Unohda itseinho! Tee muutoksia hyvällä!

Sain jokunen aika sitten viestiä eräältä kaveriltani. Hän kysyi, voisinko kirjoittaa blogissani aiheesta, jonka kanssa hänen kaverinsa on kamppaillut jo melko pitkään.
Miten aloittaa ylipainoisena urheilu ja terveelliset elämäntavat, kun lähtökohta siihen on hyvin negatiivinen, paineilla ja ”itseinholla” värittynyt.

unnamed-5

Työni kautta olen kuullut tämänkaltaista tarinaa useasti. Aloitetaan jonkinlainen LAIHDUTUSKUURI, yleensä sellainen, jossa kalorit tiputetaan minimiin ja KAIKKI ON KIELLETTYÄ. Kuka sellaista jaksaa pitkään? Tai kenelle siitä voisi tulla elämäntapa? Jos on jo pitkään syönyt ihan miten sattuu, lounas on koostunut donitseista ja päivällinen Saarioisten pizzasta, voisiko kenties oikeat ruokailutavat olla oikea reitti parempaan oloon? Entä jos liikunta ei ole kuulunut omaan arkeen moneen vuoteen, tai ehkäpä koskaan, onko juoksulenkki ensimmäinen ja ainoa oikea vaihtoehto? Kieli vyön alla ensimmäisestä metristä lähtien juosten, luultavasti liian kovaa ja väärällä juoksutekniikalla. Oksennus kurkussa ja itku silmässä. Siksi vain, koska ON PAKKO. Olisiko parempi keino jossain?

Monesti kun lähdetään muuttamaan elämäntapoja, niitä muutetaan kertarykäyksellä kokonaan. Kaikki uusiksi ja mielellään niin nopeasti kuin mahdollista. Se on shokki niin elimistölle kuin pääkopallekin, sen vuoksi nämä yritykset kaatuvat omaan mahdottomuuteensa usein kovin pian. Sitten koetaan huonoa omatuntoa ja morkkista. Että ”minä en onnistu, vaikka kaikki muut onnistuvat. Kaikki muut pudottavat painoa ja juoksevat maratoneja ja kasvattavat hauista salilla. Mutta minä en pysty, minä olen aina ylipainoinen enkä ikinä löydä lajia, jossa olisin hyvä.” Mutta kerron nyt muutaman hyvän vinkin, mitä olen oppinut tässä vuosien varrella tätä työtä tehdessäni.

