Onko sitä raskausmahaa ikävä?

Tämä yllä oleva kuva on varmaan yksi kivoimmista raskausmasukuvistani. Vaikka mahani oli jo tuossa vaiheessa aika hurjan iso, se kasvoi vielä aikamoiseksi jättiläispalloksi. 😀 Alkuraskaudesta kirjoittelin siitä, että miten kehonkuva on muuttunut raskausaikana ja kuinka kasvava keskivartalo oli myös välillä vaikea asia peilikuvassa. Vaikka kuinka tiesikin sen ihanan sisällön. <3

En tiedä kuinka nämä luvut menee todellisuudessa, mutta voisin veikata, että noin puolet naisista tykkää raskausvatsastaan ja noin puolet ei. Itselläni vatsan koko loppua kohden tosiaan oli niin älyttömän suuri, että se vaikeutti liikkumista. Siis ihan päivittäistä kaupassakäyntiä ja muuta arkiliikuntaa. Muistan, kuinka löntystin Tuukan perässä ja en todellakaan voinut enää loppuvaiheessa lähteä koirien ja Tuukan kanssa yhteislenkille, koska kaikki olisivat joutuneet odottamaan minua ja minä olisin vaivalloisesti löntystänyt (luultavasti pahantuulisena) perässä.

Jokainen liike oli tuskallisen vaikea ja vaivalloinen. Jos halusin kääntää sängyssä kylkeä, siihen meni noin kaksi minuuttia. Kaikki ketteryys oli tiessään ja rehellisesti sanottuna teki mieli vain maata sohvalla. Paitsi, että ei sekään onnistunut. Sillä minullahan puutui sormet loppuraskaudesta aina maatessa. Yöt eivät olleet kovin ihania.

Tämä kuulostaa jonkun korviin varmasti ihan kamalalta ja itsekkäältä valittamiselta, mutta oloni oli todella tukala. Toivoin koko ajan, että on se päivä kun vauvamme on tässä maailmassa, ulkona vatsasta. Ja kun minulle sanottiin, että ”nauti nyt vielä kun voit”, niin en todella nauttinut. Jos nyt mietin, että oliko ne viimeiset viikot jotenkin sellaista aikaa, että niistä olisin voinut näin jälkikäteen ajateltuna nauttia verrattuna tähän hetkeen, niin vastaus on ehdottomasti ei.

Kyllä mä nautin hurjasti enemmän nyt, kun tämä ihana pötkylä on tässä vatsan ulkopuolella. 😉

Muutenkaan en itse välitä hirveästi sellaisesta ajattelutavasta, että ”sitten kun”. Kyllä ne tuskat ja nautinnot tuntuu juuri siinä hetkessä eniten. En ainakaan itse osaa ajatella elämää niin, että sitten kun vauva syntyy, niin sitten vasta väsyttääkin ja kolottaa. Tai että sitten kun pääsen lomalle etelään, niin sitten vasta nautin ja siihen asti puurran hampaat irvessä töissä. Tai että sitten kun raskauskilot on poissa, niin olen onnellinen, siihen asti inhoan peilikuvaani. Tähän samaan kategoriaan pistän itse sen, että oikeastaan ikinä en ole haikaillut menneeseen. Se on mennyttä ja nyt on nyt. Toki joskus voi muistella, että olipa silloin kiva kesäloma tai ihana joulu. Tai voi ikävöidä jotain henkilöä menneestä ajasta tai jo poismennyttä. Tai voi katsella valokuvia, että olipas minulla tuolloin kroppa hyvässä kunnossa tai kivan väriset hiukset. Mutta jos niitä asioita haluaa tässäkin hetkessä, pitää tehdä jotain. En osaa sanoa miksi, mutta olen oppinut iän ja varmasti monien kivojen ja ei niin kivojen kokemusten vuoksi elämään vahvasti vain tätä hetkeä. Enkä tarkoita tällä nyt mitään jeesustelua hetkessä elämisen taidosta, vaan tarkoitan tällä hetkellä tätä päivää, tätä viikkoa, tätä kuukautta. En osaa ikävöidä raskausmahaani, se oli silloin ja nyt on nyt. Toisaalta en myöskään kyllä kaipaa yhtään sitä oloa, kun tuntui maailman kömpelöimmältä ja vaivalloiselta päästä edes kotitalon rappuset ylös. En osaa myöskään ajatella, että voi kunpa olisin vielä 17-vuotias, vailla huolia, murheita ja vastuuta. Ja että naama olisi rypytön ja tissit sojottaisivat kohti taivasta.

Mielestäni jokainen kokemus ja ajanjakso opettaa ja kasvattaa. Mutta en kaipaa niihin takaisin. Se, että itse koin kömpelyyttä, sormien puutumista, pahoinvointia jne raskausaikana opetti minulle pidempää pinnaa ja sitä, että mihin kroppa voi muokkaantua lyhyessäkin ajassa. Minua huvittaa, kun kyselen jatkuvasti Back on track -valmennuskurssilla, että kuinka pian voi näkyä tuloksia erkauman palautumisessa ja koska sitä pääsee treenaamaan. Että hinkuisin kamalasti eteenpäin. Mutta ei se ole sitä, olen vain innoissani siitä, että saan erkauman hoidettua kuntoon ja tietysti olen vähän sellainen kaikkitännehetinyt -tyyppi, niin se kiinnostaa kuinka pian tällainen asia voi korjaantua. Mutta en kuitenkaan ajattele, että sitten kun keskivartaloni on kunnossa, niin elämäni on parempaa.

