Kumpi oli parempi?

Katselin eilen taas niitä satoja kuvia, joita löytyy niin kännykästä kuin kamerastakin. Miten yksi kuva valikoituu sieltä kymmenien muiden joukosta? Miksi ei oikeastaan ikinä ole tyytyväinen ensimmäiseen kuvaan? Oli se kuva sitten ruuasta, koirista, minusta itsestäni tai mistä vain. Aina otan samasta tilanteesta useamman kuvan.

Kävin viime syksynä kuvauskoulussa A-lehdillä, jossa meille sanottiin, että mielummin sata ruutua samasta tilanteesta kuin yksi. Että niiden sadan joukosta löytyy aina sitten se yksi helmi, jossa on valo kohdillaan, ilme kohdillaan, annos näkyy hyvin jne..
Tein joskus toissa kesänä postauksen, ”kuvat, joita en julkaissut” – siihen olin kerännyt niistä kymmenistä kuvista ne mielestäni epäonnistuneimmat. Kannattaa tsekata tuo postaus läpi, nimittäin on hauskaa kuinka itse näkee jonkinlaisia virheitä kuvissa, joissa toinen ei nää mitään huonoa.

Nyt luvassa on kuvapareja kännykältä, joissa on tilanteessa mielestäni huonoiten onnistunut otos ja  parhaiten onnistunut. Ja että miksi juuri näin. 🙂

Vasemmalla kuva, jonka julkaisin. Mielestäni se oli hauska, siinä näkyi myös ponnaria vähän. Oikealla kuva, joka jäi valitsematta. Jotenkin pönötän ja on vähän teennäisen oloinen ilme.

Ylempänä kuva, jonka valitsin. Mielestäni siinä näkyi makeasti nuo vaatteet ja tuo tila ja liike näytti paremmalta. Alapuolella kuva, jonka jätin valitsematta. Ei vaan ollut niin hyvä.

Vasemmalla kuva, joka valittiin molemmat Emmin kanssa. Oli jotenkin luontevampi ja paremmat ilmeet. Oikealla kuva, joka jäi valitsematta. Se tärähti ja oli jotenkin muutenkin huonompi.

Vasemmalla kuva, jonka julkaisin. Tästä tilanteesta otettiin monta kuvaa! 😉 Oli joko liian iso pää tai liian isot rinnat. Tai jotenkin jäykkä asento. Oikealla näitä kaikkia.

Vasemmalla taas kuva, jonka julkaisin. Siinä hiukset lepattavat kauniisti, hymy on kiva ja kroppakin näyttää kivalta. Oikealla ihmeellinen pönötys ja jalat aivan vinkurallaan. Vähän myös tärähtänyt kuva.

Vasemmalla kuva, jonka valitsin. Koska kaikessa yksinkertaisuudessaan siinä mielestäni jalkani näytti paremmilta. 😀

Vasemmalla hauska meno, vaikka Tuukalla ei näykään naama kokonaan. Oikealla pääni näyttää isolta ja hartiat korvissa. Plus Emmalla kiukku-ilme. 😀

***

Hahaa! 😀 Tällaista pinnallista, mutta monelle tuttua toimintaa. Olisitteko valinneet näistä kuvista toisin kuin minä?

Iloista sunnuntaita!

 

Se iski taas.

Nimittäin kirjoitusblokki.

Se iskee aina välillä, ihan yllättäen. Tavallaan kirjoitettavaa olisi vaikka ja mistä. Mutta tavallaan tuntuu, että ei mistään. Kirjoitusmotivaatio laskee välillä kuin lehmänhäntä. Vaikka sitten ihan juuri äsken tai ihan juuri kohta kirjoittamisesta taas tykkään super paljon. Kaipa se kuuluu tähän. Vähän niin kuin jokaiseen työhön tai harrastukseen. Välillä tulee niitä hetkiä, kun ei meinaa motivaatiota löytyä, vaikka tietääkin sen olevan kivaa.

Olen paljon miettinyt tämän vuoden aikana blogini tulevaisuutta. Olen siitä varmasti myös kirjoittanut, en muista. Tarjoaako se enää mitään uutta? Vai onko ne samat vanhat jutut pyörineet ympäri jo kolmatta rundia? Joskus tuntuu, että tämä työ / harrastus on epäkiitollista. Painan hiki hatussa hommia, että blogini päivittyisi melkein joka päivä. Otan kuvia, editoin kuvia, kirjoitan, vastaan kommentteihin, mietin aiheita, suunnittelen ja plärään. Yritän parhaani koko ajan ja luojan kiitos en tee sitä turhaan, sillä onhan blogini yksi luetuimmista tässä pienoisessa Suomen maassa.

Lukijamäärät on tottakai minulle palaute, koska ainakaan tähän mennessä awardseista tai muistakaan kissanristiäisistä minun blogini ei ole voittanut mitään. Siksi olenkin niin kiitollinen lukijoista. Tarkkailen päivittäin Google Analyticsiä, paljonko mikäkin postaus kerää lukijoita, mitkä aiheet ei kiinnosta, mitä luetaan enemmän. Tarkkailen kellon aikoja, milloin blogiani luetaan eniten, tutkin ikäjakaumaa ja sukupuolijakaumaa. Teen parhaani koko ajan, mutta sadat tuhannet lukijamäärät analyticsin erilaisissa analyyseissa ei silti anna minulle palautetta.

Olen puhunut tästä asiasta esimerkiksi kollegani Umpun kanssa useasti. Että sitä oman yrityksen pyörittämisen, lapsiperhearjen ja kaiken muun keskellä kirjottaa juttua toisen perään ja välillä tuntuu ettei mitään palautetta tule. Se on tavallaan hassua, koska palautehan on nimenomaan se, että lukijoita on. Kuitenkin esimerkiksi minä ja Umppu olemme kirjoittaneet blogejamme jo yli viisi vuotta – eikä meitä kumpaakaan ole koskaan millään tapaa laitettu johonkin ”Suomen parhaat blogit” -kategoriaan. 😀

Tämän syksyn Blog Awardseissa ehdolla on YKSI FitFashionin blogi!! Onhan se nyt kummallista, että näihin pippaloihin tuomaristo tai raati valitsee aina samoja blogeja. Blogeja, joiden lukijamäärät eivät välttämättä edes ole samaa luokkaa kuin vaikkapa jonkun FF-blogin. Minua hämmästyttää, miten urheilukategoriassa ei ole esimerkiksi Ida Jemina tai Nana Fit? Miten perhekategoriassa ei ole esimerkiksi Umppu? Hienoa on, että Piia Pajunen on äänestyksessä mukana!

Tämä asia on yksi syy motivaation laskuun. Joskus nimittäin tuntuu, että tässä blogimaailmassa(kin) on sisäpiiri. Kun sinne pääsee, saa kunniaa ja mainetta joka paikasta. Vaikka kirjoitankin blogia teille lukijoille, en pokaalit mielessä – on se kuitenkin sellainen asia, joka välillä häiritsee. Ajatelkaa asiaa niin, että vaikka te tekisitte työtä mitä rakastatte, tekisitte sitä ihan 100% sydämellä ja olisitte iloisia työnne tuloksista, mutta ette koskaan saisi työnantajaltanne palautetta. Kyllähän se pistäisi vähän työmotivaatiota laskuun.

***