  • Jos kuntosali on ihan tuntematon paikka ja ylipainoa on kertynyt vuosien varrella, voi salille meneminen pelottaa kovastikin. Olen kuullut sen monta kertaa, kun asiakas miettii ”Voinko mä tänkokoisena mennä sinne salille pyörimään ihan hoomoilasena, mitä ne muutkin siellä sanoo ja miettii? Että mitä tollanen läski on tänne salille tullut pyörimään..” Mutta kun itse asiassa se on niin, että ei siellä salilla kyllä oikeastaan kukaan ehdi katsella miltä joku toinen näyttää. Siellä keskitytään omaan treeniin, ei siihen onko joku kanssatreenaaja ylipainoinen tai onko hänelle eriväriset trikoot kuin jollain toisella. Jos kuntosali tuntuu treenimuotona kiinnostavalta, suosittelen ehdottomasti ottamaan ensimmäiselle ja toisellekin kerralle mukaan joko pt:n tai pyytämään kuntosalilta omaohjausta. Silloin laitteet tulevat tutuiksi ja saa käteen sellaisen ohjelman, jonka kanssa on helppo mennä sitten yksinkin salille.
  • Jos lenkkipolulle mieli halajaa, kannattaa aloittaa kävelystä. Jos juoksu ei ole koskaan kuulunut omiin lajeihin, ei kannata aloittaa 60min lenkillä juosten. Ensin on myös hyvä hankkia oikeanlaiset juoksukengät. Käydä sellaisessa urheiluliikkeessä, jossa katsotaan askel ja onko ylipronaatiota jne.. Oikeanlaiset juoksukengät vaikuttaa jo todella paljon lenkin mukavuuteen. Kun sitten niillä uusilla plääkillä lähtee sinne lenkkipolulle, kannattaa aloittaa rauhassa. Ensimmäinen lenkki ihan vain reipasta kävelyä. Sitten pikkuhiljaa mukaan juoksua, esim. intervallilenkkejä. Juoksukunto paranee aika nopeastikin ja pian huomaa, että voi juosta pidempääkin pätkää. Myös erilaisista juoksukouluista kannattaa ottaa selvää.
  • Kuntosalin ja juoksulenkkienkin lisäksi on vaikka mitä lajeja! On hyvä tiedostaa, että kaikkien ei tarvitse tykätä lenkkeilystä tai kuntosalista. Voi aloittaa vaikka zumban, vesijuoksun, sauvakävelyn, uinnin, joogan jne jne… Olisi tärkeää, että löytyisi sellainen laji mitä tykkää harrastaa. Se on avain pitkäkestoisuuteen. Jos joka kerta treenaamaan lähtiessä on iso patti otsassa, kaikki ymmärtää ettei se voi jatkua pitkään. Mutta jos löytää lajin, jota rakastaa – on treenaamaan lähteminen aivan super ihanaa!
  • Jos painonpudotus on tavoitteena, kannattaa aloittaa siitä, että miettii mitä oikeasti tällä hetkellä turpaansa pistelee. Meneekö koko päivä ilman ruokaa, pelkällä kahvilla ja yhdellä proteiinipatukalla? Ja sitten illalla on ihan kamala (loputon) nälkä ja leipäviipaletta menee toinen toisensa perään nassuun.  Yksi isoimmista virheistä painonpudotuksessa tehdään sillä, että syödään liian vähän. Kaikenlaiset kitudieetit, jossa vedellään tuhannen kalorin vuorokausimäärillä on suoraan sanottuen ihan pyllystä. On tärkeää, että ravintoa tulee tarpeeksi. Vain sen avulla voi tehdä pysyviä muutoksia. Tuukalla on alkamassa 13.2 taas tykätty Safkat kuntoon -valmennus! Suosittelen!
  • Yksi tärkeimmistä asioista tässä koko paletissa on itsensä arvostaminen. Kaikki kannattaa aloittaa siitä, että haluaa tehdä itselleen hyvää. Ei sillä itseinholla! Ei katsoa itseään peilistä ja ajatella, että HYI, kamalan näköinen otus. Vaan oppia katsomaan itseään peilistä ja sanoa: Minä haluan tehdä itselleni hyvää. Haluan löytää oikeanlaiset ruokailutavat ja haluan nauttia liikunnasta. Haluan, että mieleni ja kehoni voi hyvin. 

muutos

***

logo

Oi, tuo ihana imetys!

Imetys – tuo maailman ihmeellisin asia. Tai ainakin toiseksi ihmeellisin. Asia, joka herättää jokaisessa äidissä suuria tunteita. Se herättää tunteita myös muissakin kuin äideissä, esimerkiksi kanssakulkijoissa – onko ok imettää julkisesti vai mitenkä se nyt meni?

unnamed-3

Kun itse olin vielä raskaana, mietin imetyksen olevan asia, joka tulee onnistumaan tai ei tule onnistumaan. Olin sitä kohtaan hyvin neutraali. Itselleni imetys ei ollut ennen vauvan syntymää mikään THE THING, joka määrittäisi äitiyden. Ajattelin, että aion ihan 100% sitä yrittää ja olen erittäin onnellinen jos se onnistuu. Mietin kuitenkin jo raskausaikana, että minä en ole sellainen äiti, joka tulee imettämään lastaan vielä silloinkin kun lapsi osaa itse kävellä tissin luo ja sanoa, että anna tissiä. Ei siinä, en aliarvio tai arvostele tällaisia äitejä, kukin tyylillään. ❤️

***

Jo heräämössä vauva tuotiin ensimmäisen kerran rinnalleni. Imemisote oli heti oikea, näin sanoi henkilökunta. Vauvaa siirreltiin tissiltä toiselle koko sen ajan, kun Kätilöopistolla olimme. Maitoa alkoi tulemaan heti ja vauva sai napaansa apetta. Mutta jo siellä vauvalle myös annettiin korviketta pullosta. Tämä johtui siitä, että minulla meni rinnanpäät täysin rikki. Imetys sattui niin paljon, että itku ja huulen pureminenkaan ei auttanut. Oli pakko antaa tisseille lepoa ja pistää ruokaa vauvan masuun pullosta.