***

Kyllä minä nautin kaikkein eniten juuri tästä hetkestä, tästä päivästä (vaikka juuri nyt väsyttää niin paljon, että tekisi mieli vain kaivautua sängynpohjalle koko päiväksi), huomisesta ja ensi viikosta. Tulevaisuutta voi suunnitella ja kannattaakin. Tavoitteita voi asettaa ja sekin motivoi. Mutta silti tämä hetki on se, mitä me eletään. Ei ensi kesä, ei viime kesä, ei vatsa ennen raskautta, raskauden aikana tai viikko sen jälkeen – vaan nyt.

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3

Ensimmäiset vertailukuvat!

Nyt on synnytyksestä pian neljä viikkoa. Pikkuhiljaa keho palautuu takaisin ”omiin mittoihinsa”, mukautuen kuitenkin uuteen. Esimerkiksi siihen, onko lantio leventynyt raskauden aikana tai onko vatsaan jäänyt paljon löysää ihoa. Raskausarvet ja imetyksestä kasvavat rinnat, nekin on uusi juttu kehossa. Silti vertailukuvia on älyttömän kiinnostava ottaa ja katsoa miten kroppa palautuu juuri minulla.

img_3264
2 päivää ennen synnytystä / Reilu 3 viikkoa synnytyksestä

Nyt minulta on pudonnut 15kg synnytyksestä. Vielä on tietysti mahaa jäljellä, enkä odotakkaan sen siitä katoavan hetkessä. Koska kyllähän sitä tuli kasvateltuakin yhdeksän kuukautta. Mitään sikspäkkikuvia en siis vieläkään laita someen.

On hyvä muistaa, että jokainen nainen palautuu raskaudesta eri tavalla. Se on ihan sama asia kuin itse raskaus, niin monta erilaista raskautta, kuin raskaana olevia naisia. Voidaan puhua todennäköisyyksistä ja keskiarvoista, miten yleensä palaudutaan tai miten raskaudessa kerätään kiloja. Mutta silti jokaisen kroppa toimii yksilöllisesti.

Sen vuoksi liika armottomuus omaa vartaloaan kohden onkin syytä jättää heti pois.
Toki helposti sitä tulee mietittyä, että miksi minun vartaloni reagoi näin tai toimii näin. Mutta on turha syyttää itseään hitaasta palautumisesta tai toisaalta on turha häpeillä sitä, jos palautuu nopeasti.

collage

Raskauden loppuvaiheessa söin päivittäin herkkuja. Siis varmasti noin kuukauden ajan ennen synnytystä. Päätin jo silloin, että nyt suon itselleni tämän. Mutta päätin myös silloin, että pian synnytyksen jälkeen lopetan sen. 😀 Täytyy sanoa, että on ollut yllättävän helppo olla ilman jokapäiväisiä herkkuja. Mutta kyllä niitä on silti edelleen tullut syötyä useamman kerran viikossa. Meillä on käynyt melkein päivittäin joku katsomassa vauvaa ja sitten olen ostanut kotiin keksiä ym. tarjoiltavaa. Ja niin tiukka en osaa itselleni vielä olla, että olisin sitten niitä syömättä. 😉

collage2

Turvotus on lähtenyt aika tasaisesti ainakin kasvoista, sormista ja jalkateristä + nilkoista. On ihanaa, kun sormet tuntuvat taas omilta eikä öisin kädet enää puudu. Mahan pienentyessä myös rinnanympärys on pienentynyt, vaikka rinnat ovatkin kasvaneet imetyksen myötä. En kuitenkaan tarvitse enää jatkokappaletta urheiluliivien takaosassa (n. 8cm kokoinen pala tämä jatkokappale).

Muutenkin on mukavaa, kun omat normivaatteet mahtuu taas päälle, eikä tarvitse kulkea pelkästään raskausleggingseissä ja käyttää Tuukan takkia ulkona. 😀

collage3

Treenaamaan tekisi jo mieli, mutta maltan kuitenkin vielä. Aion jälkitarkastuksen jälkeen palailla kevyisiin salitreeneihin kyllä heti kun siihen saan luvan. Parin viikon päästä ystäväni tekee minulle osteopatiahoidon ja olen myös ajatellut käyväni fyssarilla tarkistuttamassa vatsalihasten palautumisen.

Vatsalihastreeniä, hyppyjä, juoksua ja raskaita jalkaliikkeitä salilla aion kuitenkin välttää vielä varmasti alkuvuoteen asti. Juoksua ja hyppyjä/pomppuja sisältäviä liikkeitä vielä pidempään. Enkä toisaalta mikään juoksija olekaan, joten siihen ei hinkua ole. 😉
Salilla aion sitten tehdä hyvin tuettuja liikkeitä yläkropalle ja huolehtia, että keskivartalo ei joudu rasitukseen.

***

Nyt lähden vauvan kanssa vaunulenkille tuonne aurinkoiseen pakkaspäivään. <3
Ihanaa alkavaa joulukuuta kaikille!

fullsizerender