Kotona on ihmisen hyvä olla.

Vai onko? Siis varmasti on ja niin pitääkin! 😀 Mutta mä olen silti sitä mieltä, että matkailu avartaa!

Me ollaan pienestä pitäen matkusteltu. Kun mä ja mun veli oltiin pieniä, me tehtiin ensin reissuja Eurooppaan ja Pohjoismaihin autolla ja yövyttiin hotelleissa. Jossain vaiheessa äiti ja pappa osti meille asuntovaunun ja sitten reissattiin ympäri Eurooppaa sen kanssa.

Tanskaan menevällä lautalla vuonna 1985.

Mä olen käynyt Ruotsissa, Virossa, Norjassa, Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Hollannissa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Luxemburgissa, Iso-Britanniassa, Kanariansaarilla, Tunisiassa, Maltalla, Kyproksella, Jenkeissä; Miamissa, New Yorkissa, Las Vegasissa ja Phoenixissa.

Oon nähnyt siis aika paljon ja oon tästä tosi kiitollinen. Suurin osa matkoista on tapahtunut lapsuudessa ja nuoruudessa. Muistot niistä on ihan huippuja. Varsinkin leirintäalue-elämä on jäänyt ihanana muistona mieleen. Meillä oli tapana aina tutustua kyliin ja kaupunkeihin. Missään paikassa ei yövytty vain yhtä yötä, vaan aina haluttiin pysähtyä ja tutustua. Niin maan kulttuuriin, nähtävyyksiin kuin ihan vaan olla pötköttää.

Tunisiassa hotellin altaalla.

Tuukan kanssa ollaan matkusteltu joka vuosi. Aina ei oo ollut rahaa mihinkään ulkomaanreissuun, mutta sitten ollaan lähdetty kotimaassa sellaisiin paikkoihin, jossa ei olla käyty ennen. Turun saaristossa ollaan käyty monesti, yövytty B&B:ssä tai leirintäalueella. Siellä myös lapsena käytiin. Niin ja tietysti Tuukan vanhempien mökki Nurmeksessa on paikka, jossa käydään joka vuosi.

Kaikki lomamatkat on olleet mahtavia! On oikeastaan vaan yksi paikka, johon en lähtisi uudestaan: Tunisia! 😀 Siellä ei ollut turvallinen olla. Se ei tuntunut mukavalta, kun hotellista ulos lähtiessä kaduilla pyöri huumeidenmyyjiä ja kaikenlaista sakkia, aseistettuja poliiseja ja vaikka mitä. Onneksi siellä oli hyvä hotelli, jossa vietimmekin sitten oikein treeniloman.

Miami Beachilla <3
New Yorkissa!

Miami on varmasti yks upeimmista paikoista, jossa oon käynyt. Fuerteventuran loma oli ihan huippu kokonaisuutena. Tanska on maana sellainen, joka on jäänyt positiivisena mieleen. Siellä käytiin monta kertaa lapsuudessa ja myös Tuukan kanssa ollaan Kööpenhaminassa käyty. Tanska on jotenkin lämminhenkinen ja ihana maa.

Mä olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että kun raha ei kasva valitettavasti puissa, niin matkustaessa kannattaa aina valita uusi kohde. Se on siis vain mun mielipide. Monihan tykkää matkustaa monta kertaa samaan paikkaan, johonkin sellaiseen joka on joka kerta ollut nappivalinta. Mun mielestä on kiva käydä jossain ihanassa kohteessa joskus uudestaan, mutta saan ite rahoille vastinetta parhaiten näkemällä uusia maita ja kaupunkeja.

Nyt kun selailin vanhoja matkapostauksia ja mietin kaikkia maita, jossa oon käynyt – tuli heti matkakuume, vaikka ihan muutama viikko sitten tultiin kotiin Fuerteventuran lomalta. 🙂

Muistakaahan muuten hyödyntää 100€:n alennuskoodi Apollomatkoilta!! Tarjous on siis voimassa 31.12.2017 asti ja loman voi ostaa 2018 vuodelle. 🙂 Alekoodi on APOLLOMT ja sillä saa tosiaan 100€ alennusta Sport -lomakohteista, joita on yhdeksässä eri maassa. Mm. juurikin tuo meidän Fuerteventuran kohde, myös Thaimaasta löytyy ja seitsemästä muusta kohteesta. TÄSTÄ pääset katsomaan matkoja! <3

***

Lue matkakertomukset myös näistä:

* New York * Miami * Tunisia * Fuerteventura * Miami vs. New York

 

Saako äiti olla pinnallinen?