Kätilöopiston henkilökunta oli ihanan armollinen tässä asiassa. He antoivat muitta mukisematta korviketta. Olin nimittäin valmistautunut jo perustelamaan asiaa vahvoin argumentein. Niitä ei kuitenkaan tarvinnut. Oli myös aivan ihanaa, että synnytyksessä mukana ollut vanhempi kätilö tullessaan moikkaamaan meitä, sanoi ettei imetys ole äitiyden määre.

img_2777

Kotona jatkoin imetystä. Rintakumit käytössä ja Facebookn Imetyksen tuki RY:n sivut sellanneena. Ystäväni lainasi imetystyynynkin ja homma alkoi sujumaan ainakin silloin tällöin kivutta. Maitoa tuli paljon ja kävimmekin ostamassa sähkökäyttöisen rintapumpun. Pumppasin maitoa jääkaappiin ja niitä syötimme vauvalle pullosta aina kun rinnanpäät kaipasivat lepotaukoa ja/tai isä oli syöttövuorossa.

Kun tuli niitä päiviä tai hetkiä ettei imetys ottanut sujuakseen, olin ihan hajalla. Itkin pää punaisena, kovempaa kuin vauva. Ajattelin olevani maailman paskin äiti. Sanoin sen myös Tuukalle. Että minkälainen äiti minä olen, kun en osaa edes avutonta pientä lastani ruokkia.

Tuukka koitti minua rauhotella ja tukea imetyksen kanssa ja rohkaisi vain jatkamaan. Minä jatkoin ja taas tuli onnistuneita imetyksiä vaikka millä mitalla. Mutta myös niitä epäonnistuneita.

Olin ihan äimänä siitä, miten suuret tunteet imetys herätti minussa. Minussa, joka oli ajatellut raskausaikana, että ei se ole niin suuri juttu jos se ei sitten jostain syystä onnistukaan. Mutta se tunne, kun oma lapsi on rinnalla ja niin tyytyväisenä syö mahaansa täyteen – se on jotain ihmeellistä. Sitä tunnetta ei tule pulloruokinnan kautta. Mikä onkin ihan älytöntä. Samalla tapaahan vauva ravintoa saa, tulee se sitten tissistä tai pullosta. Ja tällä tarkoitan sitä, että vauva kasvaa ihan aikuiseksi ihmiseksi niin korvikkeella kuin rintamaidollakin.

unnamed-2

Minä itse olen syönyt vain korviketta. Synnyin keskosena, jonka vuoksi imetys ei päässyt käyntiin syntymän jälkeen. Olin keskoskaapissa reilun viikon, jonka jälkeen äitini yritti kyllä imetystä, mutta olin jo niin tottunut pulloon, etten enää oppinut rinnalle. 100% korvikkeella kasvanut tyttö ja silti en tämän hullummaksi ole tullut! 😉 Minulla ei myöskään ole mitään perussairauksia, eikä mitään allergioita.

Olen edelleen sitä mieltä, että korvike ei ole maailmojen synti. Ihan täyspäisiä ja terveitä lapsia kasvaa pelkällä korvikkeellakin. Toki äidinmaidossa on super paljon hyvää, en sitä kiellä. Jokainen onnistunut imetyskerta tai pumppauksen kautta syötetty rintamaitokerta tuo jonkinlaisen tyydytyksen tunteen itsellekin. Että taas sai vauva sitä ihmejuomaa. 😉 Silti meillä on ja tulee olemaan korvikkeet osana vauvan ravintoa. ❤️

***

Miten siellä suhtaudutaan tähän asiaan? 😊

Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille! ❤️

fullsizerender