidetaan nyt homma kerralla purkkiin, pääsenpähän sitten oikein vielä pikkaisen kovempaa puremaan äitiä tai iskää sormesta.

Äiti on yrittänyt alkaa opettamaan minulle jo jotain sellaisia asioita, joita saa tehdä ja ei saa tehdä. Kuten vaikkapa en saa repiä valokuvakehyksiä lattialle tai kiskoa äitiä niin kovaa hiuksista, että sitä sattuu. Mutta minua kyllä lähinnä tällä hetkellä naurattaa jos äiti yrittää olla tuimana. Muutenkin minun mielestä on kiva vähän jekuttaa äitiä ja iskää. Saatan antaa tutin heille, jos he pyytävät, mutta ihan viime hetkellä nappaankin sen takaisin päin. Se naurattaa!

Tykkään ihan älyttömän paljon koirista! Siis kaikista ja kaikkialla! Meidän omat koirat Gere ja Pimu on tietysti ihan parhaat, mutta aina kadulla jos nään koiran, niin vilkutan sille ja vähän juttelenkin. Kaupassakin yhtenä päivänä löysin koiria, ne oli jossain ihmeellisissä pahvipaketeissa ja tölkeissä. Yritin niillekin vilkuttaa, mutta äiti sanoi ettei ne ole oikeita koiria. Tai että ne on vaan jotain kuvia. No minusta ne näytti ihan samalta kuin oikea koira.

Syömishommat minulla menee vieläkin vähän niin ja näin. Tai äidin mielestä menee. Itse olen kyllä oikein tyytyväinen siihen maitoon ja muutamiin muihin juttuihin. Äiti lupasi niistä teille kertoa siellä sen instagramissa tänään maanantaina. Että kattokaa sinne, jos haluatte kuulla lisää minun syömishommista. 😀 Enpä kyllä tajua miksi minun syömiseni jotain kiinnostaa. Mutta hauskaahan se on, jos kiinnostaa!

Tänään minulla onkin ensimmäinen virallinen mummulapäivä! Äitillä alkaa työt ja minä menen mummulleni Käpylään. Siellä on kiva riehua! Vedän kyllä mummua ihan sata kertaa taas hiuksista ja sitten käkätän päälle.

Kivaa viikkoa kaikille! Ja varsinkin teille kaikille pienille tyypeille, niin kuin minä!

  • Emma <3

Joskus tuntuu jäävän paitsi.

Ihmettelin joskus aikoinaan sitä, että joku ystävä jätti tulematta johonkin, koska ei saanut ”muka” lastenvahtia. Ihan oikeasti ajattelin sen olleen ainakin silloin tällöin tekosyy. Mietin, että no onpa nyt kurjaa kun ei voi edes kerran kesässä/pikkujoulukaudessa/milloin missäkin tulla meidän mukaan ja jättää lasta kotiin iskän hoiviin tai isovanhemmille.

Nyt kun elän itse tätä pikkulapsen vanhemman elämää, ymmärrän tämän asian paremmin. Silloin harvoin kun on niitä sellaisia juhlia, joissa haluaisi käydä tai olla vaikka koko illan (eli klo 21.30 asti 😉 ) saattaakin isovanhemmilla olla omia menoja, mies töissä kiinni tai sitten molemmilla samana iltana vuosisadan bileet jne. Silloin joutuu kieltäytymään jostain sellaisesta, johon olisi oikeasti halunnut mukaan.

Se ei välttämättä sillä kieltäytymishetkellä tunnu niin riipaisevan pahalta. Tottakai harmittaa juuri sillä hetkellä, kun/jos joutuu sanomaan ei tai perumaan. Mutta itselleni tulee se tylsin fiilis silloin, kun ne juhlat tai mitkä vain menot on käynnissä, joista on jäänyt paitsi. Kun kesäiltana klo 20.00 verhot pistetään kiinni ja telkkari niin hiljaiselle, että joutuu katsomaan Vain elämäätäkin vain arvaten (tai huulilta lukien) mistä biisistä on kyse – tietäen samalla hyvien ystävien viettävän vuosisadan synttäreitä, polttareita, pikkujouluja tms. Kyllä sitä niinä hetkinä suoraan sanottuna tulee sellainen olo, että nyt jään paitsi jostain super kivasta.

Mutta aika pian ajatukset siitä, että jäi jostain paitsi hälvenevät. Varsinkin siinä vaiheessa kun koittaa seuraava aamu ja saa höpötellä taas pikkuisen kanssa. Kuunnella hänen tarinoitaan ja katsella piirrettyjä telkkarista. Vaikka on joitain asioita, joita vanhemmuus rajoittaa tai hetkellisesti estää – on se lapsen kanssa viettämä aika vaan niin kiitollista ja antavaa. Kyllähän sitä sitten taas joskus ehtii mukaan niihin vuosisadan kesäjuhliin ja muihin juttuihin. Vaikka välillä harmittaisikin joku itseltä ohimenevä juttu, on kuitenkin se miten siihenkin asiaan suhtautuu taas se ydin.

***

Tänään Emma on jo 9 kuukautta vanha ja tänään on myös äitiyslomani viimeinen päivä. Huh hei.. Haikeeta ja iloista!
Kivaa sunnuntaita kaikille!

Ainiin! Höpöttelen huomenna instagramin MyStoryyn vähän Emman syömisistä. Tämä oli tällainen toive-story! 😉 Eli käykäähän pistämässä seurantaan @monnatreenaa, jos syömishommat kiinnostaa!

 Lue myös: Oman arjen pelastajat kauneudenhoidossa!