Saako äiti välittää ulkonäöstään ja treenata sen vuoksi, että näyttäisi hyvältä? Saako äiti haluta raskausarvista eroon tai löysästä vatsanahkasta? Saako äiti laittaa rahaa kauneutensa eteen?

saako äiti olla pinnalinen

Mun vastaus on, että kyllä, kyllä ja kyllä! Mä olen sitä mieltä ihan 100%, että omasta ulkonäöstä huolehtiminen ja jopa pieni pinnallisuus ei ole millään tavalla pois rakkaudesta omaa lasta (lapsia) kohtaan. En oikein edes ymmärrä miten se muka voisi olla? No ehkä siinä tilanteessa ymmärrän, että jos kaikki aika menee peilin edessä pläräämiseen, kauneushoidoissa juoksemiseen, treenaamiseen ja otsanahka kireellä ruokien punnitsemiseen ja purkittamiseen. 😉

Mä tiedän, että jollekin tämä voi kuulostaa vieraalta, mutta mun mielestä on hienoa, kun äidit haluavat ja jaksavat pitää itsestään huolta myös lastensaannin jälkeen. Mä katson jollain tapaa hieman ihaillen niitä äitejä, joilla on pieniä lapsia ja silti treenaamiseen ja omaan ulkonäköön halutaan ja ehditään panostaa.

Vaikka mä olen sinut oman kroppani kanssa nyt myös raskauden jälkeen, niin kyllä mä voin myöntää välillä katsovan mahaani, että voi jösses! 😀 Eikä se mun maha ole todellakaan edes paha, arvet on lähes hävinneet ja vatsanahkakin pikkuhiljaa kuroutuu. Mutta ihan hyvällä mä välillä katson mahaani ja mietin, että olipas se joskus siloinen. 😉

Mä en halua itse tehdä mitään muutoksia inhon kautta. Jos raskauskiloja on jäänyt synnytyksen jälkeen tai vatsanahkaa on vähän enempi kuin ennen, on niiden asioiden kanssa elettävä sulassa sovussa ja hyväksyen. Mutta silti voi haluta tehdä muutoksia. Tietysti monen raskauden jälkeen vatsanahka on monesti niin venynyt, että muutos ei tapahdu vaihtamalla irtokarkkipussia parsakaaliin. Mutta kuitenkin esim. raskauskiloista voi päästä pikkuhiljaa eroon jos niin haluaa.

Mun mielestä on tärkeää katsoa kuitenkin kokonaisuutta. Tekeekö se onnellisemmaksi jos pudottaa 5kg jäljellä olevia raskauskiloja ihan hiki hatussa ja se otsanahka kireänä pois? Se voi olla, että tekee! Se voi olla myös, että se vain stressaa ja ahdistaa ja lopputulos on isompi karkkipussi kuin ennen ja vielä huonompi fiilis siitä omasta peilikuvasta. Plus päälle jonkinlainen pettymys itseä kohtaan, että ei onnistunutkaan pudottamaan painoa.

Mutta kyllä silti saa äiditkin miettiä sitä miltä näyttävät. Onhan se tyytyväisyys omaan peilikuvaan kuitenkin myös yksi iso osa henkistä hyvinvointia. Eikö vaan? Ja omalla esimerkillä siitä, miten katsoo itseään peilistä ja puhuu itsestään – on vaikutus myös omiin lapsiin. Jos äiti aina seisoo peilin edessä haukkuen omaa vartaloaan tai on koko ajan ”dieetillä”, vaikuttaa se väistämättä myös lapsien kehonkuva-ajatteluun.

Mulle ei ole enää samalla tavalla tärkeää se, että kuinka pyöreät ne mun pakarat on tai pitäiskö hauiksen olla hieman isompi ja erottuvampi. Kokonaisuus on nykyään se mihin enemmän kiinnitän omalla kohdalla huomiota. Silti kuitenkin haluan näyttää hyvältä ja suon itselleni pienen pinnallisuudenkin.

Mun mielestä jokaisen äidin pitäisi kantaa kehonsa joka tapauksessa ylpeydellä! Kuinka moni teistä ei halua katsoa peilistä itseään? Kuinka moni ei tykkää koskea omaa vatsaansa? Mitä jos siitä yrittäisi harjoitella pois? Ihan vaikka vähän kauempaa alottaisi ensin, muutaman metrin päässä peilistä pari vilkaisua ja päivä päivältä tai viikko viikolta astuisi lähemmäs. Pikkuhiljaa myös koskisi omaa mahaansa, on siinä sitten arpia tai ei. Jos muutoksia haluaa tehdä, niin niihin sitten positiivisuuden kautta! 🙂

***

Pst.. 😉 Meillä on alkamassa taas 8.1 suosittu Muutos-valmennus! <3 Me tehdään jokaiselle henkilökohtaisesti treeniohjelmat, ruokavaliot ja liikuntasuunnitelmat. Ei ole ruokien punnitsemista, eikä yksitoikkoista ruokavaliota. 😉
Käy lukemassa lisää TÄSTÄ! Suosittelen! 😉 <3